Alumnimme Katja Heinänen: Opiskelu on panostusta itseen

Katja Heinänen on työskennellyt sosiaali- ja terveysalalla koko uransa. Heinäsen ensimmäinen ammatti oli lastenhoitaja, ja hän tekikin töitä päiväkodissa uransa ensimmäiset viisi vuotta. Myöhemmin Heinänen lähti opiskelemaan sosionomiksi, alkuperäisenä tavoitteenaan suuntautua lastensuojeluun. Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat, ja tähän vaikutti muun muassa esikoisen syntymä opintojen aikana. Kurssikavereiden kokemusten innoittamana Heinänen kiinnostui kotihoidosta ja suuntautui lopulta jo sosionomiopintojen aikana vanhustyöhön.
Ikääntyneiden parissa työskentely vei Heinäsen mennessään, ja hän onkin tehnyt pitkään töitä palveluohjaajana Vantaan kaupungilla ikääntyneiden asumisen järjestämisen parissa. Viimeiset lähes kolme vuotta ovat kuluneet hanketyössä, ensin projektityöntekijänä ja nykyisellään kehittämiskoordinaattorina Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella.
Oma kokemus kentällä asiakkaiden parissa työskentelystä on suuressa osassa Heinäsen nykyisessä työssä:
‒ Kehitämme toimintamallia, jossa vahvistetaan asiakastyön ohjausta sekä luodaan hyvinvointialuetasoinen malli vanhusten etsivän ja löytävän työn koordinointiin. Tämä on minulle arvokasta, sillä tiedän, millaista asiakastyö on käytännössä, Heinänen sanoo.
Paluu opintojen pariin
Vuoden 2024 lopulla Heinänen valmistui Tampereen ammattikorkeakoulusta (TAMK) sosiaalialan erityisasiantuntijaksi.
‒ Ajatus opinnoista kävi mielessä usein vuosien mittaan. Näin myös vierestä, kun monet työkaverit suorittivat YAMK-tutkinnon, Heinänen sanoo.
Hanketöiden myötä takaisin opiskelemaan lähtö alkoi tuntua omalta. Heinäsen mukaan hanketyön ja opiskelun yhteensovittaminen sujui yllättävän helposti. Hän suoritti tutkinnon töiden ohessa.
Aiemmista opiskeluajoista oli tosin ehtinyt vierähtää jo 20 vuotta, joten opiskelurutiiniin virittäytyminen otti hetken. Kun uudesta rutiinista sai kiinni, arki alkoi rullata mukavasti.
‒ Jollain tavalla omassa hanketyössä ja opinnoissa oli yllättäen paljon samaa: kehittämistä, eri näkökulmien pohtimista ja ryhmässä tekemistä. Työ ja opiskelu tuntuivat jopa tukevan toisiaan.
Uusia näkökulmia omaan työhön
Heinästä vetivät puoleensa TAMKin sosiaalialan erityisasiantuntijan YAMK-tutkinnossa laaja kurssivalikoima ja painotus vaativiin asiantuntijatehtäviin valmistautumisessa.
‒ Useissa YAMK-tutkinnoissa painottuvat johtajuusopinnot, mutta en itse näe paikkaani esihenkilöasemassa. Kurssivalintojen vapaus erityisasiantuntijan koulutuksessa olikin ratkaisevaa, sillä pystyin valitsemaan juuri ne itseäni eniten kiinnostavat sisällöt, Heinänen kertoo.
Toinen vaihtoehto olisi ollut lähteä suorittamaan gerontologiaan keskittyvää YAMK-tutkintoa, mutta Heinästä houkutti TAMKin koulutuksessa se, että opinnoissa pääsi syventymään monipuolisemmin sosiaalityön eri osa-alueisiin.
‒ En halua sulkea sitä mahdollisuutta pois, että tekisin töitä jonkun toisen asiakasryhmän parissa.
Erityisen mielekkääksi opinnoissaan Heinänen koki lähipäivät Tampereella ja kohtaamiset muiden opiskelijoiden kanssa. Nämä avasivat uusia näkökulmia omaan työhön, sillä mukana oli paljon ihmisiä, jotka työskentelivät esimerkiksi varhaiskasvatuksen ja lastensuojelun parissa.
Heinäsen parhaiksi muistoiksi opinnoista jäivätkin ryhmätyöt sekä eräs opintokokonaisuus, jolla opiskelijat pääsivät konferenssiavustajiksi kansainväliseen eHealth2024-konferenssiin. Käytännönläheinen kurssitoteutus oli Heinäsen mieleen.
Luottoa omaan osaamiseen
Heinänen suosittelee sosiaalialan erityisasiantuntijan YAMK-opintoja niille, jotka hakevat omaan työhön uutta virtaa ja näkökulmia. Vaikka työn ja opintojen yhdistäminen saattaa kuulostaa vaativalta ja vaatiikin paljon työtä, opinnoista suoriutumisesta ei kannata ottaa etukäteen paineita.
‒ Loppujen lopuksi se opiskeluaika on melko lyhyt. Asenteellakin on vaikutusta. Pitää muistaa, että se aika mitä käytät opintoihin, on panostusta sinuun itseesi.
Heinänen sai opinnoista luottoa omaan osaamiseen ja asiantuntijuuden esilletuomiseen. Hän kertoo, että ei ole aina ollut se ihminen, joka tuo äänekkäimmin esille omia näkemyksiään työympäristössä. Opinnot toivat rohkeutta myös omien ajatusten sanoittamiseen ja esiintymiseen.
Kun työelämä vie mennessään, ei välttämättä tule pysähtyneeksi reflektoimaan kaikkea sitä, mitä on matkan varrella oppinut. Opintojen myötä oman osaamisen tunnistaminen on Heinäsen mukaan vahvistunut. Tällä on myös vaikutusta tulevaisuuden urasuunnitelmiin.
‒ Saa nähdä, mistä löydän itseni myöhemmin, kun nykyinen hanke päättyy tänä vuonna. Tarkoituksena olisi hakea jo jotain vähän vaativampaa työtä, Heinänen kertoo.
Katja Heinänen
- Asuu perheineen Tuusulassa ja työskentelee Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella kehittämiskoordinaattorina.
- Valmistunut lastenhoitajaksi v. 1994 Helsingin sairaanhoito-opistosta, sosionomiksi v. 2004 Diakonia-ammattikorkeakoulusta (Diak) ja sosiaalialan erityisasiantuntijan ylemmästä AMK-tutkinnosta v. 2024 Tampereen ammattikorkeakoulusta (TAMK).
Lisää tarinoita TAMKin alumneista

TAMKin alumneille
Olet osa TAMKin alumniyhteisöä, jos olet opiskellut tai työskennellyt Tampereen ammattikorkeakoulussa tai Pirkanmaan ammattikorkeakoulussa. Liittymällä TAMKin alumniverkostoon saat suoraan sähköpostiisi tietoa ajankohtaisista koulutuksista, tapahtumista ja uutisista.
Kirjoittaja: Tytti Juusti








