Hyppää pääsisältöön

Hyvääkin tapahtui – tieteen ratkaisuja ja uusia tutkimuksia vuonna 2020

Julkaistu 30.12.2020
Tampereen korkeakouluyhteisö
Vuosi 2020 jää historiaan aikana, jolloin Covid19-pandemia pakotti maailman polvilleen. Tiede tuli apuun: otettiin käyttöön uusia työnteon tapoja ja keinoja estää viruksen leviämistä, kehitettiin lääkkeitä ja rokotteita. Hyvää tapahtui monilla tieteen aloilla myös koronasta riippumatta. Uusien tutkimusten ja ratkaisujen avulla rakennamme yhdessä kestävää maailmaa.

Poimimme tutustuttavaksesi muutamia Tampereen korkeakouluyhteisön vuoden 2020 hyviä uutisia, jotka eivät liity koronaan. Verkkosivuiltamme löydät lisää kiinnostavia tiedeuutisia

Uraauurtavia lääketieteen tutkimuksia ja sote-alan innovaatioita 

Syövän toteaminen ja hoito yksilöllistyy. Kaikkien aikojen suurimman syöpätutkimuksen, kansainvälisen Pan-Cancerin tulokset auttavat kehittämään täsmälääkkeitä syöpään. Professori Steve Bovan johtama eturauhassyöpätutkimus pyrkii tunnistamaan hoitoa vaativat, aggressiiviset eturauhassyövät ja löytämään niihin tehokkaat täsmähoidot.  

Silmän sarveiskalvon sokeus voidaan pian hoitaa ihmisen kantasolujen avulla. Laura Koivusalon väitöstutkimuksen mukaan solujen siirtäminen potilaan silmään mahdollistaa silmän pinnan normaalin toiminnan ja parantaa näkökyvyn. Menetelmää ollaan parhaillaan kaupallistamassa.  

Tampereen ammattikorkeakoulu pisti pystyyn sosiaali- ja terveysalan toimijoille ja palveluntarjoajille suunnatun kehittämisympäristön Sote Virtual Labin, jossa tutkitaan ja sovelletaan monialaisesti asiakaslähtöisiä teknologioita eri käyttötarkoituksiin.  

Nuorille coacheja, äitiyspakkauksesta hyvinvointia – saaliina myös Finlandia-palkinto 

Nuori voi kannustavan aikuisen avulla löytää oman suuntansa elämässä ja taidot unelmiensa toteuttamiseen. Valmennamme ammatillisista opettajaopiskelijoistamme coacheja peruskoulunsa päättäneille nuorille. 

Suomalainen äitiyspakkaus on levinnyt jo 60 maahan, jossa se lisää hyvinvointia, edistää terveyttä tai vähentää eriarvoisuutta osana laajempaa ohjelmaa. Kansainvälinen tutkijaryhmämme löysi maailmalta yhteensä 91 erilaista äitiyspakkausohjelmaa. 

Historiantutkijoidemme Marko Tikan ja Seija-Leena Nevalan kirja ”Kielletyt leikit – Tanssin kieltämisen historia Suomessa 1888–1948” sai tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon. Palkitussa teoksessaan tutkijat pureutuvat tanssikieltoon, joka oli voimassa Suomessa talvi- ja jatkosotien aikana.  

Älyteknologiaa, puurakentamista ja seuraavan sukupolven kännykkäverkkoja 

Tampereella kehitettävät älykkäät vaatteet auttavat puhevammaisia pitämään yhteyttä muihin. Kommunikoinnin apuväline voidaan sulauttaa osaksi arkivaatetta, joka toimii esimerkiksi matkapuhelimen kautta porttina ympäröivään digitaaliseen maailmaan.  

Koska Suomi kaipaa lisää osaajia ja tutkimustietoa puurakentamisesta, yliopisto päätti perustaa teollisen puurakentamisen tutkijakoulun. Tämä Suomen suurin puurakentamiseen keskittyvä tutkimus- ja koulutuskokonaisuus edistää alan kokonaisvaltaista kehitystä - ja auttaa osaltaan hillitsemään ilmastonmuutosta.  

Maailman ensimmäinen 6G-teknologian kokeellinen ympäristö ja asiantuntijapalvelu alkaa rakentua Suomeen. Usean yliopiston yhteisenä tavoitteena on rakentaa seuraavan sukupolven langattomista järjestelmistä kansallinen tutkimus- ja testausympäristö. 

Koulutukseen lisää aloituspaikkoja ja kestävää kehitystä 

Tampereen korkeakouluyhteisössä opiskelee yli 30 000 opiskelijaa, joista valtaosa nuoria aikuisia. Vuosittain tuhannet uudet opiskelijat hakeutuvat korkeakouluopintojen pariin. Koulutus on tärkeä keino vähentää syrjäytymistä. Koulutuksen avulla helpotetaan myös tulevaisuudessa uhkaavaa osaajapulaa eri aloilla. Korkeakouluyhteisö helpottaa opiskelupaikan saantia lisäpaikoilla ja uusilla valintaväylillä vuoden 2021 yhteishaussa. Lisäpaikkoja on tarjolla Tampereen yliopistossa 225 ja Tampereen ammattikorkeakoulussa 125.  

Tampereen korkeakouluyhteisö on sitoutunut laajasti suomalaisten korkeakoulujen yhteiseen rintamaan kestävän kehityksen edistämiseksi. Yksi korkeakouluyhteisön keskeisimmistä tavoitteista on kestävän kehityksen integroiminen osaksi kaikkien tieteenalojen koulutusta ja tutkimusta. 

 

Toivotamme kaikille opiskelijoillemme, koko henkilöstöllemme ja yhteistyökumppaneillemme antoisaa ja kestävää uutta vuotta 2021! 

 

Teksti: Anna Aatinen
Kuva: Jonne Renvall