Tiedote

Virtuaalistudio mullistaa televisiografiikan

Virtuaalistudio
Perinteinen tv-studiotuotanto uudistuu, televisiografiikasta tulee viihdyttävämpää ja interaktiivisempaa. Näihin kehittämisprojekteihin Keho Interactiven toimitusjohtaja Mikko Karsisto otta mielellään mukaan korkeakouluopiskelijoita.
Keho Interactive tekee yhteistyötä TAMKin kanssa kouluttaen täysin uudenlaiseen televisioanimaatioon tulevaisuuden huippuosaajia.

Vuonna 2014 Mikko Karsisto kumppaneineen herätti Mediapoliksen ja Ylen kiinnostuksen. Karsisto teki animaatioita silloisessa pelialan yrityksessään, ja he työskentelivät itse kehittämänsä liikkeenkaappausjärjestelmän parissa. Liikkeenkaappaus tarkoittaa tekniikkaa, jonka avulla fyysisen kohteen liikkeet taltioidaan digitaaliseen muotoon. Saatu data analysoidaan, ja sen avulla liikutellaan digitaalista asiaa tai hahmoa. Alkuperäinen liikkuva kohde on useimmiten näyttelijä, jonka liikkeet siirretään esimerkiksi animaatiohahmolle.

Yhteistyö kiinnosti kaikkia osapuolia, ja vuonna 2016 perustettiin Keho Interactive Ylen tiloihin Mediapolikselle. Karsisto ryhtyi perustetun yrityksen toimitusjohtajaksi, ja alussa heidän liiketoimintansa keskittyi liikkeenkaappaukseen. Pian kuitenkin syntyi ajatus virtuaalistudion uusimisesta ja kehittämisestä avoimeksi järjestelmäksi, ja Ylen tuella Keho Interactive muutti virtuaalistudion päätuotteekseen.

Aiemmin käytössä olleet lisätyn todellisuuden järjestelmät olivat suljettuja ja kankeita, ja niiden toiminta vaati erityisratkaisuja. Keho Interactive halusi kehittää teknologian, joka pohjautuu avoimeen järjestelmään ja on kehitettävissä helposti saatavilla olevasta tekniikasta. Virtuaalistudion pohjalla toimiikin pelimoottori Unreal Engine, joka on avoin ja pelien lisäksi laajalti käytetty esimerkiksi erilaisissa simulaatioissa ja animaatioissa.

Edistyneempi greenscreen

Perinteisesti efektituotannossa on käytetty greenscreen-tekniikkaa, eli studion vihreän taustan tilalle lisätään jälkituotannossa haluttu kuvamateriaali. Tällä tekniikalla tehdään yleensä esimerkiksi elokuvien eksoottiset maisemat ja haastavat miljööt. Virtuaalistudio pohjautuu samaan ajatukseen, mutta toteutus on huomattavasti edistyneempi: liike ja optiikka mallinnetaan virtuaalimaailmaan, jossa virtuaalikuvaa kuvataan oikean maailman kanssa samassa perspektiivissä. Virtuaalinen materiaali lisätään oikeaan kuvaan, ja fyysisesti olemassa ovat vain studion juontajat ja pöytä.

Ratkaisu on täysin uniikki, eikä vastaavaa ole muualla maailmassa. Käytännössä lähetys tapahtuu siten, että juontajat ovat vihreäseinäisessä studiossa, ja Yle hoitaa lähetyksen kuvauksen ja ohjauksen. Keho Interactive lisää virtuaalisen grafiikan ja muut elementit lähetykseen omasta työtilastaan käsin. Virtuaalistudiossa on samat mahdollisuudet kameratyöskentelyyn kuin perinteisessäkin studiossa, kamerat ovat liikkuvia ja monikameratuotanto mahdollista.

Tiivistä korkeakouluyhteistyötä

Keho Interactive tekee tiiviisti yhteistyötä korkeakouluyhteisön kanssa. Perinteiset roolit ovat näkyvissä: yliopiston kanssa yhteistyö on tutkimusluontoista, kun taas TAMKin kanssa kyse on hyvin käytännönläheisestä ja työelämäkeskeisestä toiminnasta. TAMKin ja Keho Interactiven sijainti samoissa tiloissa helpottaa yhteistyötä, ja yhteisiä projekteja on ollut jo vuosien ajan.

– Olemme tehneet muun muassa tutkimuksellisen liveroolipeli Lintukodon sekä Musiikkiakatemian kanssa oopperaa. Siinä näyttelijän liikkeet siirrettiin virtuaalisen yksisarvisen liikkeiksi, Karsisto selittää.

Alun perin yhteistyö lähti liikkeelle TAMKin tarpeesta kouluttaa opiskelijoita liikkeenkaappauksen saloihin, jolloin Keho Interactive räätälöi TAMKille sopivan koulutuksen. Nykyään koulutuksen aiheet ovat laajentuneet erityisesti virtuaalistudioon, ja opiskelijoista kasvaa modernin animaation ja televisiografiikan huippuosaajia. Yhteistyö on vaivatonta: yrityksen perustajajäsenistä osa on TAMKin alumneja, minkä lisäksi yhteisistä tiloista on helppoa rekrytoida opiskelijoita mukaan projekteihin.

– Kaikki lähtee ihmisistä. Suurin osa projekteista on lähtenyt liikkeelle päivittäisistä käytäväkeskusteluista, Karsisto naurahtaa.

Yrityksellä on TAMKin kanssa tälläkin hetkellä projekti, josta Karsisto vaikenee salamyhkäisesti. Mukana on TAMKin media-alan opettaja ja opiskelijoita, ja kyseessä on jotain suurta: projekti liittyy täysin uudenlaiseen tapaan tehdä televisio-ohjelmaa, mutta tämän enempää ei Karsisto paljasta.

TAMKin kanssa työskentelyn monipuolisuus on palkitsevaa myös yritykselle. Projekteissa ei lähtökohtana välttämättä tarvitse olla ainoastaan kaupallinen kannattavuus, vaan ne voivat olla hyvinkin kokeellisia. Oppimisprosessi on arvokas ja tehokas, vaikka toteutettava idea olisikin epätavallinen tai outo – oppiminen tapahtuu jopa rutiininomaista työskentelyä paremmin.

Tavoitteena televisiografiikan uudistus

Keho Interactive on täynnä uusia ideoita, joista osa on toteutuksessa ja osa odottaa sopivaa hetkeä. Mahdollisuudet ovat laajat, sillä virtuaalisesti voidaan luoda lavasteita ja tilanteita, jotka eivät fyysisesti olisi mahdollisia. Päätavoitteena yrityksellä on uudistaa televisiografiikkaa fundamentaalisella tavalla ja laajentaa sen käyttökohteita merkittävästi. Katsoja halutaan mukaan vaikuttamaan, eikä kokemuksen tarvitse rajoittua televisioruutuun. TV-grafiikan tulevaisuus on viihdyttävyydessä ja interaktiivisuudessa.

– Tätä me teemme: kehitämme uutta teknologiaa ja mullistamme perinteisiä käsityksiä, Karsisto nauraa.

Uuden teknologian vahvuus näkyy myös liiketoiminnassa, seuraava askel on hallittu kasvu ja kansainvälistyminen. Todennäköisin kasvusuunta on elektroninen urheilu, sillä sen parissa nähdään tyypillisesti uusimpia ratkaisuja ja teknologioita. Lisäksi lähetysten katsojamäärät ovat valtavia, ja kuluttaminen perinteisestä poikkeavaa. E-urheilun maailmassa on paljon saavutettavaa.

– E-urheilu tarjoaa valtavasti mahdollisuuksia, joita emme vielä voi välttämättä edes ymmärtää, Karsisto toteaa.

Kasvun ja uusien mahdollisuuksien myötä kasvaa tarve myös osaavalle työvoimalle ja entistä tiiviimmälle yhteistyölle TAMKin kanssa. Keho Interactive kiittelee TAMKin monipuolisuutta ja paneutumista yhteisiin projekteihin.

– Työskentely TAMKin kanssa on sujunut erinomaisesti, ja olemme olleet todella tyytyväisiä. Toivottavasti yhteistyö kantaa hedelmää ja saamme tulevaisuudessa TAMKin opiskelijoista ammattitaitoista työvoimaa, Karsisto toivoo.

 

Lisätietoa: Toimitusjohtaja Mikko Karsisto, Keho Interactive, p. 050 555 7784

Teksti ja kuva: Anna Vättö