Hoitotieteen maisteriopintoihin voi hakea nyt myös näyttöreittiä pitkin

Tampereen yliopiston hoitotieteen maisteriohjelma tarjoaa opiskelijalle kaksi vaihtoehtoista opintosuuntaa: terveyspedagogiikka ja kehittävä terveysjohtaminen. Terveyspedagogiikka valmistaa opiskelijoita opetustehtäviin ja kehittävä terveysjohtaminen monipuolisiin johto- ja kehittämisstehtäviin. Opinnot sisältävät sekä molemmille opintosuunnille yhteisiä syventäviä opintoja että oman opintosuunnan opintoja.
Kolme tapaa hakea: näyttöreitti, valintakoe ja avoin väylä
Syksyllä 2025 toteutetun koulutusuudistuksen myötä hoitotieteen maisteriopintoihin voi hakea jatkossa kolmella tavalla: näyttöreitillä, valintakokeella ja avoimella väylällä. Aloituspaikkoja on yhteensä 70: terveyspedagogiikkaan 35 ja kehittävään terveysjohtamiseen 35. Näyttöreitin kautta valitaan molempiin opintosuuntiin 20 opiskelijaa, valintakokeella 10 ja avoimen väylän kautta 5.
– Aiemmin haku on painottunut valintakokeeseen. Valintakoeuudistuksen myötä valintakoe muuttui yhteiseksi monen muun oppiaineen kanssa ja sisältää siksi muutakin kuin hoitotiedettä. Uusi näyttöreitti keskittyy yksinomaan hoitotieteeseen, kertoo hoitotieteen tutkinto-ohjelmavastaava ja pitkäaikainen yliopisto-opettaja Mervi Roos.
Haku näyttöreitin kautta sisältää suorituksen avoimen yliopiston Tutkimusmenetelmät hoitotieteessä -verkkokurssista, EXAM-tentin ja opinto-oikeushaun korkeakoulujen yhteishaussa.
Vetovoimaa hoitotieteen uudistuneista koulutusrakenteista ja Tampereesta opiskelukaupunkina
Hoitotieteen maisteriohjelma on tarkoitettu hakijoille, jotka ovat suorittaneet terveydenhuoltoalan alemman korkeakoulututkinnon. Suurin osa hoitotieteen opiskelijoista opiskelee eriasteisesti työn ohessa. Opiskelijoiden erilaiset elämäntilanteet on haluttu huomioida myös opintoihin kuuluvassa harjoittelussa.
– Osa opinnoista suoritetaan itsenäiseen tahtiin verkossa, osa osallistumalla reaaliaikaiseen verkko-opetukseen, osa luentoina ja osa ryhmätöinä. Tietyt opintojaksot sisältävät myös kasvokkaisia tapaamisia yliopistolla – pidämme tärkeänä, että opiskelijat saavat aidon kontaktin sekä opettajiin että kanssaopiskelijoihin. Haluamme kuulla opiskelijoiden äänen ja mahdollistaa yhteisen keskustelun, sillä ryhmässä työskentely on tärkeä taito myös työelämässä, Roos toteaa.
Hoitotiede on noussut viime vuosina erittäin suosituksi hakukohteeksi Tampereen yliopistossa. Hakijoissa on sekä Tampereen seudulla että ympäri Suomen asuvia. Vetovoimaa lisää paitsi kiinnostus Tampereeseen opiskelukaupunkina myös selkeä profiloituminen kehittävään terveysjohtamiseen ja terveyspedagogiikkaan.
– Meidän alallamme opiskellaan todella paljon. Monet haluavat hakea muutosta työarkeensa ja tutustua syvemmin heitä kiinnostaviin aiheisiin, Roos sanoo.
Terveyspedagogiikan opintosuunnasta valmistuvat työllistyvät tyypillisesti opetustehtäviin joko 2. asteen oppilaitoksiin, ammattikorkeakouluihin tai yksityiselle sektorille. Kehittävän terveysjohtamisen opintosuunnasta valmistuneilla on puolestaan monipuoliset työllistymismahdollisuudet esimerkiksi osastonhoitajiksi, projekti- ja kehittämistyöhön sekä asiantuntija- ja tutkimustehtäviin.
– Kaikilla hoitotieteen opettajillamme on taustaa hoitotyöstä, joten todella tiedämme, mistä puhumme. Opettajakunnasta löytyy vahvan perusosaamisen lisäksi myös monenlaista erikoisosaamista, joten opiskelijat pääsevät hyviin ja asiantunteviin käsiin. Täältä saa hyvät avaimet kehittää itseään eteenpäin, toteaa ohjelmasta itsekin valmistunut Roos.
***
Ilmoittautuminen helmikuussa 2026 alkavalle näyttöreitin Tutkimusmenetelmät hoitotieteessä -kurssille alkoi 1. joulukuuta 2025 ja päättyy 21. tammikuuta 2026 klo 15.00. Kevään 2026 korkeakoulujen yhteishaku on 10.3.2026 klo 8.00 – 24.3.2026 klo 15.00. EXAM-tentti on mahdollista suorittaa 4.5.2026–18.5.2026.
Lisätietoa tutkinto-ohjelmasta ja maisteriohjelman valintaperusteista:
Hoitotieteen maisteriohjelma, Terveyspedagogiikka-opintosuunta
Hoitotieteen maisteriohjelma, Kehittävä terveysjohtaminen -opintosuunta
Kirjoittaja: Tiina Leivo





