Hyppää pääsisältöön

Alumnimme Olli-Poika Parviainen: Informaatiotieteilijän tie on johtanut monipuolisiin julkisen hallinnon tehtäviin

Julkaistu 11.1.2022
,
päivitetty 12.1.2022
Tampereen korkeakouluyhteisö
Tampere_Alumni_Olli-Poika
Hämeenlinnan kaupunginjohtajana elokuussa 2021 aloittanut Olli-Poika Parviainen kuvaa työarkeaan varsin hektiseksi ja täydeksi, mutta myös monipuoliseksi ja antoisaksi. Hänen tehtävänään on johtaa Hämeenlinnan kaupunkikonsernia kaikkine sen osa-alueineen, ja päivittäinen työ koostuu muun muassa strategia- ja henkilöstöjohtamisen tehtävistä, omistajaohjauksesta sekä yhteistyöstä lukuisten sidosyhteisöjen kanssa.

– Olen toiminut urallani monenlaisissa julkisen hallinnon tehtävissä, joissa minua on kiinnostanut erityisesti yhteiskunnan ja yhdyskuntien kehittäminen. Tässä työssä saa hienon mahdollisuuden kehittyä laajasti, sivistyä ihmisenä ja tavata mielenkiintoisia ihmisiä. Ennen kaikkea koen olevani palvelutehtävässä, Parviainen toteaa.

Parviaisen pohjakoulutus on nykyiseen työtehtävään ja urapolkuun nähden melko poikkeuksellinen. Useimmat vastaavissa tehtävissä toimivat ovat taustaltaan hallintotieteilijöitä, kun taas Parviaisen tausta on informaatiotieteissä.

– Katson oman esimerkkini osoittavan, ettei tietty tutkinto aina ole ratkaiseva tekijä työuran suunnalle, vaan kyse voi olla esimerkiksi osaamisen ja monipuolisen taustan kokonaisuudesta.

Ylpeä tupla-alumni

Olli-Poika Parviainen on Tampereen korkeakouluyhteisön ylpeä tupla-alumni. Raumalla peruskoulun ja lukion käynyt Parviainen haki Tampereelle opiskelemaan 19-vuotiaana ja pääsi silloiselle Tampereen ammattikorkeakoulun taiteen ja viestinnän osastolle, TTVO:lle.

AMK-medianomiksi valmistuttuaan ja jonkin aikaa työelämässä oltuaan hän päätti jatkaa yliopistoon ja opiskella maisteriksi, mitä hän kutsuu näin jälkikäteen yhdeksi viisaimmista päätöksistään.

– Yliopisto-opinnot olivat elämässäni eräänlainen vedenjakaja. Ne johtivat minut julkisen johtamisen pariin ja toimivat avaimena valtionhallintoon ja muihin julkisen hallinnon tehtäviin. Tutkinto tasoitti tietä totta kai muodollisen pätevyyden puolesta, mutta ennen kaikkea opinnot antoivat monenlaisia valmiuksia työhön ja muuttuvaan maailmaan, Parviainen kertoo.

Pääaineensa informaatiotieteiden ja pelitutkimuksen ohella Parviainen opiskeli yliopistossa muun muassa tiedotusoppia. Hän kokee opinnoistaan olevan edelleen käytännön hyötyä, muun muassa tietojohtamisen ja digitalisoituvan yhteiskunnan näkökulmasta.

– Pelitutkijaa minusta ei tullut, eikä käytännön informaatikkoa. Mutta etenkin digitalisaatioon liittyvät kysymykset ovat olleet urallani merkittävässä roolissa, aina eduskuntatyötä myöten. On ollut eduksi tuntea myös tiedonhallintaa ja siihen liittyviä rakenteita. Harrastuneisuus on yksi asia, syvällinen akateeminen ymmärrys toinen, Parviainen toteaa.

Parviainen muistelee hyvällä niin TAMKin opintojaan ja senaikaista tiivistä opiskelijaporukkaa kuin myös laajemman yhteisön tarjonneita yliopisto-opintoja. Hän kokee myös alumnin roolin antoisaksi ja edistää mielellään yhteistyötä yliopiston kanssa, samoin kuin Hämeenlinnan ja Tampereen kaupunkien välillä.

– Tampereen yliopisto oli hyvä kasvattajaseura, joka on jättänyt minuun jälkensä ja josta tunnen ylpeyttä. Sain pitää aikanaan myös valmistuvan opiskelijan puheen, ja siinä muistan maininneeni, että valmistuneen opiskelijan edessä on polkujen verkosto, jossa on hyvä tehdä matkaa, kun pohja on kunnossa ja repussa hyvät eväät.

Tampere on positiivisesti rosoinen

Parviaisen opiskeluvuosien ja nykyisen työtehtävän väliin mahtuu mielenkiintoinen polku. Hän on ollut vahvasti mukana Tampereen kunnallispolitiikassa ja tuli valituksi Tampereen apulaispormestariksi varsin nuorella iällä. Lisäksi hän on toiminut kansanedustajana ja eduskunnan erilaisissa toimikunnissa sekä valtiosihteerinä sisäministeriössä. Vuosiin on mahtunut myös yrittäjyyttä, Särkänniemen ja Fimlabin hallitusten puheenjohtajan tehtävät sekä lukuisia kansainvälisiä edustustehtäviä.

Parviainen kokee saaneensa tehdä vuosien mittaan monia mielenkiintoisia töitä, ja matkan varrella on avautunut välillä odottamattomiakin ovia.

– Työura on enää harvoin yksi polku. Elämä voi viedä ihan uusille ja yllättävillekin urille. Oman kokemukseni mukaan ovia kyllä aukenee, kun pitää avoimen mielen ympäröivään maailmaan. Toimiminen yhdessä muiden ihmisten kanssa on tärkeää, ja mahdollisuuksia aukeaa usein sitäkin kautta, hän toteaa.

Parviaisen suhde Tampereeseen on pysynyt vuosien mittaan lämpimänä, vaikka hän onkin asunut töiden takia välillä Helsingissä ja muutti perheineen hiljattain Hämeenlinnaan. Tampereessa häntä on aina viehättänyt sen positiivinen rosoisuus.

– Tampereella on aina mukava käydä, ja myös nauttimassa sellaisten hankkeiden lopputuloksista, joiden edistämisessä sain olla itsekin aikanaan mukana. Onneksi välimatka ei ole pitkä, Hämeenlinna ja Tampere eivät ole ajallisesti toisistaan paljoakaan kauempana kuin Itä- ja Länsi-Tampere toisistaan, Parviainen sanoo hymyillen.

 

Teksti: Tiina Leivo
Kuva: Miika Kangasniemi / Hämeenlinnan kaupunki

Tutustu muihin alumnitarinoihin