Hyppää pääsisältöön
Ajassa | Yhteistyö

Tampereen korkeakouluyhteisö liputtaa kampuksillaan yhdenvertaisuuden ja moninaisuuden puolesta

Julkaistu 8.6.2026
Tampereen yliopisto ja TAMK
TREYn ja Sekavan edustajat pitelevät sateenkaarilippua yhdessä Keijo Hämäläisen kanssa.
Tampereen yliopiston keskustakampuksella pride-lipun nostivat salkoon TREYn hallituksen jäsenet Sumu Sirén (vas.), Maiju Heikkilä, Ele Rantasalmi, Hiski Hämäläinen, Silja Volanen ja Kuura Ahola, Sekavan varapuheenjohtaja Leo Takkunen, TREYn varapuheenjohtaja Rudi Valtonen, Sekavan puheenjohtaja Veera Lignell, TREYn puheenjohtaja Tami Nordström sekä yliopiston rehtori Keijo Hämäläinen.Kuva: Jonne Renvall
Tampereen yliopisto ja ylioppilaskunta TREY sekä Tampereen ammattikorkeakoulu ja opiskelijakunta Tamko nostivat sateenkaariliput salkoon korkeakouluyhteisön kampuksilla Manse Pride -tapahtumaviikon alkajaisiksi. Liputus on osoitus korkeakouluyhteisön tuesta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille.

Sinuiksi ry:n järjestämää Manse Pride -tapahtumaviikkoa vietetään 8.–14.6.2026. Tapahtumaviikko järjestetään 12. kerran ja tämän vuoden teema on Ilo ja Toivo.

Tampereen korkeakouluyhteisö osallistuu Manse Pride -viikkoon liputtamalla sateenkaaren väreillä varusteltua pride-lippua kampuksillaan. Sateenkaarilipun nostamisella yhteisö osoittaa tukensa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille.

Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus korkeakouluissa

Tampereen korkeakouluyhteisö on sitoutunut edistämään tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta sekä vastustamaan syrjintää. Yhteisö kunnioittaa toiminnassaan kaikkien ihmisten yhdenvertaisuutta, ja edistää yhdenvertaisuutta ympäröivässä yhteiskunnassa tutkimuksen ja opetuksen kautta.

– Yliopiston tehtävänä on rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokainen voi opiskella, työskennellä ja osallistua omana itsenään. Haluamme edistää yhteisöä, jossa moninaisuus nähdään voimavarana ja jossa jokainen kokee olevansa arvostettu ja tervetullut, sanoo Tampereen yliopiston rehtori Keijo Hämäläinen.

Sateenkaarilippu on seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen yhteisön vahva symboli, jota liputtamalla korkeakouluyhteisö osoittaa tukevansa yhteisöä ja juhlivansa moninaisuutta.

– Pride-lipun nosto on meille tärkeä viesti siitä, että yhdenvertaisuus, osallisuus ja erilaisuuden kunnioittaminen eivät ole vain periaatteita, vaan niiden tulee toteutua jokapäiväisessä toiminnassamme kaikissa yksiköissämme, Tampereen ammattikorkeakoulun koulutuksen vararehtori Katja Komulainen sanoo.

Myös korkeakoulujen opiskelijat juhlivat sateenkaariyhteisöä. Opiskelijajärjestö Sekava ry ajaa sateenkaariopiskelijoiden etuja, järjestää tapahtumia ja edistää opiskelijoiden yhteenkuuluvuuden tunnetta.

– Vähemmistöjen turvallisuus on tärkeää ja meidän oikeuksiamme on suojeltava nyky-yhteiskunnassa, jotta yhdenvertaisuus voi kehittyä. On tärkeää, että opiskeluaikana jokaiselle löytyy oma paikka, johon kuulua, ja jossa voi olla avoimesti oma itsensä, sanoo Sekava ry:n hallituksen puheenjohtaja Veera Lignell.

Saara Ahola ja Katja Komulainen pitelevät sateenkaarilippua.
Tamkon puheenjohtaja Saara Ahola (vas.) ja Tampereen ammattikorkeakoulun vararehtori Katja Komulainen nostivat pride-lipun salkoon Tampereen ammattikorkeakoulun pääkampuksella.
Kuva: Petra Toivonen

Ilo ja Toivo

Tänä vuonna Manse Pride -viikkoa juhlitaan teemalla Ilo ja Toivo. Teemallaan juhla viestii ajatusta siitä, että kaiken raskaankin keskellä ilo ja toivo kannattelevat sateenkaariyhteisöä ja sen jäseniä.

– Manse Priden tämän vuoden teema kuvaa hyvin siihen liittyvää tunnelmaa ja yhteisöllisyyttä. Nykypäivän yhteiskunnallisen keskustelun ollessa synkkää ja polarisoivaa, on tärkeää, että kaikki kokevat tulleensa kuulluksi. Onkin tärkeää, että korkeakouluyhteisössä edistetään yhdenvertaista elämää kaikille, sanoo opiskelijakunta Tamkon puheenjohtaja Saara Ahola.

Ilo ja toivo kumpuavat myös yhteisön moninaisuudesta ja sen juhlimisesta.

– Opiskelija- ja korkeakouluyhteisö on hyvin moninainen ja siellä tulee olla paikka kaikille. Pride on hyvä muistutus siitä, että tätä moninaisuutta tulee juhlistaa ja yhteisöissä tulee myös tehdä töitä sen edistämiseksi, niin pride-viikolla kuin vuoden ympäri, sanoo ylioppilaskunta TREYn hallituksen puheenjohtaja Tami Nordström.

 

Luennot suomalaisesta queer-historiasta

Tampereen yliopiston tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustyöryhmä järjestää yhdessä TREYn kanssa suomalaiseen queer-historiaan keskittyvän luentotapahtuman. Tapahtumassa ovat puhumassa sukupuolentutkimuksen yliopistonlehtori ja naistutkimuksen dosentti Tuula Juvonen sekä tutkijatohtori Joe Jukes.

Luentotapahtuma järjestetään yliopiston keskustakampuksen Päätalon Cafe & Aula Toivossa torstaina 11.6. klo 16–17.30. Tilaisuus on avoin kaikille teemasta kiinnostuneille.

Lue lisää luentotapahtumasta ja muusta opiskelijoiden järjestämästä Manse Pride -viikon ohjelmasta TREYn verkkosivuilta.

Manse Pride -marssi

Manse Pride -viikon lauantaina 13.6. Tampereella marssitaan ihmisoikeuksien puolesta. Tampereen yliopiston ylioppilaskunta TREYllä, Tampereen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta Tamkolla sekä opiskelijakerho Sekavalla on marssissa yhteinen opiskelijoiden blokki, eli osasto, johon ovat tervetulleita kaikki opiskelijat. 

Blokin kokoontuminen alkaa Tampereen keskustorilla 13.6. klo 13.30 ja marssi lähtee keskustorilta kohti Sorsapuistoa klo 14. Marssi kulkee keskustorilta itään ja päättyy Sorsapuistoon, jossa alkaa marssin päätteeksi Manse Pride -puistojuhla. Tule mukaan opiskelijoiden blokkiin osoittamaan tukesi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille!

Lue lisää Manse Pride -marssista Manse Priden verkkosivuilta.