Hyppää pääsisältöön
Ajassa | Tutkimus

Väisälän rahastosta apurahoja matemaattis-luonnontieteelliseen tutkimukseen

Julkaistu 13.12.2024
Tampereen yliopisto
Henkilöitä seisomassa vanhan rakennuksen sisäportaikossa.
Apurahansaajat julkistettiin Suomalaisen Tiedeakatemian Ilta tieteelle -tilaisuudessa 9.12.2024. Kuva: Suomalainen Tiedeakatemia
Suomalaisen Tiedeakatemian hallinnoimasta Vilho, Yrjö ja Kalle Väisälän rahastosta on jaettu yli 1,6 miljoonaa euroa apurahoina matemaattis-luonnontieteellisille aloille. Tampereen yliopistossa apurahan sai kuusi tutkijaa, jotka työskentelevät biotieteiden, kemian, lääketieteellisen tekniikan, matematiikan ja tietojenkäsittelytieteen aloilla.

Apurahoja jaettiin syksyn 2024 jaossa 74 tutkijalle yhteensä 1 685 000 miljoonaa euroa. Erityisesti apurahoja myönnettiin alkuvaiheessa oleville väitöskirjatutkijoille. Apurahansaajat julkistettiin Suomalaisen Tiedeakatemian Ilta tieteelle -tilaisuudessa 9.12.2024. 

Suomalaisen Tiedeakatemian hallinnoima Vilho, Yrjö ja Kalle Väisälän rahasto on perustettu professori Vilho Väisälän vuonna 1963 tekemän lahjoituksen pohjalle. Rahasto jakaa apurahoja matemaattis-luonnontieteellisille aloille tohtoriopintoihin sekä lyhytaikaisiin tutkimusvierailuihin ulkomailla.

Tampereen yliopistosta Vilho, Yrjö ja Kalle Väisälän rahaston apurahan saivat:

Biologia, biotieteet ja ympäristötiede 

Diplomi-insinööri Rahul Jagadeesan, Tampereen yliopisto, 27 000
Gene expression dynamics in operons during energy-driven genome-wide stresses. (jatkokoulutusapuraha)

Filosofian maisteri Joonatan Sipola, Tampereen yliopisto, 27 000
Enhancing treatment of metastatic castration resistant prostate cancer via analysis of plasma liquid biopsies. (jatkokoulutusapuraha)

Kemia, biokemia

Diplomi-insinööri Sami Vesamäki, Tampereen yliopisto, 27 000
Kosteuden vaikutus atsobentseenien isomerisaatioon ja ilmiön hyödyntäminen sovelluksissa. (jatkokoulutusapuraha)

Lääketieteellinen tekniikka, biofysiikka

Filosofian maisteri Annele Heikkilä, Tampereen yliopisto, 27 000
Potilaan asetteluvirheiden vaikutuksen minimoiminen ulkoisessa sädehoidossa. (jatkokoulutusapuraha)

Matematiikka

Filosofian maisteri Veeti Ahvonen, Tampereen yliopisto, 27 000
New directions in descriptive complexity. (jatkokoulutusapuraha)

Tietojenkäsittelytiede

Diplomi-insinööri Leevi Lignell, Tampereen yliopisto, 27 000
Litiumioniakkujen reaaliaikainen tila-analyysi. (jatkokoulutusapuraha)

Katso lista kaikista apurahansaajista Tiedeakatemian sivuilla 

Lisätiedot

Suomalainen Tiedeakatemia 
hallintosihteeri Nina Rapelo 
nina.rapelo [at] acadsci.fi (nina[dot]rapelo[at]acadsci[dot]fi)
050 4620 889