Tampereen yliopisto menestyi tutkimusviittauksissa

Tutkimuksesta vastaavan vararehtorin, Juha Teperin, mukaan yliopistoyhteisön tieteellinen vaikuttavuus on merkittävää.
"Yleinen tunnettuutemme ei vielä ole aivan samalla tasolla kuin monien vakiintuneiden laatuyliopistojen. Mutta on ilo huomata, että tieteellisessä vaikuttavuudessa olemme hienosti kuvassa mukana", sanoo Teperi.
Vuonna 2019 Tampereen yliopistolle annettiin kokonaissijoitus sekä QS-rankingissa että Times Higher Education -lehden (THE) vertailussa. Näistä THE julkaisi jo loppuvuodesta alakohtaiset rankingit. QS-vertailun alakohtaiset tulokset vuodelle 2020 julkistetaan maaliskuun alussa.
QS-ranking oli ensimmäinen kansainvälinen vertailu, jossa vuoden 2019 alussa aloittanut Tampereen yliopisto oli mukana. Yksittäisistä indikaattoreista paras sijoitus tuli sitaattien määrästä ja seuraavaksi paras työnantajamaineesta. (https://www.topuniversities.com/universities/tampere-university#wurs)
QS vertaili 1620 yliopistoa ja korkeakoulua eri puolilta maailmaa. Vertailun toteuttaa Quacquarelli Symonds -organisaatio.
Ensimmäisen täyden lukuvuoden alkaessa saatiin THE-lehden tulokset, joissa oli mukana 1396 yliopistoa ja korkeakoulua. Tampereen yliopisto sijoittui 300 parhaan joukkoon.
Viittausindikaattori eli se, missä määrin tieteentekijät maailmalla viittaavat Tampereen yliopistossa tehtävään tutkimukseen, ilmentää tutkimuksen vaikuttavuutta. Kun tarkastellaan pelkkiä viittauksia, Tampereen yliopisto yltää kokonaissijoitustaan paremmin sijalle 221.
Syyskuun kokonaislistauksen jälkeen THE aloitti alakohtaiset vertailut.
Tekniikan tieteenala (Engineering & Technology) paransi huomattavasti sijoitustaan nousten 200 parhaan joukkoon. Terveyden alalla yliopisto sijoittui lääketieteen ja terveyden vertailussa 250 joukkoon. Parhaimmat pisteet tulivat yleistrendin mukaisesti viittauksista ja toiseksi parhaimmat yritysyhteistyöstä (industrial income). Vastaava koettiin yhteiskuntatieteissä, jotka olivat sekä viittauksissa ja yritysyhteistyössä Suomen ykkönen.
Alakohtaiseen Social sciences -vertailuun sisältyvät sosiologian ohella viestintä- ja mediatieteet, politiikan tutkimus ja kansainvälinen politiikka sekä kehitystutkimuksen oppiala.
Humanistinen tieteenala oli maailman huipulla tutkimusviittauksissa, kun THE julkaisi Arts & Humanities -osuuden. Viittausindikaattorilla tarkastellessa yliopisto sijoittuu alakohtaisen listan viidenneksi maailmassa.
THE julkaisi syksyllä myös tietojenkäsittelytieteen (Computer Science), talous- ja johtamistieteiden, kasvatustieteiden, psykologian ja biotieteiden vertailut. Menestys tutkimusviittauksissa ja yritysyhteistyössä jatkui koko vuoden loppuun.
Lehti käyttää viittä mittauspilaria, joista painoarvoltaan tärkeimmät on tutkimus, opetus ja viittausmäärät.
Vuonna 2019 julkaistut uutiset
Tampereen yliopisto 400 parhaan joukossa QS-rankingissa
https://www.tuni.fi/fi/ajankohtaista/tampereen-yliopisto-400-parhaan-joukossa-qs-rankingissa
Viittaukset Tampereen yliopiston vahvuutena kansainvälisessä yliopistovertailussa
Tampereen humanisteille huippusijoitus viittausmäärissä
https://www.tuni.fi/fi/ajankohtaista/tampereen-humanisteille-huippusijoitus-viittausmaarissa
Tekniikan ala nousi huomattavasti kansainvälisessä vertailussa
https://www.tuni.fi/fi/ajankohtaista/tekniikan-ala-nousi-huomattavasti-kansainvalisessa-vertailussa
Yhteiskunta, media ja politiikka 250:n joukossa kansainvälisessä vertailussa
Talous- ja johtamistieteissä nousua yliopistovertailussa
https://www.tuni.fi/fi/ajankohtaista/talous-ja-johtamistieteissa-nousua-yliopistovertailussa
Kasvatustieteet nousivat 250 joukkoon yliopistovertailussa
https://www.tuni.fi/fi/ajankohtaista/kasvatustieteet-nousivat-250-joukkoon-yliopistovertailussa
Tampereen yliopiston lääke- ja terveystieteet nousivat 250 joukkoon kansainvälisessä vertailussa
Tampereen yliopiston biotieteet sijoittuvat ensimmäistä kertaa kansainvälisessä yliopistovertailussa
Tampereen yliopiston psykologia nousi 200 joukkoon yliopistovertailussa