Hyppää pääsisältöön
Ajassa

Tampereen yliopisto paransi sijoitustaan QS World University Rankings -yliopistovertailussa

Julkaistu 24.6.2025
Tampereen yliopisto
Kuvituskuva.
Kuva: Jonne Renvall/Tampereen yliopisto
Tampereen yliopisto sijoittui tuoreessa QS World University Rankings -vertailussa sijalle 423. Viime vuoteen verrattuna nousua on 39 sijaa. Viime vuonna Tampereen yliopisto oli sijalla 462.

QS World University Rankings on yksi maailman tunnetuimmista yliopistovertailuista. Tänä vuonna vertailussa oli mukana 1501 yliopistoa. 

Suomalaisista yliopistoista vertailussa mukana oli yhdeksän yliopistoa. Tampereen yliopisto sijoittui näistä kuudenneksi. Parhaiten suomalaisista yliopistoista sijoittui Aalto-yliopisto, joka on sijalla 114. Kaikista yliopistoista vertailussa parhaiten sijoittui Massachusetts Institute of Technology (MIT). Toiseksi sijoittui Imperial College London ja kolmanneksi Stanford University. 

QS:n arviointi perustuu yhdeksään indikaattoriin, jotka vaikuttavat eri painoarvoilla yliopiston sijoitukseen. Indikaattoreita ovat akateeminen maine, tutkimusviittausten määrä, työnantajamielikuva, valmistuneiden työllistyminen, opiskelija-opettaja-suhdeluku, kansainvälisen akateemisen henkilöstön määrä, kansainväliset tutkimusverkostot, kansainvälisten opiskelijoiden suhteellinen määrä sekä kestävyys. 

Tänä vuonna Tampereen yliopisto menestyi parhaiten indikaattoreilla kansainväliset tutkimusverkostot (sijoitus 277.) ja kansainvälisen akateemisen henkilöstön määrä (sijoitus 378.). 

QS:n tieteenalakohtaiset vertailut julkaistiin aiemmin tänä keväänä. Tampereen yliopiston informaatiotutkimus sijoittui vertailussa sijalle 27. Viestintä- ja mediatutkimus sijoittui 250:n joukkoon, kuten myös psykologia omassa vertailussaan. Lue lisää: Tampereen yliopiston tieteenaloja mukana QS-rankingissa 

QS World University Rankings