Hyppää pääsisältöön

Alumni: Äitiyssovellus vei kätilön synnytyssalista maailmalle

Julkaistu 22.4.2021
Tampereen korkeakouluyhteisö
Sini Havukainen kehitti suomalaiseen neuvolajärjestelmään perustuvan äitiyssovelluksen. Siitä ollaan kiinnostuneita aina Kiinassa saakka.

Kun Sini Havukainen valmistui Tampereen ammattikorkeakoulusta kätilöksi noin kymmenen vuotta sitten, hän ei osannut uneksiakaan olevansa joskus menestynyt yrittäjä. Kätilön ammattiin valmistuminen oli unelmien täyttymys.

Opinnot kestivät hieman tavallista kauemmin, sillä Havukaisen molemmat lapset syntyivät opiskelujen aikana.

– Kätilön ammatti ja oma äitiyteni oli minulle ihan täydellinen yhdistelmä. Rakastan olla kätilö. Ei voisi olla täydellisempää hetkeä kuin olla kätilönä ihmisen elämän tärkeimmässä mahdollisessa hetkessä, Havukainen sanoo.

Nyt hän auttaa äitejä ympäri maailman kehittämänsä sovelluksen avulla.

Fanipostia ja tsemppiviestejä

Havukainen kehitti maailman maineeseen nousseen Layette-kännykkäsovelluksen, joka sisältää hyödyllistä ja käytännöllistä tietoa raskaudesta, lapsuudesta ja vanhemmuudesta. Sovellus on suunnattu lasta odottaville ja pienten lasten vanhemmille, ja sen voi ladata verkosta ilmaiseksi.

– Suomessa joka kolmas raskaana oleva on jo ladannut sovelluksen, hän kertoo.

Myös useat eri yritykset ja organisaatiot ovat kiinnostuneita yhteistyöstä Havukaisen ja Layetten kanssa.

Parhaillaan Havukainen liikkuu sulavasti maailmalla kertomassa äitiysapplikaatiosta ja kartoittamassa yhteistyömahdollisuuksia. Viimeisin ulkomaan työmatka suuntautui Kiinaan.

– Tällä hetkellä illat menevät fanipostiin vastaamisessa LinkedInissa. Saan valtavasti kannustusta ja tsemppiviestejä. Nautin tästä hälinästä valtavasti, sillä tämä on sitä, mitä haluan tehdä. Yrittäjän arki on peruspuurtamista, ja tällaiset hetket kruunaavat kaiken.

Havukaisen kehittämä Layette-sovellus sisältää käytännöllistä tietoa raskaudesta, lapsuudesta ja vanhemmuudesta. Kuva: Layette, Juho Aronen

Kaikki alkoi artikkeleista

Layetten tarina alkoi, kun Havukainen ryhtyi kirjoittamaan artikkeleita synnytyksestä sekä raskausajan ravinnosta ja liikunnasta. Ensimmäiset artikkelit käsittelivät sikiön kehitystä eli sikiössä ja äidissä tapahtuvia muutoksia raskausviikoilla 5–42.

–Lisäksi kirjoitin lapsen kehityksestä eri ikävaiheissa. Muun muassa imetyksestä sekä vauvan kotihoito-ohjeista kuten kylvetyksestä ja pulauttelusta. Vanhemmuudesta kertovat artikkelit käsittelivät muun muassa parisuhdetta, isyyttä ja kasvatusvinkkejä.

Nyt nämä artikkelit muodostavat sovelluksen tietopankin. Layetten julkaisuhetkellä artikkeleita oli kertynyt jo satoja. Kätilön koulutus on ollut Layetten sisällön suunnittelussa korvaamaton.

Lisää bisnesajattelua

Layetten tiimissä työskentelee 10 henkeä. Mukana on eri alojen asiantuntijoita, sovelluskehittäjistä kääntäjiin ja markkinointi-ihmisiin.

– Eri ihmisillä on erilaiset aivot, ja tiimissä tarvitaan hyvin monenlaisia taitoja. Uskon siihen, että yrityksen kannattaa kasata itselleen sellainen tiimi, jossa on osaamista mahdollisimman monelta eri alalta, Havukainen sanoo.

Uudet nuoret aloittavat yrittäjät ovat Havukaisen sydämen asia.

– Olen itse saanut hirveästi kannustusta omalla urallani, joten toivoisin voivani jakaa omia kokemuksiani muille. Varsinkin kaikki se tieto, mikä liittyy kansainvälisyyteen, yrittämiseen ja bisnekseen on nykyaikaa.

Sosiaali- ja terveydenhuollon ihmiset ovat Havukaisen mukaan hyvin sydämellisiä ja hyvätahtoisia.

Monelle on uusi ajatus, että tästä voisi tehdä myös bisnestä.

Kun Havukainen itse opiskeli kätilöksi, ei yrittäjyysopintoja ollut vielä tarjolla.

– Minulla ei ollut mitään käsitystä, mitä tarvitaan, että voisi perustaa yrityksen. Elämä on kuitenkin opettanut ihan tolkuttomasti.

Sini Havukainen valittiin syksyllä 2019 TAMKin kaikkien aikojen ensimmäiseksi vuoden alumniksi.Kuva: Saara Lehtonen, TAMK

Molempia hyödyttävää yhteistyötä

Sini Havukainen valittiin TAMKin kaikkien aikojen ensimmäiseksi vuoden alumniksi elokuussa 2019. Valinnan perusteina olivat Havukaisen poikkeuksellinen monialaisuus ja aktiivisuus yritystoiminnassa ja yhteistyöverkostoissa. 

Kun Aamulehti julkaisi valinnan johdosta artikkelin elokuussa, Havukaiselle alkoi sataa haastattelu- ja juttupyyntöjä. Vuoden alumni on kaikesta ympärillään olevasta kohinasta enemmän kuin innoissaan.

– Alumnitoiminta on parhaimmillaan juuri vastavuoroisuutta. Olen saanut julkisuudesta valtavasti myönteistä huomioita, ja vastaavasti olen niin avuksi kuin voin olla, Havukainen sanoo.

Havukainen kertoo vievänsä mielellään suomalaista kätilötyötä eteenpäin, kun liikkuu maailmalla.

Jo ennen valintaansa vuoden alumniksi hän on tehnyt tiivistä yhteistyötä TAMKin kanssa. Havukainen on ollut mukana muun muassa TAMKin ja Pirkanmaan sairaanhoitopiirin Viisaat Valinnat -yhteishankkeessa (ViVa). ViVa-hankkeessa edistetään nuorten ja perheiden kauaskantoisia hyviä terveysvalintoja.

Layette-sovelluksen ansiosta suomalainen neuvolatieto auttaa toivottavasti monia tulevia äitejä ympäri maailman. Motivaationa Havukaisella on aito halu auttaa äitejä ja perheitä.

Paras kiitos, jonka Havukainen on työstään saanut, tuli hänen toimiessaan vielä kätilön ammatissa.  Äiti kiitti häntä siitä, että tämä oli osannut luoda niin rauhallisen tunnelman synnytykseen.

– Olen tästä kiitoksesta vieläkin erittäin onnellinen, sillä kätilön ammatissa on tärkeää luoda synnytyssaliin tunnelma, joka on positiivinen, rauhallinen ja kannustava.

 

Sini Havukainen

  • Valmistui kätilöksi TAMKista vuonna 2008, aloitti opinnot silloisessa Pirkanmaan ammattikorkeakoulussa (PIRAMK) vuonna 2002
  • Naimisissa, kaksi lasta syntyivät opintojen aikana vuosina 2003 ja 2006
  • Kätilönä Tampereen yliopistollisessa sairaalassa 2005-2006 sekä Kanta-Hämeen keskussairaalassa 2002-2012
  • Perusti Layetten vuonna 2015. Yritys työllistää nyt 10 henkilöä
  • Havukaisen kehittämä Layette-äitiysapplikaatio on menestystarina, jonka avulla suomalaista neuvolajärjestelmää viedään maailmalle
  • Valittiin tänä vuonna TAMKin kätilötyön neuvottelukuntaan
  • Tampereen Nuorkauppakamarin Tampereen Vuoden Nuori Menestyjä 2019 kunniakirja
  • NTT DATA Open Innovation Pohjoismaiden ja Baltian alueen osakilpailun voitto keväällä 2019.

TAMKin Vuoden alumni valittiin ensimmäistä kertaa syksyllä 2019. Tampereen ammattikorkeakoulu ja Tampereen yliopisto aloittivat vuoden 2019 alussa yhteisen alumnitoiminnan, joka kantaa nimeä Tampere Alumni. Kaikki TAMKin ja Tampereen yliopiston tai näitä edeltäneiden korkeakoulujen opiskelijat ja henkilökunta ovat Tampere-alumneja. Alumnitoiminnan tavoitteena on edistää korkeakoulujen ja alumnien välistä monipuolista vuorovaikutusta. 

Kirjoittaja: Arja Hautala