Sosiologi Pertti Alasuutari näyttää, miten valta pyhitetään
Suomenkin lainsäädäntö viittaa Pohjoismaiden ja muiden OECD-maiden käytäntöihin. (Katso esim. Mobiililaitteet kouluissa HE 212/2024.)
Emeritusprofessori Pertti Alasuutari sanoo, että konformismilla eli samankaltaisuuden ihanteella haetaan tunnustusta sille, että olemme osa kansainvälistä yhteisöä. Alasuutarin ryhmä analysoi ilmiötä otoksella lakialoitteita, ja yhtenä mittarina tutkijat käyttivät niissä näkyviä esimerkkejä toisista maista.
– Konformismi vallitsee laajemminkin maailman organisaatiossa. Noudatamme samoja periaatteita ja standardeja, millä usein myös perustellaan päätöksiä. Samankaltaisuus toimii ikään kuin itsessään perusteluna. Jokin on esimerkiksi kansainvälinen trendi, Alasuutari sanoo.
Uusinstitutionaalisessa sosiologiassa tarkastellaan organisaatioita osana yhteiskuntaa. Tutkimuskohteina ovat vakiintuneet instituutiot kuten perheet, yritykset tai ministeriöt.
Professori Alasuutari toi Tampereelle uusinstitutionaalisen tutkimuksen sosiologiaan. Hänen kahden akatemiaprofessuurikautensa aikana käynnistettiin tutkimusseminaari. Nykyisin toimii Alasuutarin johtama kulttuurisosiologian ja poliittisen sosiologian tutkimusryhmänä (TCuPS).
Ryhmän käsittelyssä kävivät myös Alasuutarin tuoreen kirjan luvut. Oxford University Pressin julkaisema teos kokoaa kansiin sen, mitä Alasuutarin professoriaikoina tutkimusperinteessä paljolti tarkasteltiin: organisaatioista erityisesti parlamenttien toimintaa.
– Suomessa melkein mikä tahansa poliittinen kysymys nostetaan esille jotakin mallia vasten. Puhutaan esimerkiksi Tanskan mallista ja siitä, miten sovellamme mallia meillä, Alasuutari sanoo.
Parlamentti monistettiin maailmaan
Parlamentti instituutiona on hyvä esimerkki tutkimusperinteestä, sillä sen kautta havainnollistuvat lainsäädännön ohella myös ulkoiset puitteet, työn rutiinit ja jopa samana toistuvat rituaalit.
Alasuutari kehottaa miettimään parlamenttien rakennuksia. Ne sijaitsevat keskeisellä paikalla ja liehuttavat mastoissa kansallista symboliikkaa. Rutiinien näkökulmasta parlamentit muistuttavat lainsäädäntötehtaita. Se, miten prosessi toimii – politiikkapapereista komiteoiden ja valiokuntien kautta äänestyksiin – on monistettu parlamentteihin toisen maailmansodan jälkeen. Alasuutari kuvaa sitä lainsäädännön ”liukuhihnaksi”, joka tuottaa lakeja ja välillä hylkää esityksiä.
Alasuutari toteaa, kuinka parlamentin malli on hämmästyttävällä tavalla monistettu YK:n jäsenvaltioihin toisen maailmansodan jälkeen.
Analyysi laajenee rituaaleihin, joita on juhlallisia kuten Englannin parlamentin kulkueet, tai arkisempia kuin kielenkäyttö istunnoissa. Suomessakin kielletään sanomasta parlamentin kuullen, että kollega valehtelee, mutta voidaan sanoa hänen puhuvan ”muunneltua totuutta”.
Päätösten perusteluissa näkyvät vahvasti lähimmät viiteryhmämaat. Vertautumalla muihin ja rituaalisilla käytännöillä parlamentit tuottavat Alasuutarin mukaan emotionaalisen kokemuksen siitä, että poliittiset päätökset ovat oikeudenmukaisia ja asianmukaisia.
– Parlamentti legitimoi valtaa. Jos proseduureja ei noudatettaisi, toiminnalla ei olisi emotionaalisesti samanlaista koettua vaikuttavuutta, Alasuutari tiivistää tutkimuksensa sanomaa.
”Demokratia ei ole koskaan valmis”
Totutut käytännöt ovat omiaan vahvistamaan tunnetta kansanvallasta. Muiden kopioinnista haetaan hyötyä siihen, että kukin maa profiloituu muiden mukana kansainvälisen yhteisön jäsenenä. Ongelmia tulee kuitenkin silloin, kun autoritaarinen hallinto samaistaa kansainvälisten mallien mukaan toimivan parlamentin siihen, että myös autoritaariset johtajat ovat moitteettomasti demokratian asialla.
Alasuutari itse painottaa, ettei parlamenttien roolin korostaminen vallankäytön pyhittäjänä kyseenalaista niiden toimintaa. Hyvin toimiva parlamentaarinen demokratia on hänestä hyvä hallintatapa. Alasuutari lainaa filosofi Jacques Derridaa korostaakseen, että demokratiaa on pidettävänä aina jonain tulossa olevana, mutta ei koskaan valmiin mallin tuottamana.
– On parempi ajatella niin, että maailma ei ole koskaan valmis. Jos ulkoiset mallit vain hyväksytään sellaisenaan ja ajatellaan niiden tuloksena syntyvän demokratiaa, voidaan mallin puitteissa sivuuttaa se, pystyvätkö ihmiset oikeasti vaikuttamaan asioihin. Silloin luovutaan demokratian vaatimuksesta.
Emerituksena nykymaailman sosiologiaa
Alasuutarin eläkkeelle lähtö ei kulminoitunut vain luentoon, vaan jäähyväisluentojen sarjaan. Jokaisen luennon aihe oli käsite, jota professori piti keskeisenä yhteiskunnassa, tieteellisessä työssä tai hänelle itselleen.
– Ajattelin antaa luennoista koostuvalle kirjalle nimeksi nykymaailman sosiologia. Yhteiskuntaa ei voi samaistaa yksittäiseen valtioon, vain kyseessä on suurempi kokonaisuus. Sosiaalinen järjestelmä on globaalin tason asia. Harjoitan siis sosiologiaa, joka pystyy ottamaan kiinni tästä globaalista maailmasta.
Eläkkeellä Pertti Alasuutarin tutkimus jatkuu sähköautoista sosiologisella otteella.
– Polttomoottoreista sähkömoottoreihin siirtyminen on osa globaalia pyrkimystä ehkäistä ilmastonmuutosta. Sehän on ja tulee olemaan valtaisa infrastruktuurin muutos koko maailmassa, jolla on vaikutuksia ihmisten elämään ja siihen, miten yhteiskunnat organisoituvat. Olisi suorastaan hassua, jos sitä ei katsottaisi yhteiskunnan näkökulmasta.
Alasuutari katsoo siirtymän johtuvan poliittisista päätöksistä. YK:n alaisissa organisaatioissa tehtiin päätöksiä erityisesti Kioton kokouksessa vuosituhannen alussa.
– Teknologian kehityksen tarinasta jää usein pois, että ilman poliittisia päätöksiä tätä kehitystä ei olisi lähtenyt liikkeelle. Insinöörit saivat päätöksistä syyn alkaa kehittää akkuja. Asiaan liittyy myös talouspuoli, eli miten siitä tehdään toimivaa liiketoimintaa ja miten ihmisten käyttäytyminen muuttuu. Huomiota on kiinnitettävä useisiin todellisuuden puoliin, jotka nivoutuvat toisiinsa.
Eläkkeellä Alasuutari on edistänyt yliopistoyhteisössä täysinpalvelleiden professorien asemaa. Hän korostaa heidän rooliaan tutkijoina, ohjaajina – yhteisön täysivaltaisina jäseninä.
***
Tutkimusjulkaisu:
Pertti Alasuutari, National Parliaments as a Global Institution: An Institutionalist View. Oxford University Press (2025).
Kirjoittaja: Mikko Korhonen
