Hyppää pääsisältöön

Rehtori Mari Walls: Rakennetaan yhdessä kestävää maailmaa

Julkaistu 17.5.2022
Tampereen yliopisto
Mari Walls ECIU
Tampereen yliopisto on yksi Suomen monialaisimmista yliopistoista. Tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan tutkimus ja opetus kohtaavat täällä ainutlaatuisella tavalla.

—Tiedeyhteisöllämme on suuri rooli ja vastuu ihmiskunnan suurten haasteiden ratkaisemisessa. Siihen on parhaat mahdollisuudet tieteenalojen rajat ylittävällä yhteistyöllä, sanoo rehtori Mari Walls.

Tampereen yliopisto on myös haluttu opiskelupaikka.

— Yliopistossamme ovat edustettuina lähes kaikki kansainvälisesti tunnistetut koulutusalat. Viime vuosien yhteishauissa yliopistomme on ollut hakijamäärältään Suomen yliopistojen kärjessä. Yliopistostamme valmistuu vuosittain yli 4 000 osaajaa yhteiskunnan eri osa-alueille.

Tuoreessa Times Higher Education Young University 2022 -yliopistovertailussa Tampereen yliopisto sijoittui 539 yliopiston joukosta sijalle 34. Sijoitus oli suomalaisyliopistojen toiseksi paras ja parani muutamalla pykälällä edellisvuodesta.

Muiden yliopistojen tavoin Tampereen yliopisto kerää varoja laadukkaan koulutuksensa ja tutkimuksensa turvaamiseksi. Niin yritysten, yhteisöiden kuin yksityishenkilöidenkin lahjoituksilla on yliopistolle suuri merkitys.

—Lahjoittajiemme tuki on osoitus tieteen, tutkimuksen ja koulutuksen arvostamisesta. Olemme tästä ylpeitä ja kiitollisia, Walls sanoo.

Paras hetki lahjoittaa on nyt

Nyt jos koskaan on hyvä hetki tukea tiedeyhteisön työtä. Jokainen kesäkuun 2022 loppuun mennessä lahjoitettu euro voi merkitä yliopistolle jopa 3,5 euroa, sillä Suomen valtio pääomittaa yliopistoja 2,5-kertaisena vastinrahoituksena yliopistojen vuosina 2020–22 keräämille yksityisille rahalahjoituksille. Pääomittamisen taustalla on Suomen itsenäisyyden juhlarahaston Sitran hallintoneuvoston joulukuussa 2019 tekemä päätös myöntää 100 miljoonan euron kertaluonteinen tuki yliopistoille.

Lahjoitus yliopistolle oikeuttaa verovähennyksiin. Yksityishenkilö voi hyödyntää vuosittain verovähennyksen omassa verotuksessaan, kun yliopistolle tehtävä lahjoitus on vähintään 850 euroa ja enintään 500 000 euroa. Yhteisöt saavat verovähennysoikeuden vähintään 850 euron ja enintään 250 000 euron lahjoituksesta. Mikäli tietty koulutusala on lahjoittajan sydäntä lähellä, voi lahjoituksen kohdentaa sille, mikäli summa on vähintään 10 000 euroa.

Rehtori Mari Walls kutsuu kaikkia koulutuksen, tieteen ja tutkitun tiedon ystäviä mukaan loppukiriin.

—Lahjoittajana olet osa kannatusjoukkuettamme ja tuet arvokkaalla tavalla uutta tietoa ja osaamista. Autat meitä tekemään kestävää tulevaisuutta – yhdessä!

Lue lisää lahjoittamisesta