Hyppää pääsisältöön

Tampereen yliopisto paransi sijoitustaan Shanghain yliopistovertailussa

Julkaistu 15.8.2022
Tampereen yliopisto
Ihmisiä ja toimintaa Tampereen yliopistossa.Kuva: Jonne Renvall/Tampereen yliopisto
Tampereen yliopiston sijoitus parani Shanghai-rankingissa. Sijoitus kansainvälisessä yliopistovertailussa on tänä vuonna 500:n joukossa. Parhaimmat pisteensä Tampereen yliopisto saavuttaa tieteellisistä julkaisuista.

Shanghai-ranking eli Academic Ranking of World Universities (ARWU) vertailee yli 2 500 yliopistoa, joista listalle pääsee vuosittain tuhat parasta.

Tampereen yliopisto paransi sijoitustaan ja nousee sijaluokkaan 401–500. Sata parasta saa oman sijoituksen, minkä jälkeen yliopistot listataan sadoittain.

Shanghai-vertailusta julkaistaan myös tieteenalakohtaista versiota. Heinäkuussa julkaistussa vertailussa Tampereen yliopistosta menestyi parhaiten tietoliikennetekniikka, joka on sijalla 45. Sadan joukkoon omilla aloillaan yltävät myös viestintätieteet ja informaatiotieteet.

Suomalaisyliopistoja listalla on seitsemän. Parhaiten niistä menestyy Helsingin yliopisto sijalla 92. Tampereen yliopisto pääsee Oulun ja Turun yliopistojen kanssa jaetuille sijoille 3–5. Julkaisuissa, joista Tampereen yliopisto saa parhaimmat pisteensä, sijoitus on kolmas Suomessa.

ARWU käyttää mittareina tieteellisiä julkaisuja, tutkimusviittauksia ja siteeratuimpien tutkijoiden maailmanlistaa sekä Nature- ja Science -lehdissä julkaistuja artikkeleja. Maailman arvostetuimpiin tiedelehtiin lukeutuvat Nature ja Science julkaisevat etenkin luonnontieteiden ja lääketieteen tutkimuksia.

Tieteellisten julkaisujen pisteytyksessä vertailu käyttää Web of Science -tietokantaa ja siitä tuotettua viittausindeksiä.

Lisäksi vertailu huomioi niin tutkijoiden kuin yliopiston alumnien saamat Nobel-palkinnot ja matematiikan alan Fields-mitalit. Kertyvät pisteet suhteutetaan yliopiston tutkijoiden ja opettajien määrään.

Kärkikolmikon muodostavat tänä vuonna: Harvardin yliopisto ykkössijalla, toisena Stanford ja kolmantena Massachusetts Institute of Technology (MIT).

Shanghai-vertailua alkoi koostaa Shanghain Jiao Tong -yliopisto 2000-luvun alussa. Vuodesta 2009 rankinglistan on tuottanut itsenäinen ShanghaiRanking Consultancy.

Shanghai Ranking

2022 Academic Ranking of World Universities

(Siirryt linkeistä toiselle sivustolle)