Hyppää pääsisältöön
Tutkimusryhmä

Yhteiskunnallisen kestävyyden tutkimusryhmä (TaSSu)

Tampereen yliopisto
KärkialueYhteiskunta

Yhteiskunnallisen kestävyyden tutkimusryhmä (TaSSu) tekee työtä yhteiskunnallisten muutosten ja niiden merkitysten parissa. Työtämme luonnehtii ihmislähtöinen ote. Tutkimuksessamme tuotamme ymmärrystä yksilöiden ja yhteisöjen osallisuudesta sekä ekologisesti että sosiaalisesti kestävien muutosten edellytyksistä.

Pyrimme luomaan käsitteellistä ja empiiristä tietoa inklusiivisista käytännöistä, tarpeisiin pohjautuvista sosiaalisista innovaatioista sekä demokratiasta sekä ihmisten vaikutusmahdollisuuksista omassa arjessaan, ympäristössään ja laajemmassa yhteiskunnassa.

TaSSu:ssa lähestymme näitä kysymyksiä kolmen, toisiinsa limittyvän, teema-alueen kautta: 

  • Kansalaiset, kaupungit ja yhteisöt
  • Hyvinvointi, yhdenvertaisuus ja inkluusio
  • Arki, hallinto ja politiikka 

Työmme pohjana ovat yhteistoiminnalliset, osallistuvat ja dialogiset menetelmät ja vahva vuorovaikutus kaikkien sidosryhmiemme kanssa, aina yksilötasolta, päätöksentekoon ja organisaatioihin.

Keskeiset tehtävät ja tavoite

Kansalaiset, kaupungit, yhteisöt

Tutkimuksessamme tarkastelemme käytäntöjä ja yhteyksiä, jotka muokkaavat kansalaisten, kaupunkien ja yhteisöjen välisiä suhteita. Ymmärrämme nuo käytännöt ja yhteydet jatkuvassa muutoksen tilassa oleviksi. Meitä kiinnostaa erityisesti, miten eletyt kokemukset ja arkinen vuorovaikutus heijastuvat paikallisyhteisöjen muodostumiseen. Toinen keskeinen kiinnostuksen kohteemme on, millaisin inklusiivisin ja osallisuutta painottavien toimenpitein sosiaalista ja ekologista kestävyyttä voidaan edistää kaupungeissa. Työssämme pyrimme luomaan ymmärrystä siitä, miten ja millaisin seurauksin yhteisösuhteet kehittyvät kaupungeissa ja miten väestöltään yhtä monimuotoisemmat kaupungit voisivat ottaa ihmisten näkökulmat ja tarpeet huomioon paremmin.

Hyvinvointi, yhdenvertaisuus, inkluusio

Tutkimuksemme keskittyy hyvinvointiin ja hyvinvointipalveluihin ymmärtääkseen, miten yhteiskunnissa muotoillaan ja tuotetaan inklusiivisuutta, yhdenvertaisuutta ja tuetaan ihmisten hyvinvoinnin kokemusta. Syrjäytyminen tai osallisuus eivät ole kysymyksiä pelkästään yksilön vastuusta tai hänen tekemistään valinnoista. Inklusiivisuus edellyttää erilaisia yhdenvertaisuuden mekanismeja ja muotoja, kuten sosio-kulttuurista tunnistamista, tulojen uudelleenjakoa tai mahdollisuutta poliittiseen osallistumiseen. Lähestymme hyvinvointia sosiaalisen ja ympäristön kestävyyden näkökulmasta. Työssämme tarkastelemme eko-sosiaalisia politiikkoja ja menettelytapoja tukeaksemme yhteiskuntien oikeudenmukaista siirtymää.

Arki, hallinto, politiikka

Tutkimuksemme pureutuu ihmisten arkisen elämän ja yhteiskunnallisen hallinnan välisiin yhteyksiin ja ristiriitoihin. Olemme kiinnostuneita siitä, miten yksilöt ja yhteisöt pyrkivät kohti parempaa elämää ja kestävämpää yhteiskuntaa. Työmme tarkastelee, miten arkiset käytännöt ja kokemukset muotoutuvat hallinnollisten järjestelyiden, politiikka- ja toimenpidelinjausten ja yhteiskunnallisten rakenteiden myötä. Samalla yhtä keskeisenä tarkastelukohteena on, miten arkiset käytännöt ja kokemukset muokkaavat hallintoa, sen toimintaa, toimenpiteitä sekä rakenteita. Pyrimme siis ymmärtämään, miten politiikka, rakenteet ja hallinnolliset käytännöt sekä rajoittavat että mahdollistavat ihmisten toimintaa ja pyrkimyksiä. Näin työmme painottaa sosiaalisia ja poliittisia mahdollisuuksia, jotka ilmentyvät ihmisten arjessa: heidän osallistuessaan erilaisiin yhteisöihin ja yhteiskuntaan tai kun he toimivat ammatillisissa rooleissaan.