TAMKissa juhlittiin valmistuneita: “Kiitos, kun vietitte nämä vuodet kanssamme!”

Rehtori (va.) Mikko Naukkarinen muistutti valmistuneita siitä, että oppiminen jatkuu edelleen työuralla. Suoritettu tutkinto auttaa kuitenkin osoittamaan, että perusta työelämään on kunnossa.
– Tutkinnon suorittaminen ei ole mikään itsestäänselvyys. Olkaa siis terveellä tavalla ylpeitä tutkinnostanne.
Naukkarisen mukaan yhteiskunnan sivistyksen mittari on se, kuinka hyvin se pitää huolta heikko-osaisimmista jäsenistään. Omista lähtökohdista riippumaton mahdollisuus koulutukseen on parhaita tapoja raivata esteitä hyvän elämän tieltä. Suomalaisten onkin syytä olla kiitollisia siitä, että kotimaa tarjoaa hyvät mahdollisuudet pärjätä.
Naukkarinen rohkaisi valmistuneita jakamaan tuoretta osaamistaan rohkeasti muidenkin käyttöön – myös silloin, kun sitä ei erikseen pyydetä. Hän toivoi, että valmistuneet palaavat TAMKiin myöhemmin esimerkiksi täydennyskoulutuksiin.
– Kiitos, kun vietitte nämä vuodet täällä kanssamme, ja tervetuloa uudelleen!

Kysykää, pohtikaa, tutkikaa
Vuoden alumniksi valittu röntgenhoitaja Turkka Lehtonen jakoi valmistuneille omat vinkkinsä tulevaa työuraa varten. Hän rohkaisi valmistuneita kysymään, pohtimaan ja tutkimaan.
– Uskalla sanoa “en osaa tätä vielä”. Tunnista siis oma osaamisesi ja ole rehellinen.
Tämän päivän työelämä on vaativaa, joten jokaiselle tekee hyvää opetella armollisuutta itseään kohtaan. Lehtonen kehotti valmistuneita “aktiiviseen laiskuuteen” – on erittäin toivottavaa keksiä tapoja, joilla voi tehdä asiat helpommin, nopeammin, virheettömämmin tai sujuvammin.
Tärkeää on tunnistaa myös työtovereiden vahvuudet, sillä yhteistyössä on voimaa.
– Kannustaisin kaikkia kiittämään pienistäkin asioista, sillä se voi pelastaa todella rankankin työpäivän.

Kohti uutta jännittävää elämänvaihetta
Valmistuneen opiskelijan puheen piti tradenomi Iida Konttinen. Valmistuneet ovat saattaneet vuosien työn onnistuneesti päätökseen, vaikka opintomatkan varrelle on mahtunut lukuisia haasteita. Konttinen kiitti ympärillä olleiden ihmisten tukea sekä TAMKin suomaa mahdollisuutta kehittyä niin akateemisesti kuin ihmisenä.
Nyt valmistuneilla on edessään uusi elämänvaihe, joka voi jännittää monia heistä. Konttinen toivoi kaikille rohkeutta lähteä rakentamaan tulevaisuuttaan opintojen antamalla pohjalla.
– Toivon, että tänään osaatte kaikki arvostaa sitä panosta ja työmäärää, jonka olette tähän päivään laittaneet. Me olemme kaikki tehneet äärimmäisen hienoa työtä ja saamme olla ylpeitä itsestämme.
Vuoden tamkilaiset saivat kunniaa
Valmistujaisjuhlassa palkittiin perinteiseen tapaan kolme vuoden tamkilaista. Opiskelijakunta Tamko valitsi vuoden opettajaksi peliohjelmoinnin lehtori Sami Kojon ja vuoden henkilöstön jäseneksi palvelujohtaja Piia Tienhaaran. Opinto-ohjaajat myönsivät vuoden opiskelijan tunnustuksen tieto- ja viestintätekniikan insinööriopiskelija Juha Hautakankaalle.
Omat onnittelunsa valmistuneille antoivat koulutuksen vararehtori Katja Komulainen sekä TAMKin tukisäätiön hallituksen puheenjohtaja Tiina Surakka, joka kertoi myös myönnetyistä stipendeistä.
Juhlamusiikista vastasi TAMK Choral Company. Tilaisuudessa nähtiin myös tanssia musiikkiteatteriopiskelija Elli Pasosen esittämänä.
Juhlan päätteeksi sairaanhoitajiksi valmistuneet opiskelijat antoivat sairaanhoitajan lupauksen.
Kirjoittaja: Emmi Suominen





