TAMK ja Tampereen yliopisto aloittavat tohtorikoulutusyhteistyön

Yliopistojen rehtorineuvoston Unifin raportissa Tutkijakoulutuksen tulevaisuuden suunta Suomessa. Suositukset tutkijakoulutuksen kehittämiseksi (2024) todetaan tavoitteeksi lisätä tohtoreiden määrää, kehittää tohtorikoulutusta ja edistää tohtoreiden työllistymistä. Parlamentaarinen TKI-työryhmä ja hallitusohjelma tukevat tavoitetta merkittävällä rahoituksen lisäyksellä tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan ja tohtorikoulutuksen laajentamiseen.
Sopimus lujittaa korkeakoulujen yhteistyötä ja lisää vaikuttavuutta
Edistämällä ammattikorkeakoulun henkilökunnan pätevöitymistä tohtoriksi mahdollistetaan parempi osallistumisen tutkimushankkeisiin ja entistä vaativimpiin rahoitushakuihin. Viime kädessä tarkoituksena on vahvistaa Pirkanmaan alueen tutkimustoimintaa ja sen vaikuttavuutta.
– Henkilöstön mahdollisuus kehittää omaa osaamistaan ja pätevyyttään aiempaa vaativampiin tehtäviin on tärkeä osa TAMKin henkilöstöpolitiikkaa. Tohtorintutkinto on käytännöllisesti katsoen välttämätön tutkijan työssä, minkä vuoksi haluamme tukea henkilöstömme tohtoroitumista, Tampereen ammattikorkeakoulun rehtori Mika Hannula sanoo.
Yliopistoilla ja ammattikorkeakouluilla on osin erilaiset TKI-toiminnan tavoitteet ja profiilit. Nopeasti muuttuva ympäristö ja uudet rahoitusmahdollisuudet edellyttävät tiiviimpää sektorien välistä TKI-yhteistyötä, jossa molempien vahvuuksia voidaan hyödyntää parhaalla tavalla. Tampereen yliopiston ja Tampereen ammattikorkeakoulun tohtorikoulutusyhteistyö vahvistaa molempien organisaatioiden tutkimusosaamista, edistää niiden TKI-toimintaa ja tukee monipuolisen rahoituksen hankkimista.
– Suomen ja Pirkanmaan TKI-toiminnan kasvu edellyttää merkittäviä panostuksia sekä yliopistolta että ammattikorkeakoululta. Yhteinen tohtorikoulutus tuo lisää tarvittavia osaajia ja myös tekijöitä yhteisiin TKI-hankkeisiin, sanoo Tampereen yliopiston rehtori Keijo Hämäläinen.
Tohtoripoluilla on yhteys ammattikorkeakoulun tavoitteisiin
Tohtoripolku on osa Tampereen ammattikorkeakoulun strategista tavoitetta TKI-toimintansa vahvistamaiseksi. Ammattikorkeakoulu valitsee osallistujat ammattikorkeakoulun omaan tohtoripolkuohjelmaan niistä henkilökuntansa jäsenistä, jotka ovat saaneet jatko-opiskeluoikeuden yliopistosta. Heitä tuetaan ohjelmassa määritellyin keinoin tohtorintutkinnon suorittamiseksi neljän vuoden aikana.
– Väitöskirjan toinen ohjaaja nimetään Tampereen ammattikorkeakoulun henkilöstöstä. Monet kokeneet tohtorimme toimivat jo väitöskirjan ohjaajina eri yliopistoissa ja oma Tohtoripolkumme edistää myös tätä tärkeää mahdollisuutta kehittyä oman alansa asiantuntijana, toteaa Mika Hannula.
Tohtoripolkuohjelmaan valituille ammattikorkeakoulu mahdollistaa työajan osittaisen käyttämisen väitöskirjatutkimukseen ja tohtoriopintoihin TKI-hankkeissa tai muissa työtehtävissä, osana henkilöiden osaamisen kehittämistä. Tampereen ammattikorkeakoulu tarjoaa väitöskirjatutkijoille osaltaan ohjausta, sparrausta ja teknistä tukea sekä osallistuu vastuuohjaajan nimeämiseen.
Tampereen yliopisto myöntää opiskeluoikeudet yliopiston tohtoriohjelmiin ja nimeää väitöskirjatutkijalle ohjaajat yliopiston sääntöjen mukaisesti. Tiedekunnan ohjeiden mukaisesti voidaan lisäksi nimetä seurantaryhmä, johon kuuluu molempien organisaatioiden ja sidosryhmien edustajia. Yliopisto tarjoaa tohtorikoulutuksen ja ohjauksen, järjestää väitöskirjan esitarkastuksen ja myöntää tohtorintutkinnon.
Lisätietoja:
Mika Hannula
Rehtori, toimitusjohtaja, Tampereen ammattikorkeakoulu
p. +358 29 453 1838, mika.hannula [at] tuni.fi (mika[dot]hannula[at]tuni[dot]fi)
Keijo Hämäläinen
Rehtori, Tampereen yliopisto
p. +358 29 453 2107, keijo.hamalainen [at] tuni.fi (keijo[dot]hamalainen[at]tuni[dot]fi)





