Hyppää pääsisältöön

Tampereen yliopisto ensimmäistä kertaa kestävän kehityksen yliopistovertailussa

Julkaistu 21.4.2021
Tampereen yliopisto
Kuvassa kestävän kehityksen edistämistä Tampereen yliopiston tutkimuksessa, opiskelussa ja vuorovaikutuksessa.
Tampereen yliopisto on saanut sijoituksen kansainvälisessä kestävän kehityksen yliopistovertailussa. Tulokset antavat arvokasta tietoa kestävän kehityksen edistämiseen korkeakouluyhteisössä.

Times Higher Education -lehti (THE) julkaisi Impact-rankingin nyt kolmatta vuotta peräkkäin. Tämä on ensimmäinen kerta, kun Tampereen yliopisto osallistuu vertailuun.

Erityisteeman ranking mittaa yliopistojen suoriutumista YK:n kestävän kehityksen tavoitteissa.

Tänä vuonna osallistujien määrä kasvoi noin 350:llä yli tuhanteen yliopistoon ja korkeakouluun. Tampereen yliopiston kokonaissijoitus on 400 parhaan joukossa.

Suomalaisyliopistoja vertailussa oli mukana kahdeksan, ja neljänsadan sijoittujiin lukeutuvien edellä on vain kaksi suomalaisyliopistoa.

Tampereen yliopiston innovaatiojohtaja Taru Pilvi kertoo, että tulokset auttavat arvioimaan käytännön toimintaa yhteisössä. Siksi vertailu on tärkeä osa kestävän kehityksen työtä.

– Tämä on ensimmäisellä kerralla hyvä suoritus. Kestävä kehitys on strategiamme keskiössä ja rankingiin mukaan lähteminen on yksi tapa arvioida suoriutumistamme yliopistona. Näemme tämän työkaluna kehittää toimintaamme kestävän kehityksen eri osa-alueilla. Tulokset auttavat tunnistamaan kriittisiä kehityskohteita esimerkiksi raportoinnissa.

Taru Pilvi uskoo Tampereen yliopiston kokonaistuloksen paranevan lähivuosina.

– Kaikkein tärkeintä silti on, että kehitämme toimintaamme kohti kestävämpää maailmaa, hän painottaa.

Agenda 2030-tavoitteita on yhteensä 17. Kaikille yhteisen yhteistyö ja kumppanuus -tavoitteen lisäksi yliopistot valitsevat tavoitteista ne, joista yhteisön data toimitetaan THE:lle. Nyt julkaistussa rankingissa tarkastellaan kalenterivuotta 2019.

Tampereen yliopiston kestävän kehityksen tavoitteet

THE Impact Rankingissa käytetään erilaisia indikaattoreita, jotka mittaavat kestävän kehityksen toteutumisesta tutkimuksessa, opetuksessa, kampuskehityksessä ja yhteiskunnallisessa vuorovaikutuksessa.

Tampereen yliopiston valitsemat tavoitteet olivat kestävän teollisuuden, innovaatioiden ja infrastruktuurien edistäminen, kestävien kaupunkien ja yhteisöjen rakentaminen, ilmastoteot sekä yhteistyön ja kumppanuuksien edistäminen.

Tampereen yliopisto valitsemat neljä Agenda2030-tavoitetta: innovaatiot, kestävän kaupunki, ilmastoteot ja yhteistyö.

 

  • Rakentaa kestävää infrastruktuuria sekä edistää kestävää teollisuutta ja innovaatioita. (Tavoite 9)
  • Taata turvalliset ja kestävät kaupungit sekä asuinyhdyskunnat. (Tavoite 11)
  • Toimia kiireellisesti ilmastonmuutosta ja sen vaikutuksia vastaan. (Tavoite 13)
  • Tukea vahvemmin kestävän kehityksen toimeenpanoa ja globaalia kumppanuutta. (Tavoite 17)

Yksittäisistä tavoitteista Tampereen yliopisto menestyi pistemäärän puolesta parhaiten kestävässä teollisuudessa, innovaatioissa ja infrastruktuureissa, jossa yliopiston saamat pisteet olivat hiukan kokonaispistemäärää suuremmat. Kun tavoitteita vertaillaan saavutetun sijan perusteella, ilmastoteot tuottavat parhaan osatuloksen. 

Sijoitus kansainvälisessä yliopistovertailussa

Times Higher Education Impact Rankings 2021

Kestävää teollisuutta, innovaatioita ja infrastruktuureja
200 joukossa

Kestävät kaupungit ja yhteisöt
200 joukossa

Ilmastotekoja
Sijoitus omalle sijalle 59

Yhteistyö ja kumppanuus
Kaikille yhteinen tavoite
Sijoitus luokassa 401–600

Kokonaissijoitus
Luokassa 301–400
Osallistujina 1 115 korkeakoulua 94 maasta ja alueelta.


Tampereen korkeakouluyhteisö tukee YK:n kestävän kehityksen tavoitteita. YK:n jäsenmaiden kestävän kehityksen tavoiteohjelma tähtää äärimmäisen köyhyyden poistamiseen sekä kestävään kehitykseen, jossa otetaan ympäristö, talous ja ihminen tasavertaisesti huomioon. Tampereen korkeakouluyhteisö edistää kestävän kehityksen tavoitteita toimintansa kannalta olennaisilla osa-alueilla.

THE Impact-vertailun ohella toiminnan jatkuvan kehittämisen teko oli alkuvuodesta valmistunut hiilijalanjälkilaskenta. Tampereen korkeakouluyhteisö tavoittelee hiilineutraaliutta vuoteen 2030 mennessä. TAMK puolestaan on ensimmäinen YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin sitoutunut ammattikorkeakoulu Suomessa.

YK:n jäsenmaat sopivat vuonna 2015 kestävän kehityksen toimintaohjelmasta ja tavoitteista, jotka ohjaavat kestävän kehityksen edistämistä vuosina 2016–2030. Agenda 2030:n kestävän kehityksen toimintaohjelma ja tavoitteet koskevat maailman kaikkia maita.


Times Higher Education Impact Rankings 2021

Kestävä kehitys Tampereen korkeakouluyhteisössä

Lisätietoa:
Tampereen yliopiston innovaatiojohtaja Taru Pilvi
Erityisasiantuntija, kestävä kehitys ja innovaatiokulttuuri Matias Nurminen

Pääkuva: Jonne Renvall