Uutuuskirjassa pohditaan pulmallista kapitalismia

Ilmastokatastrofi ja planeetaaristen rajojen ylittyminen yhdessä demokratian rapautumisen ja oligarkian nousun kanssa ovat voimistaneet tarvetta käydä keskustelua kapitalistisesta talous- ja yhteiskuntajärjestyksestä. Tässä teoksessa kapitalismia lähestytään useista teoreettisista, käsitteellisistä ja empiirisistä näkökulmista. Osassa kirjan lukuja pohditaan keinoja kapitalismin korjaamiseen, toisissa sen purkamiseen. Jotkut luvuista taas kritisoivat poliittistaloudellisen keskustelun kapitalismikeskeisyyttä ja tuovat esiin vaihtoehtoisia taloudellisia käytäntöjä.
Kirjan sivuilla kapitalismin uudelleenteoretisointi saa monia muotoja: kirjoittajat käsitteellistävät, kuvittelevat ja havainnollistavat kapitalismia erilaisin keinoin. Tekstien ja teorioiden ohella kokoelma lähestyy kapitalismia esimerkiksi kollaasien ja keramiikan kautta.
Teoksen ovat toimittaneet Tampereen yliopiston tutkijat Anni Kangas, Iuliia Gataulina, Mikko Poutanen, Anna Ilona Rajala ja Henna-Elise Ventovirta. Lukujen kirjoittajat edustavat laajasti eri yhteiskuntatieteellisiä aloja ja maantieteellisiä alueita Euroopasta Amerikkoihin ja Oseaniaan.
– Kapitalismista on tärkeää puhua sen oikealla nimellä. Teos tekee niin ja osallistuu sitä kautta keskusteluihin, joissa etsitään kestävämpiä talousratkaisuja ja hyvän elämän edellytyksiä, toteavat toimittajat.
Tampere University Pressin kustantama vertaisarvioitu teos on saatavilla open access -kirjana mm. kustantajan julkaisualustalla.
Teoksen tiedot
Anni Kangas, Iuliia Gataulina, Mikko Poutanen, Anna Ilona Rajala & Henna-Elise Ventovirta: Retheorising capitalism. Tampere University Press, 2025. https://doi.org/10.61201/tup.981





