Hyppää pääsisältöön

Poikkeuselämää kuviksi TAMKin kuvaajaopiskelijoiden projektissa

Julkaistu 6.5.2020
Tampereen ammattikorkeakoulu
Heijastuksia ruokailuvälineissä
”Näinkin pienten juttujen ääreen ehtii pysähtymään ja näkemään niissä jotakin näkemisen arvoista.” Kuva: Emma Similä
Kun valtiovalta suunnitteli poikkeustilan julistamista, TAMKin Media, musiikki ja taide -yksikön lehtori Tommi Moilanen oli ajan hermolla. Kuvaamista ja kuvavalaisua opettava Moilanen keksi 2. vuosikurssin kuvaajaopiskelijoille tehtävän, joka piti heidät tarkkaavaisina eristyksissäkin. Opiskelijat dokumentoivat elämäänsä Instagramiin Poikkeustila_2020-tilille kuukauden ajan 18.3. alkaen. Nyt tehtävä on suoritettu ja tilillä on lähes 600 seuraajaa.

– Halusin, että opiskelijat saisivat projektista mielekkään päivärutiinin ja tarttumapinnan ammatillisesti kehittävään toimintaan. Samalla he kokosivat itselleen pientä kuvapäiväkirjaa, Moilanen sanoo.

Opiskelijat tutkivat valoja ja varjoja, pysähtyivät ihastelemaan heijastuksia, seisoivat päällään, tekivät itse mämmiä ja kuljeskelivat tyhjentyneillä kaduilla. Ja tietenkin ottivat kuvia.

Tommi Moilasen mukaan historiallisesti eriskummallinen aika ansaitsee tulla taltioiduksi. Myöhemmin kuvista on tarkoitus koostaa perinteinen valokuvanäyttely.

– Tällaiset oma elämä -lähtöiset dokumentaatiot tuottavat aina, varsinkin jälkikäteen tarkasteltuna, mielenkiintoisia näkökulmia ja tärkeää ajankuvaa.

Taneli Vähärautio syö mämmiä parvekkeellaan puku päällä.
”Kuva liittyy yhteen lyhyeen videoprojektiin (ihan näin juhlavasti en mämmiä siis yleensä syö), mutta näin pääsiäisenä voinen sen jakaa.” Kuva: Taneli Vähärautio

Muitakin samankaltaisia projekteja on käynnissä samaan aikaan ympäri maailmaa. Niihin voi myös osallistua kuka tahansa esimerkiksi Instagramissa tunnisteella #massisolation.

Korona-arki työntää meitä kauemmaksi toisistamme, mutta toisaalta lähentää uudella tavalla. Koska ihmiset eivät pääse tapaamaan toisiaan, osa kertoo arjestaan sosiaalisessa mediassa tavallista enemmän. Saatamme nähdä ystävien ja tuntemattomienkin elämästä sellaisia puolia, joita normaalitilanteessa emme näe.

Moilasen mielestä on hyvin tyypillistä, että historiallinen tilanne poikii paljon samankaltaisia hankkeita.

– Ihmisillä on nyt varmasti korostuneen voimakas tarve tallentaa ja jakaa elämäänsä sekä kokemuksiaan ympäristön kanssa. Ja on hienoa, että tätä tehdään mitä monimuotoisimmilla tavoilla.

Ihminen makaa sängyllä ja hieroo silmiään
”22 neliötä, kaksi ihmistä ja yksi karanteeni.” Kuva: Milla Lähtevänoja
Kaksi kättä, valoja ja varjoja
”Etäkoulussa on valo-opetusta, ja onkin ollut kiinnostavaa huomata, miten paljon enemmän varjoja ja valoja on alkanut nähdä.” Kuva: Elisa Salonen
Yksisarvinen opiskelee
”Onneksi on ahkera sijainen, joka tuuraa mielellään etäluennoilla.” Kuva: Sara Salovaara


Teksti: Emmi Rämö
Kuvat Poikkeustila_2020-projektiin kuvanneilta opiskelijoilta

Instagram-tili Poikkeustila_2020: https://www.instagram.com/poikkeustila_2020/