
Kampuskehitys-kehittämishanke
Kampukset alustana yhteiselle tekemiselle ja ekosysteemin rakentumiselle

Yhteistyö
Toimintaympäristöt edistävät yhteistyötä niin yhteisön sisällä kuin elinkeinoelämän, julkisen ja kolmannen sektorin toimijoidenkin kanssa. Ne luovat alustan yhteiselle tekemiselle ja ekosysteemien rakentumiselle
Tilojen avautuminen toimintaympäristöön
Tilojen avautuminen ympäröivään yhteiskuntaan tukee tutkimus-, innovaatio- ja kehittämistoiminnan elinvoimaisuutta ja kansainvälisyyttä
Ajanmukaiset kampusympäristöt
Ajanmukaiset, toimintatapoja tukevat kampusympäristöt ovat merkittävä korkeakouluyhteisön kilpailukykyyn ja vetovoimaan vaikuttava tekijä niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin.
Vastuullista kampuskehitystä yhteisön ja ympäristön hyväksi
Sosiaalinen ja kulttuurinen vastuu
Käyttäjien tarpeen ja työtavan mukaan muuntuvat, saavutettavat yhteiskäyttötilat tukevat korkeakoulun yhteisöllisyyttä ja ihmisten sekä eri tieteenalojen monikulttuurista, tasaveroista kohtaamista.
Ekologinen vastuu
Valtiollisten ilmastotavoitteiden myötä opetusministeriö edellyttää myös korkeakouluilta ilmastotoimenpiteitä. Tampereen korkeakouluyhteisön tavoitteena on olla hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä. Osana tätä tavoitetta vähennetään yhteisön tiloja 25 prosenttia vuoden 2019 tasosta vuoteen 2030 mennessä.
Taloudellinen vastuu
Muuntuvat yhteiskäyttötilat ja sitä tukeva toiminallinen kehitys mahdollistavat korkeakouluyhteisön tilojen tiivistämisen ja paremman käyttöasteen. Myös toiminnaltaan päällekkäisistä tiloista voidaan luopua ja ottaa tiloja käyttäjien tarpeita aiempaa paremmin vastaavaan hyötykäyttöön. Näin kyetään saavuttamaan pitkällä aikavälillä kokonaistaloudellista hyötyä.


Kampuskehityksen nykytila-analyysi
Kampuskehityksen keväällä 2019 julkaistu nykytila-analyysi antaa suuntaviivoja tulevaisuuden kehittämistyölle. Kampuskehityksen nykytila-analyysiin kerättiin kevään 2019 aikana laajasti informaatiota muun muassa tiloista, toiminnasta, toimintaympäristöistä ja toimijoista.

Kampuskehitysstrategia 2020-2030
Kampuskehityksen nykytila-analyysin pohjalta muodostettu kampuskehitysstrategia ohjaa kampuskehityksen suuntaa ja käytännön toimintasuunnitelmia. Kampuskehitysstrategian tavoitteena on luoda ympäristöjä, jotka tukevat toimivaa arkea kampuksilla.

Kampuskehitys tukee ratkaisuillaan korkeakouluyhteisön tavoitteita ja toimintaa
Viisivuotinen strateginen hanke
Kampuskehitys on yksi yliopiston viisivuotisista strategisista hankkeista. Hankkeessa keskitytään korkeakouluyhteisön synergiahyötyjä ja strategioita edistävään kampusympäristöjen kehittämiseen. Tavoitteena on vastuullinen ja toimivaa kampusarkea tukeva kolmen kampusalueen kokonaisuus
Kampuksia kehittämässä
