Hyppää pääsisältöön

Visuaalisen journalismin ja visuaalisen tutkimuksen maisteriohjelma

Tampereen yliopisto

Vahvaa visuaalista osaamista

Liity palkintojen kahmijoiden jatkumoon.

Koulutustyyppi

Maisteri

Tutkintonimike

Yhteiskuntatieteiden maisteri

Suunniteltu kesto

2 vuotta

Koulutuksen laajuus

120 op

Kaupunki

Tampere

Tampereella koulutetut visuaaliset journalistit ovat palkittuja alan ammattilaisia, joihin mediatalot ovat oppineet luottamaan. Visuaalisen journalismin ja visuaalisen tutkimuksen maisteriopinnot antavat valmiuksia esimerkiksi kuvajournalistin, kuvatoimittajan ja visuaalisen työn suunnittelijan tai johtajan tehtäviin nykyaikaisessa mediaympäristössä. Koulutus antaa kyvyn tarkastella nykykuvallisuutta kriittisesti, sekä tarjoamaan ratkaisuja eri viestintäympäristöihin.

Koulutus tapahtuu kiinteässä yhteistyössä yksikön muun journalistikoulutuksen ja tutkimuksen kanssa. Visuaalisen kulttuurin ja journalismin ilmiöitä analysoidaan osana julkisuutta ja yhteiskuntaa, keskittyen kuvallisen vuorovaikutuksen erityispiirteisiin. Opetus rakentuu syventävistä käytännön kursseista sekä tutkimukseen tekoon ja teoreettiseen ajatteluun valmentavista opinnoista.

Käytännön opintojaksojen tavoitteena on kehittää opiskelijoiden valmiuksia visuaalisen journalismin teknisesti ja ilmaisullisesti vaativilla osa-alueilla. Näitä opintojaksoja järjestetään muun muassa henkilökuvauksen, kuvareportaasin, journalistisen videon sekä julkaisun visuaalisuuden ja konseptisuunnittelun aloilla. Opettajina vierailee suomalaisia alan johtavia nimiä. Opetuksessa tehdään yhteistyötä mediatalojen ja tutkimusyksiköiden kanssa.

Kuten kaikissa journalistiikan opinnoissa, myös tämän maisteriohjelman opinnoissa on vahva tutkimuksellinen panos. Erityisesti se tarkoittaa opiskelijan tutkimusosaamisen syventämistä ja oman tutkielman (pro gradu) tekemistä.

Tavoitteena on, että maisteriohjelmasta valmistuvalla opiskelijalla on hallussaan ajankohtaiset tiedot ja taidot sekä aito tuntuma muutosten keskellä elävään journalismin toimialaan. Lisäksi visuaalisen journalismin maisteriopinnot suorittaneella opiskelijalla on vankka ammattitaito sekä kriittinen kyky ottaa etäisyyttä, uudelleenarvioida ja kehittää käytännön työtä, tarvittaessa myös muissa viestintätehtävissä.

Huom. Maisteriohjelman nimi on muuttunut. Aiempi nimi oli Visuaalisen journalismin maisteriohjelma.