Hyppää pääsisältöön

Mika ja Sami Mansikka: Työ kartonkitehtaalla kuljetti isän ja pojan TAMKiin

Julkaistu 11.2.2019
,
päivitetty 30.8.2022
Tampereen ammattikorkeakoulu
Insinööriopiskelijat Mika Mansikka, 48, ja Sami Mansikka, 23, olivat toisilleen harvinaisen tuttuja, kun he aloittivat biotuote- ja prosessitekniikan opinnot viime tammikuussa.

Muutamakin tuore biotuote- ja prosessitekniikan opiskelija taisi höristää korviaan viime tammikuussa, kun Mika Mansikka ja Sami Mansikka esittelivät itsensä uusien opiskelijoiden tutustumiskierroksella.

– Opettajakin kysyi, että oletteko te oikeasti isä ja poika, naurahtaa 48-vuotias Mika.

Mies kokee sopeutuneensa opiskelijaporukkaan hyvin, vaikka onkin ryhmän vanhin. Opiskelijabileissä perhettä on edustanut kuitenkin saman katon alla asuva 23-vuotias Sami.

– Ensimmäisenä päivänä osallistuin muiden kanssa kaupunkikierrokselle ja kevään viimeisenä päivänä kävimme terassilla. Muuten en ole osallistunut opiskelijarientoihin, Mika kertoo kahvikupin äärellä perheen kodissa Kangasalla.

Samat opinnot oli sattumien summa

Mansikan perheen isä on työskennellyt ikänsä tuotannossa Metsä Boardin kartonkitehtaalla Takolla Tampereen keskustassa. Myös Sami on ollut Takolla jo monta kesää kesätöissä.

– Sanoin Samille, että älä nyt tänne jää, kun hän alkoi puhua ekan kesän jälkeen, että tämäkin on mukavaa. Ei pidä antaa hyvien ansioiden hämätä. Vuorotyö käy raskaammaksi iän myötä, isä toteaa.

Sami alkoikin miettiä alanvalintaa tosissaan lukion jälkeen armeijassa ollessaan. Isän ja pojan päätyminen samaan koulutukseen yhtä aikaa oli monien sattumien summa.

– Mietin lääkistäkin, mutta sinne on tosi vaikea päästä. Minulla oli jo kokemusta metsäteollisuudesta, ja tiesin, että tämäkin on kiinnostava ala, Sami sanoo.

Polvivaivojen myötä myös Mika joutui miettimään uudelleenkouluttautumista samoihin aikoihin kun Sami pohti omaa opiskelupaikkaa. Toiveissa oli koulutus, jonka avulla hän pääsisi etenemään omalla alallaan haastavampiin tehtäviin. Mika onkin tyytyväinen, että vakuutusyhtiöstä näytettiin vihreää valoa korkeakoulututkinnolle.

– Minä satuin sitten pääsemään samaan koulutukseen, vaikkei alanvalinta ollut minun osaltani mitenkään kiveen kirjoitettu, Sami kertoo.

Tyhjä pää kotiin tullessa

Suuri osa biotuote- ja prosessitekniikan opiskelusta tapahtuu Kykylaakso-oppimisympäristössä, jossa on vuoroin luento-opetusta, itsenäistä työskentelyä sekä ryhmätöitä, joita tehdään kummiyrityksille.

– Se ei ole tavallista koulumaista opiskelua. Teemme paljon ryhmätöitä, missä oppii tiimityöskentelyä. Meillä on onneksi hyvä, kohtuullisen tiivis ryhmä, Sami kertoo.

Isä ja poika opiskelivat koko ensimmäisen kevään eri ryhmissä, eikä isä-poika-suhde ole tullut juurikaan esille opiskellessa. Koulumatkansa Mansikat ovat sentään kulkeneet enimmäkseen yhdessä autolla kotoaan Kangasalta.

Mika kuvailee pysyttelevänsä muutenkin hieman taka-alalla, jotta nuoremmille jää tilaa pohtia asioita ja vastata kysymyksiin, jotka ovat hänelle työkokemuksen vuoksi usein ennestään tuttuja.

– Paljon on tullut eteen myös uusia asioita, sillä olen tehnyt kapea-alaista työtä yhdenlaisella koneella. On ihan hyvä, että saan olla itsekin välillä ihan pihalla, Mika tuumaa hymyssä suin.

Ammattiaineet ovat olleet pääsääntöisesti helppoja, mutta Mika kokee, että muuten tutkinnon eteen joutuu tekemään korkeammalla iällä enemmän töitä. Opettelua vaatii itse opiskelukin.

– Odotin enemmän luentomaista opiskelua. Se olisi ollut helpompaa. En osannut odottaa, että pää on ihan tyhjä kun tulen iltapäivisin kotiin, mies kertoo päätään puistellen.

Opiskelu ei kuitenkaan ole täysin vierasta 30 vuotta sitten paperiprosessin hoitajaksi valmistuneelle Mikalle, sillä hän on kouluttautunut useaan otteeseen myös työuransa aikana. Viimeksi vuonna 2010 hän on suorittanut erikoisammattitutkinnon työn ohessa.

Löydetty vuorokausirytmi

Mika on lomaillut kuluneen kesän, mutta Sami on työskennellyt jälleen Takolla arkkileikkaajana. Tulevanakin yönä edessä on työvuoro. Koko ikänsä vuorotyötä tehneestä Mikasta opintojen myötä tullut säännöllinen vuorokausirytmi tuntuu edelleen ihmeelliseltä.

– Tuntui aivan ihmeeltä, kun heräsin ensimmäisen kerran aamukuudelta virkeänä. Järkyttävää on sen sijaan mennä kauppaan kello neljän jälkeen, kun kaikki ovat päässeet töistä, Mika parahtaa.

Mika nauttii uudesta elämänrytmistä muun muassa takapihan terassilla, jota hän laajensi heti kesän alkajaisiksi. Siellä on ollut mukava seurata yhdessä jalkapallon MM-kisoja.

Lukukauden alkaessa isä ja poika ovat taas päivisin opiskelukavereita.

– Ensimmäinen kevät oli niin yllätyksellinen, etten yhtään osaa odottaa, millaista opiskelu on jatkossa, Mika jää pohtimaan.

Teksti: Sabina Mäki
Kuva: Anna Vättö

Tutustu Biotuotetekniikan tutkinto-ohjelmaan