Hyppää pääsisältöön

Tietotekniikan yksikön ICT-koulutus esittäytyi Tampereen lukioiden opinto-ohjaajille

Julkaistu 21.11.2022
Tampereen yliopisto
Opetusta oli esittelemässä ja kysymyksiin vastaamassa Timo Hämäläinen, Poika Isokoski, Terhi Kilamo, Mari Jäätteelä, Hannu-Matti Järvinen, Henri Lunnikivi, Aino Ahtinen ja Tassu Robonen.
Tampereen lukioiden opinto-ohjaajat tulivat Hervannan kampukselle tutustumaan Tampereen yliopiston Informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunnan ICT-koulutukseen.

Opetusta oli esittelemässä ja kysymyksiin vastaamassa Tietotekniikan yksikön päällikkö Timo Hämäläinen, staff scientist Poika Isokoski, yliopistonlehtori Terhi Kilamo, opintopäällikkö Mari Jäätteelä, professori Hannu-Matti Järvinen, väitöskirjatutkija Henri Lunnikivi, yliopistonlehtori Aino Ahtinen ja Tassu Robonen.

Opoille oli tarjolla aamukahvin lisäksi tietopaketti ICT-alasta ja opiskelusta sekä työelämästä. Suosituin esiintyjä - tai ainakin kuvatuin - oli Aino Ahtisen kanssa saapunut robottikoira Tassu Robonen. Aino Ahtinen kertoi omasta erikoisalastaan, sosiaalisesta robotiikasta. Mielenkiintoisia kysymyksiä nousi keskustelussa esiin, mm. miten me näemme robotin (söpönä, pelottavana..), entä miten robotti näkee meidät. Minkälaista tekniikkaa ja ohjelmointia on robotissa. Tassu-robotissa on näkökyky, mutta minkälaisilla aisteilla robotti toimi.  


Toisena esimerkkinä erikoisalasta oli SoC Hub. SoC (System-on-Chip) Hub on Tampereen yliopiston koordinoima ekosysteemihanke, joka tähtää järjestelmäpiirien suunnittelun ja mikroelektroniikan osaamisen vahvistamiseen Suomessa. Sen tavoitteena on levittää tietoutta järjestelmäpiirien suunnittelusta, kasvattaa asiantuntijuutta sekä tuoda lisää tekijöitä alalle.  

Väitöskirjatutkija Henri Lunnikiven esitys toi uutta näkökulmaa monille. Ohjelmointi on luovaa työtä, usein ryhmätyötä, ei yksinäistä puurtamista. 

Hannu-Matti Järvinen ja Mari Jäättelä pitivät yleisesittelyn ICT-alan opintoväylistä. Opiskelemaan voi tulla eri tavoilla, sisään pääsee tietenkin todistusvalinnalla ja pääsykokeella, yksi tapa on näyttöreitti. Näyttöreittinä toimii Ohjelmointi 1, Johdatus ohjelmointiin -opintojakson suorittaminen.
(Opintojaksolle voi hakea jo nyt, hakuaika: 3.8.2022–28.2.2023).

Lisää ICT-alasta http://www.tampereict.fi/ 

Tilaisuus järjestettiin yhdessä Juniversityn Laura Salkosen ja Tuulikki Harsian kanssa.
https://sites.tuni.fi/juniversity/ 

Linkkejä:
http://www.tampereict.fi/hakukohteet/
https://www.tuni.fi/fi/t utustu-meih in/tietotekniikka
https://www.tuni.fi/en/research/robostudio
https://www.tuni.fi/fi/tutkimus/soc-hub-ekosysteemihanke