Hyppää pääsisältöön

Uudet professorit esittäytyvät videoluennoilla – tutustu viiteen tiedekunnan uuteen professoriin

Julkaistu 10.5.2021
Tampereen yliopisto
Kuvituskuva tohtorinhattu violetilla sävytyksellä.
Toukokuussa joukko Tampereen yliopiston uusia, vuonna 2019–2020 aloittaneita professoreita sekä työelämäprofessoreita ja industry professoreita esittäytyy videoluennoilla. Noin 15 minuutin mittaisilla luennoilla professorit esittelevät omaa tutkimustaan ja tutkimusalaansa. Johtamisen ja talouden tiedekunnassa luentonsa pitää neljä professoria sekä yksi industry professor.

Tampereen yliopiston kaikkien tiedekuntien yhteiset uusien professorien luennot toteutetaan keväällä 2021 koronarajoitusten vuoksi virtuaalisesti. Luentonsa pitää yhteensä 15 uutta professoria eri aloilta. Videot julkaistaan yliopiston Youtube-kanavalla.

– Perinteisesti uudet professorit on toivotettu tervetulleeksi juhlaluentojen yhteydessä, mutta näin koronarajoitteiden alla olemme iloisia voidessamme esitellä uusia professoreja virtuaalisesti. Näissä lyhyissä esityksissä näemme yleistajuisia katsauksia professoreidemme tutkimusaloista ja nämä kuvastavat hyvin yliopiston monialaisuutta, Tampereen yliopiston provosti Jarmo Takala sanoo.

Viisi videoluentoa tuotantotaloudesta taloustieteeseen ja julkisoikeuteen

Johtamisen ja talouden tiedekunnassa luentonsa pitävät professori Leena Aarikka-Stenroos, professori Kaisa Kotakorpi, professori Teemu Laine, industry professor Arho Suominen ja professori Jukka Viljanen.

Tuotantotalouden professori Leena Aarikka-Stenroosin luennon aiheena on teknologialiiketoiminta kiertotalouden ja ilmastonmuutoksen aikana. Hänen tutkimusalueensa on etenkin teknologia- ja innovaatioliiketoiminta. Tutkimuksellaan hän hahmottaa, miten esimerkiksi kiertotalousteknologiat jalkautetaan yhteiskuntaan, ja miten ne kääntyvät liiketoiminnaksi.

– Tällä hetkellä yhteiskunta tarvitsee kipeästi ympäristöllisesti kestävämpiä teknologioita. Tutkimuksestamme saatava tieto auttaa teknologiayrityksiä ja koko yhteiskuntaa kehittymään niin, että meillä on kestäviä teknologioita käytössämme myös tulevaisuudessa, Aarikka-Stenroos kertoo. 

Professori (taloustiede, julkistalous) Kaisa Kotakorpi on erikoistunut erityisesti julkisen talouden tutkimukseen. Hän keskittyy muun muassa tutkimaan veronkiertoa ja sitä, miten hyvinvointivaltion rahoitus pystytään varmistamaan. 

– Verojärjestelmän yksityiskohdilla ja valvontakäytännöillä on merkitystä verotulojen kannalta. Näitä aiheita on tärkeää tutkia, jotta tiedetään, millainen verojärjestelmä parhaiten varmistaa hyvinvointipalveluiden rahoituspohjan, Kotakorpi kertoo. 

Tuotantotalouden professori Teemu Laineen tutkimusalueena on palvelutoiminnan suorituskyky ja häntä kiinnostaa menestys monenlaisessa liiketoiminnassa. Erityisesti hän keskittyy siihen, miten tavoitteiden saavuttamista voidaan käytännössä tukea erilaisissa organisaatioissa. 

– Tutkimustyöni liittyy ihmisten tekemiin valintoihin, haasteiden voittamiseen ja liiketoimintavaikutusten ymmärtämiseen. Haluan tutkimuksellani lisätä ymmärrystä näistä asioista, Laine kertoo. 

Tuotantotalouden industry professor Arho Suominen tutkii teknologian kehitystä ja keskittyy erityisesti tulevaisuuden teknologioiden ennakointiin.

– Pyrin ymmärtämään, miten teknologian kehitys muuttaa elinkeinotoimintaa ja yhteiskuntaamme. Tutkimuksen avulla pyrimme saamaan kuvan tulevaisuuden teknologisesta elinympäristöstämme samalla mahdollistaen sen, että voimme ottaa aktiivisen roolin halutun tulevaisuuden luomisessa, Arho Suominen kertoo. 

Julkisoikeuden professori Jukka Viljasen osaamisalueisiin kuuluvat muun muassa julkisoikeus, valtiosääntöoikeus, perus- ja ihmisoikeudet, Euroopan ihmisoikeussopimus ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuin.

– Pohdin niitä vaikutuksia, joita Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen määrittelemillä tulkintaopeilla on ollut niin kansallisella kuin kansainvälisellä tasolla. Samalla arvioin ihmisoikeuskeskustelun tulevia haasteita ja sitä, miten vastuunjako kansallisen ja kansainvälisen ihmisoikeustason välillä on muuttumassa, Viljanen kertoo.

Uusien professorien luennot on perinteinen akateeminen juhla, jossa uudet professorit esittäytyvät yleistajuisella luennolla tiedeyhteisölle, omille sidosryhmilleen sekä suurelle yleisölle ja jossa heidät toivotetaan tervetulleeksi yhteisöön.  Perinteisesti juhlaluennot on pidetty kaikille avoimina yleisötilaisuuksina.

Tutustu kaikkien tiedekuntien uusiin professoreihin tuni.fi/uudetprofessorit

Lisätiedot:
Kaikkien luentonsa pitäneiden professorien yhteystiedot löydät
yliopiston henkilöhausta.