Hyppää pääsisältöön
Ajassa | Tutkimus

Tampereen yliopistoon 22 apurahaa Jenny ja Antti Wihurin rahastolta

Julkaistu 10.10.2025
Tampereen yliopisto
Ihmisiä ja tutkimustoimintaa kolmeen osaan jaetussa kuvassa.
Jenny ja Antti Wihurin rahasto jakoi tänä vuonna ennätykselliset 16,1 miljoonaa euroa rahoitusta tieteelle, taiteelle ja yhteiskunnalliselle toiminnalle. Tampereen yliopistoon tuli Wihurin rahastolta 22 apurahaa, joiden yhteissumma oli 621 000 euroa.

Wihurin rahasto ohjasi potistaan 63 % tieteen, 18 % taiteen ja 19 % yhteiskunnallisen toiminnan aloille apurahoina, palkintoina ja muuna tukena. 

Keväällä 2025 järjestettyyn yleiseen apurahahakuun lähetettiin hakemuksia ennätysmäärä, reilut 6 400 hakemusta. 

Tieteen puolella Wihurin rahasto tukee lukumääräisesti eniten uransa alussa olevien tutkijoiden työskentelyä. Tänä vuonna säätiö myönsi tieteen hankkeisiin 219 apurahaa, joista 169 on väitöskirjatutkimuksen rahoitukseen. Rahoituksen saaneita yksityishenkilöjä, työryhmiä ja yhteisöjä oli yhteensä 460.

Tampereen yliopistossa apurahan sai 22 tutkijaa. Yksittäinen apuraha vaihtelee 6 000 eurosta 36 000 euroon.

Lue lisää kaikista rahoitusta saaneista hankkeista Wihurin rahaston verkkosivuilta.

Tampereen yliopistoon myönnetyt apurahat:

Diplomi-insinööri Kiia Arola
väitöskirjatyöhön "Optical Reservoir Computing using Integrated Circular Multipass Cells"

Yhteiskuntatieteiden maisteri Ilari Ceder
väitöskirjatyöhön "The power of purpose: a critical perspective on communication of organizational purpose" 

Doctor of Philosophy Magdalena Celuch 
väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen "Vulnerable, but resilient: Identifying coping strategies that mitigate adverse well-being consequences of online harassment victimization. Crossnational and work-life perspectives." 

Master of Arts Anica Cvetkovic 
väitöskirjatyöhön "Interactions with Smart Machines: Can We Trust AI?" 

Filosofian maisteri Jussi Eerola 
väitöskirjatyöhön "Antikvarismi varhaismodernin suurvalta-Ruotsin virallisena valtakunnan ideologiana" 

Terveystieteiden maisteri Sirpa Granö 
väitöskirjatyön "Kehitysvammaisten ihmisten siirtymä vanhuuden eläkeläisyyden vaiheeseen" loppuun saattamiseen 

Doctor of Philosophy Uzma Hasan
väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen "Hydrogel-based multiculture model for investigating tumour–neurovascular dynamics" 

Psykologian maisteri Emilia Kiiveri 
väitöskirjatyöhön "Psykofysiologiset mittarit ja kognitiivinen peliharjoittelu osana tarkkaavuuden ja toiminnanohjauksen neuropsykologista arviointia ja kuntoutusta" 

Terveystieteiden maisteri Katja Kuukka 
väitöskirjatyöhön "Kansanterveyden ekologinen kilpajuoksu – terveyden edistäminen hyvinvointivaltiossa ilmastonmuutoksen ja muiden ekologisten kriisien aikana" 

Psykologian maisteri Siiri Lampela 
väitöskirjatyöhön "Sosiaalisten tilanteiden pelko ja turvakäyttäytyminen suomalaisilla varhais- ja keskinuoruusikäisillä, sekä korkeakouluopiskelijoilla: hoito ja kehityksellinen ilmeneminen" 

Yhteiskuntatieteiden maisteri Maria Lindén 
väitöskirjatyöhön "Vaalivilppi ja sen torjunta 2020-luvun Yhdysvalloissa. Uusi viitekehys vaalivilppikeinojen ja niiden yhteisvaikutusten tutkimiseen pitkäikäisessä demokratiassa." 

Doctor of Science Prashanth Madhala
väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen "Tracing Generative AI Adoption Trajectories: How can Finnish SMEs leverage Generative AI for Value Realization?" 

Psykologian maisteri Eveliina Mykkänen 
väitöskirjatyöhön "Äiti–vauva vuorovaikutussuhde hyvinvoivissa ja korkean riskin perheissä: Monimenetelmäinen ja uuden teknologian näkökulma" 

Kasvatustieteen maisteri Miia Pylvänäinen 
väitöskirjatyöhön "Civilian Crisis Management, Context and Communication – Beyond Cultural Awareness and Thematic Knowledge" 

Master of Technology in Computer Science and Engineering Tanvi Sharma 
väitöskirjatyöhön "Trustworthy Transformers for Truth: Deep Relation Extraction to Combat Cross-Domain Misinformation" 

Kasvatustieteen maisteri Paula Silvén 
väitöskirjatyöhön "Tuloksellisuusohjaus Suomen yliopistoissa - Ristiriidat, tutkimuksen vapaus ja vastarinta" 

Filosofian maisteri Salla Suotula 
väitöskirjatyöhön "Muunlajisia eläimiä koskevan kielenkäytön diskurssit ja kieli-ideologiat" 

Filosofian maisteri Marja Suurpalo 
väitöskirjatyöhön "Näyttelijäkoulutuksen akustiset ja kuultavissa olevat vaikutukset opiskelijan ääneen Tampereen yliopistossa vuosina 1985–2024" 

Master of Business Administration Matin Taheriruh 
väitöskirjatyöhön "Relationships and Interaction Shaping Public Procurement Transformation" 

Master of Science Tuomas Tinus 
väitöskirjatyöhön "Electromagnetic field -enhanced photocatalyst for production of renewable fuels and chemicals" 

Yhteiskuntatieteiden maisteri Ville Tynkkynen 
väitöskirjatyön "Valta, vapaus ja demokratia: Miten Hannah Arendt ymmärtää vallan?" loppuun saattamiseen 

Filosofian maisteri Sini Väisänen 
väitöskirjatyöhön "Suomalaisten kokemukset venäläisestä rakennetusta kulttuuriperinnöstä ja kaupunkitilan derussifikaatio sotien välisenä aikana"

***

Lue lisää uutisesta Jenny ja Antti Wihurin rahaston verkkosivuilla.

Jenny ja Antti Wihurin rahasto on riippumaton yleishyödyllinen suomalainen säätiö, joka tukee vuosittain apurahoin satoja hankkeita ja niiden toteuttajia tieteen, taiteen ja yhteiskunnallisen toiminnan aloilla.