Hyppää pääsisältöön
Koulutus

"Olen iloinen ja ylpeä yhteisöstämme", sanoo Norssin lukion rehtori Aulikki Leisku-Johansson

Julkaistu 15.9.2025
Tampereen yliopisto
Aulikki Leisku-Johansson.
Aulikki Leisku-Johansson kuvaa harjoittelukoulua edelläkävijäksi. Leisku-Johansson aloitti Tampereen yliopiston normaalikoulun eli Norssin lukion rehtorina virallisesti 1. elokuuta 2025.Kuva: Jonne Renvall / Tampereen yliopisto
Aulikki Leisku-Johansson nimitettiin Tampereen yliopiston normaalikoulun eli Norssin lukion rehtoriksi keväällä 2025. Leisku-Johansson kuvailee, että Norssin lukiossa on oppimisen iloa ja sinnikkyyttä. Hän haluaa, että kovatasoinen lukio tukee moninaisia oppijoita ja on hyvinvoiva yhteisö.

Norssin lukio toimii Tampereen yliopiston harjoittelukouluna, jossa tulevat aineenopettajat tekevät opettajaopintojensa käytännön harjoittelut. 

Norssin lukion yleislinjan sisäänpääsyn keskiarvoraja oli sekä tänä vuonna että viime vuonna 9,25. Lukiosta myös kirjoitetaan erinomaisia tuloksia, esimerkiksi keväällä 2025 kaksi lukion opiskelijaa sai täydet pisteet äidinkielen ylioppilaskokeesta, mikä on erittäin harvinaista. 

Norssin lukion rehtori Aulikki Leisku-Johansson sanoo, että Norssin lukiossa opiskelijat ovat paneutuvaisia ja he uskaltavat satsata täysillä ylioppilaskokeisiin. Toisaalta myös korkeakoulujen todistusvalinta on lisännyt paineita menestyä ylioppilaskokeissa. 

Norssin lukion kovat tulokset eivät ole Leisku-Johansson mielestä itseisarvo. 

– Tärkeintä on matka ja se, mitä lukiolainen ehtii oppimaan lukion aikana itsestään. Jatko-opintoja varten olisi tärkeää, että jo lukiovaiheessa opiskelijat oppisivat oppimaan, hän sanoo. 

Norssin lukio varautuu muutoksiin ja kehittää hyvinvointia 

Leisku-Johansson sanoo, että Norssin lukio on tällä hetkellä hyvässä tilanteessa. 

– Saamme opiskelupaikat täyteen, ja kysyntää olisi enemmänkin. Yhteisömme on hyvä: vuorovaikutus toimii koulussa, ja sekä opettajat että opiskelijat jakavat kiinnostuksen oppimista ja yhdessä tekemistä kohtaan. 

Leisku-Johansson haluaa kehittää Norssin lukiota eteenpäin niin, että tulevaisuudessa lukio pystyy joustavasti vastaamaan yhteiskunnan ja oppijoiden muutoksiin – ja muokkaamaan myös omaa toimintaansa joustavasti eteenpäin.  

– Huolehdimme, että henkilökuntamme jäsenet ovat tietoisia siitä, miten oppijat muuttuvat. On ennustettavissa, että esimerkiksi opiskelijoiden profiili muuttuu ja moninaisuus lisääntyy. Ratkomme yhdessä oppimisen haasteita ja tarjoamme oikea-aikaista ohjausta ja tukea. 

Myös yhteiskunta muuttuu tavalla, jota on vaikea ennustaa. Se vaikeuttaa opettajien työtä.

– Opettajan tai ohjaavan opettajan jälki voi näkyä 50 vuotta eteenpäin. Meidän on mietittävä, millaiset eväät kantavat niin pitkän ajan – mitkä asiat kannattelevat vaikeissa tilanteissa ja toisaalta myös antavat uskoa tulevaisuuteen, Leisku-Johansson sanoo. 

Aulikki Leisku-Johansson.
Lukion tavoitteena on antaa parhaat mahdolliset eväät ja keinot jatko-opintoihin ja tulevaan työelämään, Aulikki Leisku-Johansson kertoo.
Kuva: Jonne Renvall / Tampereen yliopisto

Tärkeä tukipilari lukion arjessa on hyvinvointi. Sitä Leisku-Johansson aikoo kehittää edelleen eteenpäin.   

– Opettajat opettavat useita vuosia samoja opiskelijoita. Kolmessa vuodessa oppii tuntemaan opiskelijan niin hyvin, että on helpompaa antaa opiskelijalle yksilöllistä opetusta ja siten tukea opiskelijan jaksamista ja hyvinvointia.  

Leisku-Johansson sanoo, että hyvinvointi lukiossa tarkoittaa myös sujuvaa arkea. 

– Sujuva ja toimiva arki mahdollistaa lukiolaisten ja koko koulun henkilökunnan paremman hyvinvoinnin, sillä lukion hyvinvointi muodostuu arkisissa toimissa. 

Opetusharjoittelijoita tuetaan tulevaa työelämää varten 

Leisku-Johansson kuvaa, että harjoittelukoulu on edelläkävijä.  

– Harjoittelukoulussa opettaja selittää omaa toimintaansa ja ratkaisujaan. Se laittaa opettajan jatkuvasti arvioimaan, onko tämä paras tapa toimia, Leisku-Johansson sanoo. 

Hän kertoo, että harjoittelijoiden kanssa työskentely on antoisaa. Opettajan työ avautuu harjoittelijoita ohjatessa myös opettajalle erilaisesta näkökulmasta. Lisäksi opettajat oppivat paljon harjoittelijoilta – esimerkiksi harjoittelijoiden oivaltavien kysymysten avulla.  

Ohjaavat opettajat miettivät opettajuutta pitkällä aikavälillä. Muuttuva maailma haastaa opettajaharjoittelijoiden lisäksi myös ohjaavat opettajat. 

– Tavoitteenamme on ohjata nuoria, tulevia opettajia siten, että heidän olisi helpompi olla työelämässä. Meidän onkin jatkuvasti mietittävä, mitkä ovat ne tärkeimmät, tulevaa opettajaa tukevat rakennuspuut, joita voimme vahvistaa, Leisku-Johansson sanoo. 

Tutkimus-, kokeilu- ja kehittämistoiminta uudistaa opetusta 

Norssin lukio toimii tiiviissä yhteistyössä Tampereen yliopiston ja kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunnan kanssa. Leisku-Johansson kertoo, että on erittäin tärkeää, että lukio saa tuoreinta tutkimustietoa yliopistolta.  

Opetusharjoittelujen lisäksi yhteistyö tiedekunnan kanssa näkyy arjessa tutkimusprojekteina ja kehittämistyönä. 

Tällä hetkellä merkittävin tutkimusyhteistyö on kokonaisvaltaista hyvinvointia tukeva StudyWell-tutkimus, johon lukiolaiset pääsevät 1. periodin aikana mukaan. 

Aulikki Leisku-Johansson katsoo ylöspäin aulatiloissa Tampereen Norssin lukiossa..
Norssin lukio hyödyntää Tampereen yliopiston keskustakampuksen tiloja monipuolisesti opetuksessaan. Aulikki Leisku-Johansson kuvaa keskustakampusta kadehdittavaksi miljööksi lukiolle. – Koko tiedemaailma ja sen ilmapiiri ovat käsillä. Lisäksi yhteistyömahdollisuudet kampuksella ovat erinomaiset.
Kuva: Jonne Renvall / Tampereen yliopisto

Leisku-Johansson kertoo, että lukion kehittämistoiminta voi olla myös pienimuotoista, opettajalähtöistä kokeilua, kuten vaikkapa uuden oppimisalustan haltuunottoa.  

Tietoa jaetaan opettajien kesken muun muassa osaamisen jakamisen iltapäivissä. 

– Opettajamme kouluttautuvat paljon, joten osaamista jakamalla koko yhteisön taidot kehittyvät, Leisku-Johansson sanoo. 

Norssin lukioon hakevat akateemisesti suuntautuneet nuoret 

Leisku-Johansson kuvailee, että Norssin lukioon hakeutuu jo valmiiksi akateemisesti suuntautuneita nuoria, jotka tavoittelevat korkea-asteen opintoja.  

Norssin lukiossa on yleislinjan lisäksi yhteiskunnallinen, talouselämäpainotteinen Business Norssi -linja sekä Suomen ainoa sirkustaiteen lukiolinja.  

Leisku-Johansson kertoo, että Business Norssiin tullaan ympäri Suomea, ja kaukaisin opiskelija on tullut ulkomailta asti Keski-Euroopasta.  

Sirkustaiteen linjalla tehdään yhteistyötä Sorin Sirkuksen kanssa, ja moni opiskelija on sirkuksen kasvatti. Sirkusosaaminen ei kuitenkaan ole pääsyvaatimuksena linjalle. 

– Linjalle valitaan vain kymmenen opiskelijaa vuosittain, ja myös sirkuslinja vetää hakijoita kauempaa Suomesta, Leisku-Johansson sanoo. 

”Meiltä löytyy oppimisen iloa ja sinnikkyyttä” 

Leisku-Johansson on toiminut viimeiset kolme vuotta väliaikaisena rehtorina Norssin lukiossa, joten hän on ehtinyt jo harjoittelemaan rehtoriutta – erityistä perehdytystä ei siis tarvita. 

– On mielenkiintoista nähdä rehtorina, miten tehdään mahdollisimman hyvä arki opettajille ja opiskelijoille. Työ on kiinnostavaa, opettavaista ja palkitsevaa, hän sanoo. 

Leisku-Johanssonille Norssin lukio on tuttu pitkältä ajalta, sillä ennen töitä rehtorin sijaisena hän toimi lukion lehtorina. 

Ennen Tampereelle siirtymistään Leisku-Johansson työskenteli Hämeenlinnassa Yhteiskoulun ja lyseon lukioissa historian ja yhteiskuntaopin opettajana sekä luovan yrittäjyyden linjalla opettajana.  

Leisku-Johansson kuvailee, että lukiokoulutus on hänen juttunsa. Norssin lukio on Leisku-Johanssonin mukaan ihanteellinen työpaikka, sillä koulussa vallitsee hyvä henki ja työntekijät viihtyvät Norssissa. 

– Olen iloinen ja ylpeä yhteisöstämme. Lisäksi opiskelijamme ovat huippuporukkaa. Opiskelijoilla on hyvä asenne, ja heidän kanssaan on kiva tehdä yhteistyötä. Meiltä löytyy oppimisen iloa ja sinnikkyyttä, Leisku-Johansson sanoo. 

 

Aulikki Leisku-Johansson

  • Tampereen yliopiston normaalikoulun lukion eli Norssin lukion rehtori 1.8.2025 alkaen. 

  • Norssin lukion rehtorin sijaisena 2022–2025.  

  • Norssin lukion ja yläkoulun lehtori 2015–2022. Business Norssi -linjan koordinaattori. Vararehtorin tehtävät 2020–2025. 

  • Norssin lehtorin sijainen 2014–2015. Myös Business Norssin koordinaattorin tehtävät. 

  • Hämeenlinnan lyseon lukion lehtori 2012–2015. (Virkavapaalla vuosina 2014–2015.)

  • Hämeenlinnan yhteiskoulun lukion lehtori 1997–2012. 

  • Filosofian maisteri (historian ja yhteiskuntaopin opettaja), Tampereen yliopisto, 1997.