Hyppää pääsisältöön

TAMK aloittaa muutosneuvottelut, tavoitteena löytää uusia toimintatapoja ja vaikuttava toiminnallinen yhteistyö

Julkaistu 17.1.2023
Tampereen ammattikorkeakoulu
TAMK-kyltti
Tampereen ammattikorkeakoulu käynnistää tammikuussa muutosneuvottelut, joiden tavoitteena on sopeuttaa toimintaa muuttuviin olosuhteisiin. Toimintaympäristön ja asiakastarpeiden muutosten lisäksi muutos- ja kehittämispainetta lisäävät TAMKin tarkennetut strategiset tavoitteet, näköpiirissä oleva talouskehitys sekä digitalisaatio.

Ammattikorkeakoulun perustehtävät pysyvät entisellään: TAMKin toimilupa edellyttää koulutusta, TKI-toimintaa ja aluevaikuttavuutta. Toiminnan kehittäminen ja toimintatapojen uudistaminen on välttämätöntä, koska toimintaympäristö ja asiakastarpeet muuttuvat.

TAMKin strategisissa painopisteissä korostuvat kansainvälisyys, työelämäyhteys ja opetuksen uudistaminen. TKI-toiminnan ja aluevaikutuksen voimistamiseksi TAMKissa tarvitaan osaamisalueet ylittävää, poikkileikkaavaa tutkimus- ja kehittämistyötä sekä tämän osaamisen siirtämistä koulutukseen. Toimintatapojen uudistamiseksi on tarkasteltava laajasti nykyisiä tehtäviä, rooleja ja vastuita. Avaintekijänä on henkilöstön keskinäinen vuorovaikutus ja voima toimia yhtenäisesti ja yhdessä, vaikuttavammin. 

Tammikuussa alkavat muutosneuvottelut koskevat Tampereen ammattikorkeakoulu Oy:n ydintoimintojen tukipalvelutehtäviä sekä yliopettajuuksia. Neuvottelujen aikana selvitetään toimintojen kehittämistä ja uudelleenjärjestelyä sekä näihin liittyvää mahdollista henkilöstön vähentämistä tai työsopimusten olennaisten ehtojen muuttamista. Harkittujen toimenpiteiden perusteena ovat taloudelliset, tuotannolliset, toiminnalliset ja työnantajan toiminnan uudelleenjärjestelyistä johtuvat perusteet. 

Muutosneuvottelut alkavat 19.1. ja kestävät vähintään kuusi viikkoa. Työnantajana TAMK arvioi, että suunnitellut muutokset voisivat toteutuessaan johtaa muun muassa tehtäväkokonaisuuksien lakkaamiseen, tehtävien uudelleenjärjestelyyn, yhdistämiseen, muuttamiseen ja vähentämiseen ja näistä mahdollisesti aiheutuvaan työvoiman vähentämiseen tai työntekijöiden sijoittamiseen uusiin tehtäviin vähentämisen vaihtoehtona. Neuvottelujen alkaessa irtisanomistarpeen arviona on enintään 30 henkilöä.  

 
Lisätiedot:  

rehtori, toimitusjohtaja Tapio Kujala, tapio.kujala [at] tuni.fi (tapio[dot]kujala[at]tuni[dot]fi)  

yhteydenottopyynnöt: rehtorin assistentti Saana Jansson, p. 050 478 5412, saana.jansson [at] tuni.fi (saana[dot]jansson[at]tuni[dot]fi)