Hyppää pääsisältöön

Visual Studies Lab

Visual Studies Lab (VSL) on kollektiivi tutkijoille, jotka työskentelevät näkemisen, katseen ja visuaalisuuden parissa. VSL:ssä yhdistyvät yhteiskuntatieteellinen ja humanistinen tarkastelutapa, ja tutkimus pohjautuu empiirisiin, monitieteellisiin menetelmiin. Tavoitteena on tuoda yhteen ja edistää erilaisia näkökulmia yhdistelevää visuaalisen tutkimusta, johon kuuluu muun muassa visuaalinen tutkimus (visual studies), visuaalisen kulttuurin tutkimus, visuaalinen journalismi ja kuvatiede (Bildwissenschaft).

Taustaa
Visuaalinen tutkimus on nopeasti kehittyvä tutkimusalue, jonka parissa työskentelee tutkijoita niin yhteiskuntatieteistä, humanistisista tieteistä kuin teknologian kehityksestäkin. Kameroiden, ruutujen ja kuvien kyllästämässä maailmassa näkemisen ja visuaalisuuden ymmärtäminen korostuu, ja siksi on tärkeää, että niitä tutkitaan sekä oman oppiaineen näkökulmasta että monitieteisesti ja niin, että uusi tieto kasvattaa myös kunkin tieteenalan omaa tietämystä.

VSL sai alkunsa usean visuaaliseen tutkimukseen keskittyvän hankkeen kautta, kun hankkeiden johtajat alkoivat työskennellä yhdessä. Näihin hankkeisiin kuuluivat Digitaaliset kasvot (DIFA, Suomen Akatemia, 2016–19), Post-digitaaliset valokuvan epistemologiat (PEPI, Suomen Akatemia, 2019–22), Banaali valvonta (Bansur, Suomen Akatemia, 2019–22), Imag(in)ing Democracy (ImagiDem, ERC, 2019–2024). Aluksi mukana olivat professorit Eeva Luhtakallio, Janne Seppänen ja Asko Lehmuskallio, ja myöhemmin mukaan tulivat myös hankejohtajat Jenni Mäenpää, Mari Korpela, Saara Särmä, Rune Saugmann Andersen ja Niina Uusitalo sekä konsortiokumppanit Mika Elo ja Jukka Häkkinen.

Nykyään VSL:ssä on laaja joukko visuaalisen kulttuurin tutkijoita, ja yhteistyötä tehdään konsortiohankkeissa sekä rahoitetuissa tutkimusverkostoissa muun muassa Tallinnan, Salzburgin, Oxfordin, Berliinin, Potsdamin, Baselin ja monien muiden yliopistojen tutkijoiden kanssa. Rahoittajatahoina toimivat muun muassa EU Chanse, Suomen Akatemia, Deutsche Forschungsgemeinschaft, Koneen säätiö ja useat muut tahot.

Tavoite
Visual Studies Lab haluaa lisätä yksittäisten projektien ja hankkeiden arvoa tarjoamalla uudistavan ja kehittävän visuaalisen tutkimuksen ympäristön. Tampereen yliopistoon kiinnittyvä VSL toimii yhteistyössä teknologian ja visuaalisen tutkimuksen asiantuntijoiden kanssa sekä Suomessa että ulkomailla. VSL ottaa mielellään vastaan ehdotuksia yhteistöistä, tutkijavaihdoista ja uusista työskentelyideoista.