Tampere Formula Student -tiimi julkisti uuden kilpa-autonsa TFS24 Roll Out -tapahtumassa
Tampere Formula Student on Tampereen korkeakouluyhteisön opiskelijoista koostuva tiimi, joka kilpailee kansainvälisessä Formula Student -sarjassa. Tänä vuonna TFS24-tiimi viettää kisamatkalla Alankomaissa ja Itävallassa kaksi ja puoli viikkoa.
Tiimin kapteeni Otto Makkonen kertoo, että tämän kauden tavoitteena oli viedä tiimin toimintaa entistä ammattimaisempaan suuntaan ja ratkaista edellisten mallien haasteita.
Ajoneuvoon onkin tehty parannuksia usealla eri osa-alueella edelliseen vuoteen verrattuna. Uuden auton runko on edellistä viisi kiloa kevyempi, ja sen moottorin suorituskyky on 80 prosenttia parempi kuin viime vuonna. Autossa on myös uusi telemetriajärjestelmä, joka mahdollistaa tietojen keräämisen ja analysoinnin auton toiminnasta reaaliajassa ajon aikana. Myös kuljettajan ergonomiaa on parannettu.
TFS24-tiimi on paiskinut töitä auton kasaamisen parissa viimeiset kaksi viikkoa lähes yötä päivää. Nyt kun auto on saatu kasaan, tiimi voi keskittyä auton testaamiseen kesän kilpailuja ajatellen.
Tiimin omistautuneisuudesta projektille kertoo se, että useammalla tiimin jäsenellä kertyy vuoden aikana yli 1 000 työtuntia projektin parissa. Tiivis yhteistyö hitsaa jäseniä tiukasti yhteen.
‒ Projektin ehdottomasti palkitsevimpia hetkiä ovat nämä, joissa voi todistaa kovan työn tulosta yhdessä. On todella inspiroivaa nähdä oman työn jälki ja tiimin johtajana tietenkin myös muiden onnistumiset, Makkonen sanoo.
Projekti on portti työelämään
Formula Student -projektit ovat opiskelijoille ainutlaatuisia tilaisuuksia harjoittaa taitojaan alan vaativissa työtehtävissä ja luoda kansainvälisiä kontakteja alan osaajien kanssa. Otto Makkosen mukaan työnantajat arvostavat TFS-projekteista saatua kokemusta, ja monet tiimin jäsenet työllistyvät projekteissa kerrytetyn osaamisen ansiosta.
Vuoden suunnittelutyö mitataan Formula Student -kilpailuissa, joissa eri maiden tiimit pääsevät esittelemään kilpa-autoaan alan ammattilaisille staattisessa ja dynaamisessa osiossa. Staattisessa kisassa arvioidaan auton suunnittelua, kululaskentaa ja liiketoimintasuunnitelmaa, dynaamisessa auton suorituskykyä.
‒ Kisoissa on tuomareina teknisten alojen ja moottoriurheilun ammattilaisia ihan F1:stä asti. Heidän antamansa palaute on todella arvokasta, ja se auttaa tiimiläisiä kehittymään insinööreinä, Makkonen toteaa.
Kilpailuista saatu kokemus hyödyttää tiimiä seuraavana vuonna, ja useat jäsenet pysyvätkin toiminnassa mukana koko opiskeluajan. Vaikka suurin osa tiimin jäsenistä on tekniikan opiskelijoita, tiimin toimintaan voi hakea mukaan miltä tahansa opiskelualalta.
Lisätietoa TFS-toiminnasta: https://www.tampereformulastudent.fi/
Yhteyshenkilö: tiimin opiskelijajäsen, mediavastaava Julia Peltonen, julia.f.peltonen [at] tuni.fi (julia[dot]f[dot]peltonen[at]tuni[dot]fi)
Teksti: Tytti Juusti
Kuvat: Väinö Anttalainen