5.12.2025 Joulukalenteri: Noora Vallinkoski: Miten meistä tuli ihmisiä
Molempien hyvinvoinnista huolta kantaa Monni, Tiian täti ja Petterin kummitäti. Monnin muistelmien kautta avautuu tehdastyöläisen todellisuus aikana ennen hyvinvointivaltiota. Se luo omanlaisensa karuuden tason kontrastina nyky-Suomen vaikeuksiin (tai reiluuden vuoksi: kantasuomalaisten vaikeuksiin nyky-Suomessa).
Teoksessa viehättää huumori, joka tulee esiin varsinkin Monnin lakonisissa puheenvuoroissa. Kieli on oivaltavaa ja kuvastaa uskottavasti näkökulmahenkilöiden persoonaa. Kammottaviakin tapahtumia kirjassa sivutaan, mutta vähäosaisuus näyttäytyy ennen kaikkea ankeutena, osaansa tyytymisenä ja materiaalisena vertailuna rikkaisiin. Talot ja tavarat ovat teoksessa tärkeässä roolissa. Osa henkilöhahmoista haluaa nimenomaan tehdä pesäeroa rikkaiden kotkotuksiin, osa taas pyrkii kätkemään kaikki merkit taustastaan, joka kuitenkin tarttuu sairauden tavoin köyhälistöstä lähtöisin olevan habitukseen:
Sanat kantavat tartuntaa. Ne siirtyvät sukupolvelta toiselle kuin herpesvirus tai kohdunpoistoon johtava pöpö. Niistä voi yrittää rimpuilla eroon koulutuksella ja elämäntavoilla, mutta siellä ne odottavat piilevinä aktivoitumistaan. (Miten meistä tuli ihmisiä, s. 183)
Noora Vallinkoski
Kovin helposti luokkaretki kuitenkin tuntuu Tiialta ja hänen puolisoltaan Ollilta onnistuvan. Ehkä kansainvälisissä seminaareissa oma moukkamaisuus hiukan nolottaa ja kaikki tuntuu tahmealta, mutta tarinaa voisi tulkita niinkin, että korkeakoulutus yksistään riittää takaamaan eväät parempaan elämään. Tiia on omaksunut akateemisen ja keskiluokkaisen ajattelutavan ja arvomaailman, mutta minkälaista sisäistä neuvottelua se on edellyttänyt, mistä Tiia ammentaa itseluottamusta, miten hän oikeuttaa itselleen olkikattoisen omakotitalon – nämä kysymykset ehkä jäävät teoksessa liian vähäiselle huomiolle.
Jollakin tavalla helpompaa on ymmärtää Petteriä, joka on jo varhain sisäistänyt tilastollisten todennäköisyyksien osoittaman elämänpolkunsa ja lukee vain kotona tiedekirjallisuutta, eikä piruuttaankaan aio muuttua hyödylliseksi osaksi yhteiskuntaa.
Huumorin lisäksi kirjassa on tiettyä arkista lempeyttä, mikä tuntuu raikkaalta tämäntyyppisessä teoksessa. Henkilöhahmot eivät ole rellestäviä, tuhoon tuomittuja juoppoja, vaan sukupolvensa ja yhteiskuntaluokkansa tuotoksia. He eivät sinänsä ole tehneet mitään dramaattista väärää valintaa, ovatpa vain saaneet käteensä keskimääräistä rupuisemmat kortit – ja niillä mennään.
Kirjoittaja: Anna Ruth, tietoasiantuntija.
