Hyppää pääsisältöön
Ihmiset | Tutkimus | Uudet professorit

Professori Ertugrul Basar kehittää langattomia teknologioita – tavoitteena yhdistynyt, turvallinen ja kestävä tulevaisuus

Julkaistu 3.11.2025
Tampereen yliopisto
Ertugrul Basar.
Ertugrul Basar nimitettiin langattomien järjestelmien professoriksi Tampereen yliopistoon helmikuussa 2025. – Tavoitteeni on kehittää viestintäteknologioita, jotka eivät ole ainoastaan teknisesti edistyksellisiä, vaan myös aidosti hyödyllisiä yhteiskunnalle ihmisten arjessa, Basar sanoo.Kuva: Jonne Renvall / Tampereen yliopisto
Langattomat teknologiat ovat modernin elämän näkymätön selkäranka. Professori Ertugrul Basarin tutkimus keskittyy tulevaisuuden langattomien viestintäjärjestelmien parantamiseen. Hän kehittää järjestelmien nopeutta, luotettavuutta, turvallisuutta ja energiatehokkuutta. Basar saa inspiraatiota erityisesti opiskelijoiltaan ja kollegoiltaan. Hän haluaa kehittää viestintäverkkoja siten, että sekä ihmiset että planeetta hyötyvät.

Mitä tutkit?

Tutkin teknologioita, jotka muovaavat 6G-verkkoa ja sen jälkeistä aikaa, kuten muunneltavia älypintoja, radioaaltojen kulkua ohjaavia älypaneeleja sekä uusia fyysisen kerroksen menetelmiä, jotka takaavat datan turvallisuuden. Niiden avulla voidaan kehittää salausavaimia, joita edes kvanttitietokoneet eivät voi murtaa tulevaisuudessa.

Toinen keskeinen tutkimusalueeni on vihreiden langattomien viestintäratkaisujen suunnittelu, jotta virrankulutus, toteutuskustannukset ja järjestelmien monimutkaisuus voitaisiin minimoida. Olen myös kiinnostunut yhdistämään langattomat järjestelmät sensoriteknologiaan, jotta verkot eivät vain yhdistäisi meitä, vaan myös ’näkisivät’ ja ymmärtäisivät ympäristönsä.

Miksi tutkimuksesi on tärkeää?

Langattomat teknologiat ovat modernin elämän näkymätön selkäranka, aina älypuhelimista ja älykodeista tulevaisuuden itseohjautuviin autoihin ja digitaalisiin terveydenhuoltojärjestelmiin asti. Niiden on pysyttävä kasvavien vaatimusten tahdissa. Itse asiassa langaton viestintä on ollut yksi viimeisten 30 vuoden suurista teknistieteellisistä menestystarinoista – ei vain tieteellisestä näkökulmasta, vaan myös markkinoiden koon ja yhteiskunnallisen vaikutuksen näkökulmasta.

Kehitän ratkaisuja, jotka vähentävät energiankulutusta, parantavat turvallisuutta ja lisäävät luotettavuutta. Työni edistääkin viestintäverkkojen rakentamista siten, että voin sekä tukea tulevaisuuden innovaatioita, kuten 6G:tä ja esineiden internetiä, että myös auttaa – niin ihmisiä kuin ympäristöäkin. 

Ertugrul Basar.
Professori Ertugrul Basarin tutkimus käsittelee yhtä yhdistyneen maailman keskeisistä haasteista: Kuinka viestiä tehokkaammin, turvallisemmin ja kestävämmin?
Kuva: Jonne Renvall / Tampereen yliopisto

Mistä saat inspiraatiota työhösi professorina?

Opiskelijoideni ja kollegoideni energia, luovuus ja tuoreet näkökulmat muistuttavat minua jatkuvasti tutkimisen ilosta ja pitävät työni innostavana.

Samalla minua ohjaa syvä uteliaisuus ymmärtää sitä, miten langattomat järjestelmät toimivat ja miten niitä voidaan parantaa. Tämä uteliaisuus on muovannut uraani keksijänä. Se on johtanut useiden uusien langattoman viestinnän teknologioiden kehittämiseen jo väitöskirjatyöstäni lähtien.

Minua motivoivat suuresti tieteellisten rajojen haastaminen ja ratkaisujen löytäminen kysymyksiin, jotka voivat oikeasti vaikuttaa ihmisten elämään.

Kaikkein palkitsevinta on nähdä, kun opiskelijat kasvavat itsenäisiksi tutkijoiksi ja keksijöiksi oivaltaen, että luomme yhdessä kestävämpien, turvallisempien ja yhdistyneempien yhteiskuntien tulevaisuutta. Tämä uteliaisuuden, innovaatioiden ja mentoroinnin yhdistelmä inspiroi minua professorina joka päivä.

Mitä haluaisit tutkia seuraavaksi ja miksi?

Haluaisin tutkia ideoita, jotka saattavat vaikuttaa nykyhetkessä epärealistisilta, mutta jotka voivat muuttua todellisuudeksi tulevina vuosikymmeninä. Näihin kuuluvat edistyneet langattomat lähetin-vastaanottimet ja älykkäämmät ja joustavammat antenniteknologiat, tekoälyn – ja jopa kohinan – hyödyntäminen tulevien langattomien viestintäjärjestelmien perustana sekä turvalliset viestintämenetelmät, jotka säilyvät toimintakykyisinä, kun laskentateknologiat kehittyvät.

Minua kiehtoo myös uudenlaisten viestintäjärjestelmien suunnittelemien äärimmäisiin olosuhteisiin, kuten maapallon ulkopuolisiin verkkoihin, joissa tarvitaan täysin uudenlaisia lähestymistapoja. Nämä tutkimussuunnat rohkaisevat ajattelemaan viestintäverkkojen mahdollisuuksista uusilla tavoilla. Ne auttavat pohtimaan, miten viestintäverkot voisivat palvella ihmiskuntaa pitkällä aikavälillä.

Mitä teet vapaa-ajallasi?

Vietän mielelläni aikaa perheeni kanssa. Aika kahden tyttäreni kanssa on aina päivän kohokohta. Pidän myös lukemisesta, niin klassikkoromaaneista kuin viimeisimmästä alani kirjallisuudesta. Käyn myös luonnossa patikoimassa, mikä pitää ajatukset virkeinä.

Suomeen muutettuani olen hiljalleen opiskellut suomen kieltä, historiaa ja kulttuuria, mikä on ollut sekä hauskaa että palkitsevaa. Nautin myös monenlaisesta metallimusiikista. Intohimo tuntuu sopivan hyvin Suomeen, metallin kotiin. Elinikäisenä Formula 1 -fanina en juuri koskaan jätä kisaa väliin; olen luultavasti katsonut jokaisen kilpailun 2000-luvun alusta lähtien!

 

Ertugrul Basar

  • Suoritti maisterin- ja tohtorintutkintonsa Istanbulin teknillisessä yliopistossa Turkissa vuosina 2009 ja 2013.

  • Työskenteli tutkijana Princetonin yliopistossa Yhdysvalloissa 2011–2012.

  • Nimitettiin apulaisprofessoriksi ja dosentiksi Istanbulin teknillisessä yliopistossa vuosina 2014 ja 2017.

  • Siirtyi Koçin yliopistoon 2018, jossa perusti ja johti Viestintäteknologian tukimuksen ja innovaatioiden laboratoriota. Ylennettiin professoriksi 2024.

  • Teki tutkimusvierailun Ruhrin yliopistoon Bochumiin 2022.

  • Nimitettiin IEEE Fellow -jäseneksi vuonna 2023 merkittävistä saavutuksista seuraavan sukupolven langattomien verkkojen fyysisen kerroksen suunnittelussa.

  • Nimitettiin Turkin tiedeakatemian jäseneksi 2023.

  • Nimitettiin Tampereen yliopiston langattomien järjestelmien professoriksi helmikuussa 2025. Johtaa Tampereen yliopiston langattomien järjestelmien ryhmää Tampere Wireless Research Centre -tutkimuskeskuksessa.

  • Kirjoittanut noin 200 tieteellistä artikkelia, joita on siteerattu yli 18 500 kertaa. Stanford-Elsevier-listauksen mukaan Suomen neljänneksi siteeratuin tutkija vuonna 2024.