Hyppää pääsisältöön

Metallinjalostajien rahasto jakoi apurahoja materiaalitieteen tutkimukselle Tampereen yliopistossa

Julkaistu 8.12.2021
Tampereen yliopisto
Henkilö pitää tankonäytettä käsissään
Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiön Metallinjalostajien rahasto julkisti apurahoja vuodelle 2022 yhteensä 285 000 euroa.

Metallinjalostajat ry perusti Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiön yhteyteen vuonna 2009 rahaston, jonka tarkoituksena on edistää metallien valmistuksen koko jalostusketjun kattavaa teknologian ja liiketoiminnan tieteellistä tutkimusta ja opiskelua yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa. Rahaston perustajayritykset ovat Outokumpu, Metso Outotec (ent. Outotec), SSAB (ent. Rautaruukki), Boliden ja Ovako.

Syyskuussa 2021 järjestetyssä apurahahaussa haettiin apurahoja yli 700 000 eurolla. Apurahoja myönnettiin 20 kpl yhteissummaltaan 285 000 euroa.

Kaksi materiaaliopin tutkimusryhmää Tampereen yliopistossa saivat jatkorahoituksen tutkimushankkeilleen, jotka liittyvät metallinjalostuksen ajankohtaisiin teemoihin, kuten ainetta lisäävään valmistukseen, lujien terästen kehitykseen ja niiden ominaisuuksien tutkimiseen.

Professori Mikko Hokka, 27 000 euroa: Austeniitin stabiilisuus ja mikroplastisuus moderneissa monifaasiteräksissä

Professori Minnamari Vippola, 26 000 euroa: Ainetta lisäävästi valmistettujen monimutkaisten teräskappaleiden jäännösjännitystilojen hallinta – Karakterisointimenetelminä röntgendiffraktio ja elektronimikroskopia

Lisäksi tuotantotalouden väitöskirjatutkija Toni Luomaranta sai 2 000 euroa tutkijavierailuun Technische Universität Wieniin.

Lisätietoja myönnetyistä apurahoista Metallinjalostajien nettisivuilta tästä linkistä.

Lisätietoja tutkimushankkeista: Prof. Mikko Hokka ja Prof. Minnamari Vippola