Hyppää pääsisältöön

Signe ja Ane Gyllenbergin säätiöltä 90 000 euron lahjoitus Tampereen yliopistolle

Julkaistu 2.6.2022
Tampereen yliopisto
Kuvassa Signe ja Ane Gyllenbergin säätiön toimitusjohtaja Jannica Fagerholm.
—Lääketieteellisissä tiedekunnissa, mutta myös muualla yliopistoissamme, tehdään arvokasta työtä, joka liittyy säätiömme tarkoitukseen, toteaa Signe ja Ane Gyllenbergin säätiön toimitusjohtaja Jannica Fagerholm. Säätiön tarkoitus on mm. tukea lääketieteellistä tutkimusta, jossa painotetaan psyyken vaikutusta kehoon sekä verentutkimusta.
Signe ja Ane Gyllenbergin säätiö lahjoittaa 540 000 euroa suomalaisille yliopistoille. Lahjoituksia saavat Tampereen yliopiston ohella Aalto, Åbo Akademi sekä Helsingin, Oulun ja Turun yliopistot.

Säätiön toimitusjohtaja Jannica Fagerholm kertoo säätiön tukevan tieteellistä tutkimusta, jonka painopiste on henkisen hyvinvoinnin vaikutus fyysiseen terveyteen.

—Tutkimustyö voi olla perinteistä lääketieteellistä tutkimusta, mutta myös tutkimusta, jonka aiheena on esimerkiksi asuinympäristön tai sosiaalisten tekijöiden terveydelliset vaikutukset.

Tampereen yliopiston saama lahjoitus on suuruudeltaan 90 000 euroa ja kohdentuu yhteiskuntatieteisiin.

Lahjoituksellaan säätiö osallistuu kesäkuun loppuun kestävään valtion vastinrahakampanjaan. Suomen valtio pääomittaa yliopistoja jopa 2,5-kertaisena vastinrahoituksena kesäkuun loppuun mennessä kerätyille yksityisille rahalahjoituksille.

Lue lisää vastinrahakampanjasta
Liity lahjoittajiin

Tutustu Signe ja Ane Gyllenbergin säätiöön