Hyppää pääsisältöön

Väitös tulkkien kuuntelutaidoista sai kansainvälisen palkinnon

Julkaistu 7.5.2021
Tampereen yliopisto
Anu Viljanmaa/ Kuva: Milo Viljanmaa
Anu Viljanmaa palkittiin ammattitulkkien työtä käsittelevästä väitöskirjastaan. Kuva: Milo Viljanmaa
Saksan kielen, kulttuurin ja kääntämisen yliopisto-opettaja Anu Viljanmaa on saanut kansainvälisen kuuntelijajärjestön palkinnon väitöskirjastaan, joka käsittelee tulkkien kuuntelutaitoja.

International Listening Association (ILA) myönsi Viljanmaalle Research Award 2021 -palkinnon väitöskirjajulkaisusta Professionelle Zuhörkompetenz und Zuhörfilter beim Dialogdolmetschen (Ammatillinen kuunteluosaaminen ja kuuntelun suodattimet dialogitulkkauksessa), joka tarkastettiin Tampereen yliopistossa joulukuussa 2020.

Palkinnon perustelujen mukaan työ avaa lukijalle näkymän niihin intensiivisiin ja empaattisiin kuuntelutaitoihin, joita ammattitaitoiselta tulkilta vaaditaan ja käsittelee älyllisiä ja emotionaalisia haasteita, joita käännösten kautta kommunikoitaessa on kohdattava.

Kuuntelemisen tutkimus sai yllätyspalkinnon

Anu Viljanmaalle palkinto tuli täytenä yllätyksenä, sillä hän ei edes tiennyt olevansa ehdokkaana.

– Hienoa on se, että on voinut edistää omalla tutkimuksellaan käännöstieteen ja tulkkauksen tutkimuksen lisäksi myös kuuntelun tutkimusta yleisesti, Viljanmaa sanoo.

Palkinto jaettiin maaliskuussa kuuntelijajärjestön vuosittaisen konferenssin yhteydessä.

– Kun tulkkien ammatillinen kuunteluosaaminen, tulkkien vuorovaikutustaidot ja tulkkien työhön ja kuuntelemiseen vaikuttavat tekijät saavat tämän palkinnon myötä lisää näkyvyyttä, niin toivon, että se inspiroisi muitakin tarttumaan tähän kiehtovaan aiheeseen ja ryhtymään tutkimaan kuuntelemista ihmisten välisen vuorovaikutuksen ilmiönä eri konteksteissa, Viljanmaa sanoo.

Maskit, korona ja pikatulkkaus muuttavat työn kuvaa

Kääntämisen ja tulkkauksen alalla on vielä paljon tutkittavaa.

– Jo yksistään perinteisessä läsnäolotulkkauksessa on valtavasti kaikkea kiehtovaa kuuntelemiseen liittyvää ja siihen vaikuttavaa tutkittavaa, josta emme vielä tiedä kuin ensiraapaisun verran. Lisäksi tulevat kaikki viimeaikaiset muutokset ja uudet kehityssuuntaukset tulkkausalalla ja niiden vaikutukset tulkin ammatilliseen kuunteluosaamiseen.

Uutena tutkimusaiheena Viljanmaa nostaa esiin ajankohtaisen kysymyksen siitä, miten maskien käyttö, koronapandemian aikana räjähdysmäisesti kasvanut etätulkkaus sekä erilaiset pikatulkkaukset vaikuttavat tulkkien työhön ja työssä jaksamiseen.

Linkki Anu Viljanmaan väitöstiedotteeseen

Radio Moreenin haastattelu Anu Viljanmaan väitöskirjan teemasta