Taitokeskus on moniammatillisen opetuksen pioneeri, jonka toiminnan ytimessä ovat opiskelijan etu ja tekemisen ilo
Ai, ai, ai, ai, ai, ai! Sattuu, anna jotain, ai, ai, ai! Mä valitan susta Valviraan!
Nyt on tosi kyseessä – tai näin voisi luulla. Käynnissä ei kuitenkaan ole oikea synnytys vaan simulaatio. Ja opettajana toimiva Elli Toivonen todella panee parastaan myös autenttisen äänimaailman luomisessa!
Tällä viikolla Taitokeskuksessa on ollut vauhdikasta. Kuudennen vuosikurssin lääketieteen opiskelijat valmistuvat 15. maaliskuuta, ja meneillään on Valmistuminen-jakson simulaatioviikko ja viimeiset ryhmätyöt. Mukana ovat myös kolmannen vuosikurssin ensihoitajaopiskelijat.
Taitokeskus on Tampereen yliopiston, Tampereen ammattikorkeakoulun ja Pirkanmaan hyvinvointialueen yhteinen koulutuskeskus. Taitokeskuksen toiminnan ydin on erilaiset varta vasten tarkoituksiinsa suunnitellut tilat, joissa lääketieteen ja terveysalojen opiskelijat sekä alan ammattilaiset voivat harjoitella käytännön taitoja. Todellisuutta vastaavissa simulaatiotiloissa jäljitellään esimerkiksi synnytyssalin, leikkaussalin tai vuodeosaston toimintaa.
Kun Taitokeskus aloitti toimintansa vuonna 2016, se oli ensimmäinen kolmen organisaation yhteinen simulaatiokoulutuskeskus Suomessa. Taitokeskuksen toiminnan taustalta löytyy yhden naisen, Nina Hutrin, vahva näkemys ja innovointityö.
– Meillä on mahtava mahdollisuus toimia, kun eri alojen opiskelijat ja ammattilaiset kouluttautuvat saman katon alla. Halusin hyödyntää tämän ja tehdä mahdollisimman paljon yhteistyötä opetuksen suhteen. Ja nimenomaan niin, että se ensisijaisesti palvelee opiskelijoita, Hutri sanoo.
Perustaidot ja -tiedot vankalle pohjalle
Taitokeskuksessa opiskelijat ovat aktiivisessa roolissa ja toiminta on opiskelijakeskeistä. Jokaisen tietotaitotaso huomioidaan ja opiskelijan haasteisiin pyritään vastaamaan yksilöllisesti. Simulaatioissa opiskelijat myös oppivat toisiltaan.
– Ennen kaikkea haluamme, että opiskelijoiden osaaminen perustaidoissa ja -tiedoissa on vahvalla pohjalla. Sanon aina, että sitten saa rikkoa sääntöjä, kun osaa asiat. Samalla pyrimme siihen, että meillä on mukava ilmapiiri ja täällä on hauska ja mukava toimia, Hutri kertoo.
Taitokeskuksen mallilla toteutettu moniammatillinen yhteisopetus on varsin harvinaista koko maailman mittapuullakin katsottuna. Pääsääntöisesti vastaavaa simulaatiokoulutusta on ainoastaan tarjolla lääkäreille, hoitajille ja ammattilaisille.
Hutri kertookin olevansa ylpeä siitä, että Taitokeskukseen on saatu kehitettyä nykyisenlainen moniammatillinen opetus. Toimintaa ja opetusta myös kehitetään jatkuvasti.
Viimeisin isompi uutuus on hoitotyön ja lääketieteen opiskelijoille sekä ammattilaisille tarkoitettu koulutus, jossa opitaan nenämahaletkun laittoa ja avanteen hoitoa.
– Tästä on tullut uskomattoman hyvää palautetta, ja haluankin kiittää myös Pia Oksasta ja Lasse Tervajärveä, jotka olivat mukana kehitystyössä. Olimme aluksi hieman huolissamme, että saavatko ammattilaiset riittävästi tästä irti ja onko se heille liian helppoa. Mutta huoli oli turha.
Opiskelijat pitävät mielen virkeänä
Taitokeskus on harvinaislaatuinen myös siksi, että neljä vuotta sitten siellä aloitettiin lasten psykiatriset simulaatiot. Sellaisia on maailmalla todella vähän. Tervajärven ja Hutrin lisäksi uraauurtavia simulaatioita oli luomassa Kirsi Kakko.
– Opetamme simulaatioissamme meidän opiskelijoitamme tunnistamaan lasten kaltoinkohtelua ja toimimaan sellaisissa tilanteissa. Se on uniikkia, Hutri sanoo.
Voisi olettaa, että monin tavoin pioneerina toimiminen olisi Hutrin mielestä parasta Taitokeskuksessa. Mutta hän itse nostaa ykkössijalle opiskelijat.
– Parasta on, että saa tehdä tätä näiden upeiden opiskelijoiden kanssa. He haluavat oppia ja ovat innokkaita, he haastavat meitä opettajia. Siinä joutuu koko ajan miettimään ja perustelemaan heille omaa toimintaansa ja sitä, minkä takia asiat tehdään näin. Sitä kautta oppii itsekin tietämään asioita syvemmin.
Eli se pitää mielen virkeänä?
– Kyllä! Tämähän on hirveän hauskaa!
Tämä kaikki on helppo uskoa, koska osaamista, intoa ja naurua ei paikan päällä voinut olla huomaamatta.
Teksti: Sari Laapotti
Kuvat: Jonne Renvall
