Rehtori nuorisotyön koulutuksen juhlatilaisuudessa: Yliopiston tehtävä tukea tulevien sukupolvien ääntä
Rehtori Keijo Hämäläisen tervehdyspuhe nuorisotyön yliopistokoulutuksen 80-vuotistilaisuudessa:
Hyvät juhlavieraat, nuorisotyön ja nuorisotutkimuksen ystävät, alumnit, opiskelijat ja kollegat,
On suuri ilo ja kunnia toivottaa teidät tervetulleiksi tänne Tampereen yliopiston juhlasaliin – paikkaan, jossa tänään juhlistamme kahdeksankymmenen vuoden mittaista nuorisotyön yliopistollisen koulutuksen historiaa. Tämä on juhla, joka yhdistää monia aikakausia ja ihmisiä: se tuo yhteen opettajia ja opiskelijoita, tutkijoita ja käytännön toimijoita, menneiden vuosikymmenten pioneereja ja tulevaisuuden tekijöitä. Tämä tilaisuus on myös osa Tampereen yliopiston satavuotisen taipaleen juhlavuotta. Monet koulutusaloistamme täyttävät tänä vuonna pyöreitä vuosia, ja on ollut ilo ja etuoikeus kuulla monessa vuosijuhlassa yliopistomme vaiheita – ja oppia, miten eri koulutus- ja tieteenalat ovat muovautuneet vuosien saatossa ja ennen kaikkea, miten ne vastaavat nykypäivän yhteiskunnallisiin haasteisiin. Olen todella ylpeä yliopistomme laaja-alaisesta osaamisesta – ja tänään erityisesti nuorisotyön koulutuksesta ja tutkimuksesta.
Tämä juhla on samalla osa tämänvuotisia Nuorisotutkimuspäiviä 2025, joiden teema on ”Yhteinen aika?” – kysymys, joka sopii erityisen hyvin juuri tähän hetkeen. Kysymys siitä, mikä on yhteistä ajassamme ja mitä jaamme eri sukupolvien, yhteisöjen ja tieteenalojen välillä, on nuorisotyön ja nuorisotutkimuksen ytimessä.
Hyvä juhlayleisö,
Kun katsomme taaksepäin kahdeksaan vuosikymmeneen, näemme yhteiskunnan, joka on muuttunut lähes kaikessa: työn ja vapaa-ajan rytmissä, teknologioissa, perheissä, arvoissa ja identiteeteissä. Mutta yksi asia on pysynyt: nuoruus on aina ollut murroksen peili. Se, miten yhteiskunta kohtelee nuoriaan ja kuuntelee heitä, kertoo lopulta paljon enemmän yhteiskunnasta kuin nuorista itsestään.
Tampereen yliopiston historia nuorisotyön koulutuksen kotina on tässä suhteessa ainutlaatuinen. Jo vuodesta 1945 lähtien täällä on koulutettu ihmisiä, jotka ymmärtävät nuoruuden merkityksen yhteisöllisyyden, kasvun ja osallisuuden rakentajana. Tämä koulutus on ollut – ja on edelleen – Suomen ainoa yliopisto, joka tarjoaa tutkintotavoitteista yliopistollista nuorisotyön ja nuorisotutkimuksen koulutusta. Tämä asema velvoittaa: siitä seuraa sekä vastuu että mahdollisuus.
Nuorisotyön koulutuksen historia on myös osa suomalaisen yliopiston muutosta. Korkeakoulu ei ole vain paikka, jossa tuotetaan tietoa, vaan myös paikka, jossa kasvatetaan ja rakennetaan ihmisyyttä ja yhteiskuntaa. Nuorisotyön ja -tutkimuksen kentällä tämä näkyy erityisen kirkkaasti: teoria ja käytäntö, tutkimus ja arki, akateeminen tieto ja elämänkokemus ovat aina olleet vuoropuhelussa – joskus jännitteisesti, mutta aina toisiaan täydentäen.
On puhuttu kasvatustieteestä, sosiaalipolitiikasta, sosiaalipedagogiikasta, kunnallispolitiikasta ja sosiaalityöstä – ja nykyään puhumme vahvasti nuorisotutkimuksesta. Kaikkien näiden säikeiden läpi kulkee sama punainen lanka: halu ymmärtää nuorten elämää ajassaan ja rakentaa tilaa heidän äänelleen.
Yksi tämän alan pysyvistä teemoista on ollut nuorten osallisuus – ehkäpä sana, joka on kulkenut mukana eri muodoissaan koko tämän 80-vuotisen taipaleen. Osallisuus ei ole vain osallistumista. Se on kokemus siitä, että oma ääni kuuluu ja oma olemassaolo merkitsee. Tässä ajassa, jossa nuorten keskuudessa puhutaan yhä enemmän hyvinvoinnin haasteista, ilmastoahdistuksesta ja epävarmuuden tunteesta, osallisuuden ja yhteisöllisyyden merkitys on suurempi kuin koskaan.
Ja juuri tässä kohtaa nuorisotyö ja nuorisotutkimus nousevat yhteiskunnallisesti elintärkeiksi. Ne muistuttavat meitä, että yhteiskunnan tulevaisuutta ei rakenneta vain talouden ja teknologian varaan, vaan ihmisten kokemusten, vuorovaikutuksen ja toivon varaan.
Tampereen yliopistossa tämä näkyy myös laajemmin: haluamme olla yhteiskuntaa uudistava yliopisto, joka ei pelkästään seuraa aikaa, vaan auttaa ymmärtämään sen rytmiä ja merkitystä. Nuorisotyön ja nuorisotutkimuksen koulutuksella on tässä tärkeä rooli – se toimii siltana sukupolvien ja tiedonalojen välillä. Tämä koulutus on ollut – ja on edelleen – paikka, jossa nuoret, aikuiset ja tutkijat voivat katsoa maailmaa yhdessä.
On myös ilo nähdä, että tämän koulutuksen piiristä on noussut lukuisia tohtoreita, tutkijoita, opettajia ja yhteiskunnallisia vaikuttajia, jotka ovat vieneet tätä osaamista eteenpäin niin Suomessa kuin kansainvälisesti. Heidän työnsä kautta Tampereen yliopiston arvot – sivistys, yhteisöllisyys ja rohkeus – tulevat näkyviksi paitsi kampuksilla myös yhteiskunnassa laajemmin.
Hyvät kuulijat,
Kun ajattelee tämän alan kaarta 1940-luvulta 2020-luvulle, siinä heijastuu myös suomalaisen yhteiskunnan kehitystarina: jälleenrakennuksen nuorisokodeista, hyvinvointivaltion rakentamisen vuosista ja kaupungistumisen ajasta aina globalisaation, digitalisaation ja moninaisuuden aikakauteen. Nuorisotyö on ollut jatkuvasti liikkeessä – ja samalla se on pitänyt kiinni ihmisyyden ydinarvoista: kohtaamisesta, kuuntelemisesta, välittämisestä.
Tänä päivänä nuorisotyö ei ole vain vapaa-ajan ohjausta tai palvelua, vaan yhteiskunnallinen tukipilari, joka auttaa nuoria löytämään paikkansa maailmassa, joka muuttuu nopeammin kuin koskaan. Nuorisotutkimus puolestaan antaa meille välineitä ymmärtää tätä muutosta – ei vain tilastojen ja rakenteiden tasolla, vaan myös nuorten omista kokemuksista käsin.
Ehkä meitä kaikkia hämärtää käsityksessämme nuorista se, että olemme itsekin tämän alan kokemusasiantuntijoita – olemmehan kaikki olleet nuoria, tosin jotkut meistä jo hieman kauemmin aikaa sitten. Tämä tuo joskus haasteen, kun keskustelemme nuorista tutkitun tiedon ja oman elämänkokemuksemme kautta.
Haluan lopuksi nostaa esiin vielä yhden ajatuksen: “Yhteinen aika”. Tämä teema haastaa meitä pohtimaan, miten rakennamme yhteistä aikaa sukupolvien välillä – ja miten varmistamme, että nuorten aika ei jää aikuisten aikataulujen varjoon. Yliopistona meidän tehtävämme on tukea myös tulevien sukupolvien ääntä tieteessä, opetuksessa ja yhteiskunnassa.
Uskon, että juuri nuorisotyön ja nuorisotutkimuksen yhteisö voi olla tässä suunnannäyttäjä: näyttää, miten eri-ikäiset ihmiset voivat tehdä tulevaisuutta yhdessä – ei vain puhua siitä.
Hyvät juhlayleisö,
80 vuotta on pitkä matka, mutta se on myös vasta alku. Tämä koulutus on kasvanut ajassa, mutta ennen kaikkea se on kasvanut ihmisissä – teissä, jotka olette olleet osa tätä tarinaa opiskelijoina, opettajina, tutkijoina, toimijoina ja yhteiskunnan rakentajina.
Lämmin kiitos kaikille, jotka olette olleet mukana tekemässä tästä koulutuksesta ja tutkimuksesta sen, mitä se tänään on. Te olette osoittaneet, että nuorisotyö ei ole vain ammatti – se on tapa olla maailmassa, kuunnella, kohdata ja rakentaa toivoa.
“Nuoruus ei ole vain elämänvaihe – se on yhteiskuntamme tulevaisuuden peili.”
Onnea 80-vuotiaalle – ja lämmin kiitos siitä, että olette tehneet Tampereen yliopistosta paikan, jossa nuorten maailma on aina otettu vakavasti ja sydämellä.
Lämpimät onnitteluni ja kiitokseni!
