Hyppää pääsisältöön

Yliopettaja Pirkko Harsia palkittiin Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry:n hopeisella ansiomerkillä

Julkaistu 17.2.2020
Tampereen ammattikorkeakoulu
Pirkko Harsia
Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry on palkinnut TAMKin yliopettaja Pirkko Harsian hopeisella ansiomerkillä. Tunnustus jaettiin 22.11.2019 pidetyillä Sähköurakoitsijapäivillä. Tapahtumassa palkittiin sähköistysalan aktiivisia toimijoita.

Pirkko Harsia toimii Tampereen ammattikorkeakoulussa Rakennettu ympäristö ja biotalous -koulutusyksikössä yliopettajana. Hän on poikkitieteellisen talotekniikkakoulutuksen uranuurtaja ja väylätekniikan täydennyskoulutuksen ensimmäinen käynnistäjä Suomessa (LON, EIB, KNX) 1990-luvulla. Hän on koulutuksen ja nuorison puolestapuhuja, joka ottaa mielellään ja terävästi kantaa sähköisen talotekniikka-alan asioihin.

Harsian omistautuminen alalle on esimerkillistä ja se konkretisoituu myös lukuisina asiantuntijatehtävinä. Harsia edistää alaa muun muassa perustamansa STUL:n Korkea-asteen oppilaitosryhmän puheenjohtajana. Hän osallistuu myös Sähköturvallisuuden Neuvottelukunnan, Standardisoimiskomitea SK 64:n ja FinZEB:n toimintaan.

Harsia toimi yrittäjänä sähköurakointia ja sähkösuunnittelua tarjoavassa yrityksessään vuosien 1982-1989 aikana.

STUL ry:n tiedote kokonaisuudessaan: Sähköistysalalla ansioituneita palkittiin 

 

Kuva: Fingrid-lehti, Sara Pihlaja