Miten rahoittaa tulevaisuuden tiet ja sillat? INTO-hanke etsii vastauksia päätöksenteon tueksi

Laadukas infrastruktuuri ei tarkoita vain hyväkuntoisia teitä, vesihuoltoa ja julkisia rakenteita, vaan myös niiden kestävää ja pitkäjänteistä suunnittelua, rahoitusta ja ylläpitoa. INTO-hanke auttaa tekemään parempia infrastruktuuriin liittyviä päätöksiä tarjoamalla ymmärrettävää tietoa erilaisista vaikutuksista, rahoitusvaihtoehdoista ja päätöksenteon toimivuudesta.
– Suomeen tarvitaan nykyistä strategisempaa, pitkäjänteisempää ja tietoon perustuvaa päätöksentekoa. Panostukset tulisi kohdentaa vaikuttavuudeltaan parhaisiin kohteisiin. Lisäksi budjettirahoitus tarvitsee tuekseen uusia innovatiivisia toiminta- ja rahoitusmalleja.
Uudet toimintamallit ovat laajasti käytössä mm. Norjassa ja Tanskassa, miksi ei meillä Suomessakin, sanoo hankejohtaja Timo Kohtamäki Tampereen yliopiston Tutkimuskeskus Terrasta.
– INTO-hanke tuo uutta tutkittua tietoa väylänpidon päätöksentekoprosesseista ja investointihankkeiden toteutusmalleista. Lisäksi saamme mielenkiintoista vertailua muihin Pohjoismaihin, toteaa Väyläviraston pääjohtaja Kari Wihlman.
INTO-hankkeessa tehdään kolme väitöstutkimusta ja muita opinnäytetöitä. Hankkeen tulokset julkaistaan Sitran julkaisusarjassa.
Hankkeen suurimpana rahoittajana Sitra peräänkuuluttaa tuottavuutta julkiselle sektorille. Muut rahoittajat ovat Väylävirasto, Kuntarahoitus, Helsingin, Tampereen, Turun, Vantaan ja Espoon kaupungit, Rakennusteollisuus RT, Infra ry ja Tampereen yliopisto. Hankkeen neuvottelukuntaan on kutsuttu edustajat myös valtionvarainministeriöstä ja liikenne- ja viestintäministeriöstä.
Lisätiedot
Hankejohtaja Timo Kohtamäki, Tampereen yliopisto, Tutkimuskeskus Terra, timo.kohtamaki [at] tuni.fi (timo[dot]kohtamaki[at]tuni[dot]fi), 040 585 3113
Professori Kalle Vaismaa, Tampereen yliopisto, Tutkimuskeskus Terra, kalle.vaismaa [at] tuni.fi (kalle[dot]vaismaa[at]tuni[dot]fi), 040 056 7283





