Hyppää pääsisältöön
Ihmiset | Ilmiöt | Koulutus

Opiskelija, et ole yksin – Tampereen yliopistossa tuetaan opiskelijoiden jaksamista ja hyvinvointia

Julkaistu 7.4.2025
Tampereen yliopisto
Rintakuva henkilöstä mustassa paidassa.
Tampereen yliopisto tarjoaa matalan kynnyksen tukea opiskeluelämän haastavien tilanteiden selvittämiseen ja opinnoissa etenemiseen. Mikko Salminen muun muassa pitää opiskelijoille koulutuksia opiskelutaidoista. Työssään hän tapaa opiskelijoita sekä kasvokkain että muissa kanavissa. – Kohtaan opiskelijoita esimerkiksi viikottain Jodelissa. Haluamme mennä sinne, missä opiskelijat jo valmiiksi ovat, hän perustelee.Kuva: Jonne Renvall
Jos opinnot takkuavat tai tekemättömät työt ahdistavat, yliopiston ohjauspalvelut tarjoavat apua ja tukea. Viime vuosina on panostettu yksilöohjauksen lisäksi erityisesti matalan kynnyksen palveluihin ja vertaistukeen, joita haluttaisiin tarjota opiskelijoille vielä nykyistä enemmän.

Miten pärjään opinnoissa, saanko opinnäytetyöni tehtyä? Valmistunko tavoiteajassa, ja miten saan rahani riittämään? Olenko ainoa, joka kokee opiskelun näin vaikeaksi? Moni opiskelija miettii näitä kysymyksiä, mutta arastelee avun hakemista.

– Ohjauspalveluihin kannattaa olla rohkeasti yhteydessä, jos opiskelija kokee opintojen aikana ohjauksen tai tuen tarvetta. Apua kannattaa hakea mieluummin ennemmin kuin myöhemmin, jotta tilanteet eivät turhaan vyyhtiydy, sanoo asiantuntija Mikko Salminen, joka työskentee Tampereen yliopiston Opettajien ja ohjauksen palvelut -tiimissä osana opiskelijan ohjauksen ryhmää. Hän vastaa yliopiston matalan kynnyksen tuesta eli Navigaattori-toiminnasta.

Yliopiston ohjauspalvelut tarjoavat opiskelijoille monenlaista apua ja tukea: itseopiskelu- ja tukimateriaaleja, matalan kynnyksen ohjausta ja tukea, ryhmäohjausta sekä henkilökohtaisia ohjauskeskusteluja. Ongelmien kanssa ei kannata jäädä yksin, sillä apua on saatavilla.

Kuuluuko opiskeluajan olla kurjaa?

Opiskelijoiden jaksamista ja hyvinvointia haastavat tällä hetkellä monet asiat. Toimeentulo on entistä tiukemmalla, moni käy opintojen ohella töissä ja valmistuakin pitäisi tavoiteajassa. Samaan aikaan paineet pärjäämiselle opinnoissa ja työelämässä ovat entistä kovempia. Ei ole ihme, jos moni opiskelija kokee vaatimukset liian suuriksi.

– Opiskelijoilla on stressiä opinnoista, pärjäämisestä ja toimeentulosta, uusi elämäntilanne ja siihen liittyvät epävarmuudet. Yhdessä siitä voi syntyä aikamoinen painekattila, sanoo sosiaalipoliittinen asiantuntija Laura Kaipia Tampereen ylioppilaskunta TREY:stä.

Hän huomauttaa, että nuoria patistetaan pärjäämään ja tekemään valintoja opinnoissaan koko ajan aiemmin.

– Monet tulevat korkeakouluun jo valmiiksi kuormittuneina. Siksi tuen tarvekin alkaa entistä varhemmin.

Jos meiltä valmistuu uupuneita, huonosti voivia ihmisiä, heistä ei tule myöskään jaksavia, hyvinvoivia työntekijöitä"

Sosiaalipoliittinen asiantuntija Laura Kaipia, TREY

Kaipian mielestä Tampereen yliopistossa on jo nyt hyvät ohjaus- ja tukipalvelut, mutta niitä kannattaisi entisestään vahvistaa. Myös panostukset henkilökunnan hyvinvointiin ovat tärkeitä, koska hyvinvoiva henkilökunta voi tukea paremmin myös opiskelijoita. Lisäksi esimerkiksi opiskelijoiden toimeentulon haasteita tulisi ratkoa koko yhteiskunnan tasolla.

Kaipia haluaa haastaa ajattelua, jonka mukaan ”opiskeluajan kuuluukin olla vähän kurjaa”. Vaikka opiskeluaika olisi joskus ollut rankkaa, täytyykö sen olla sitä myös tulevaisuudessa?

– Jos meiltä valmistuu uupuneita, huonosti voivia ihmisiä, heistä ei tule myöskään jaksavia, hyvinvoivia työntekijöitä, hän huomauttaa.

Sinäkin voit lahjoittamalla auttaa opiskelijoita voimaan hyvin matkalla kohti valmistumista ja työelämää

Opintopsykologi Simo Ahonen tapaa työssään opiskelijoita, joilla on haasteita opintojen etenemisen kanssa. 

– Opiskelijoiden hyvinvoinnin haasteet ovat monesti ihan konkreettisia elämän asioita, jotka tuntuvat sillä hetkellä ylivoimaisilta. Kun hoidamme asioita yhdessä, usein melkein näkee, miten opiskelijan hartiat rentoutuvat, hän kertoo.

Viime vuosina yliopiston ohjauspalveluissa on panostettu yksilö- ja ryhmäohjauksen lisäksi erityisesti matalan kynnyksen palveluihin ja vertaistukeen. Jos resursseja saataisiin lisää, näitä palveluja haluttaisiin tarjota opiskelijoille vielä nykyistä enemmän. 

Tarpeellista lisäresurssia voisivat tuoda esimerkiksi yksityishenkilöiltä ja organisaatioilta saatavat lahjoitukset. Tampereen yliopisto onkin avannut uuden mahdollisuuden tukea opiskelijoiden hyvinvointia ja jaksamista verkkolahjoituksilla. Saadut lahjoitusvarat käytetään opiskelijoiden hyvinvointia ja jaksamista edistäviin tekoihin.

Lahjoita opiskelijoiden hyvinvointiin yksityishenkilönä Lahjoita opiskelijoiden hyvinvointiin organisaation puolesta

– Tavoitteenamme on tarjota apua ja tukea laajemmin myös heille, joiden ongelmat eivät ole vielä suuria. Hyvinvoiva opiskelija saa myös enemmän aikaan. Erityisesti, kun kyse on ajattelusta ja ajattelun kehittymisestä, se ei tahdo onnistua pakon ja stressin keskellä, Simo Ahonen kiteyttää.

Hän näkee, että opiskelijoiden yhteiselle toiminnalle on aiempaa enemmän tarvetta. Erityisesti korona-aikana yhteinen tekeminen ja sosiaaliset suhteet opiskelun ympärillä heikkenivät, eivätkä ne ole vieläkään palanneet ennalleen. Silloin opiskelija saattaa kuvitella, että kaikki muut opiskelevat ahkerasti ja ymmärtävät kaiken.

Opiskelijoiden hyvinvoinnin haasteet ovat monesti ihan konkreettisia elämän asioita, jotka tuntuvat sillä hetkellä ylivoimaisilta. Kun hoidamme asioita yhdessä, usein melkein näkee, miten opiskelijan hartiat rentoutuvat."

Opintopsykologi Simo Ahonen, Opettajien ja ohjauksen palvelut

Hyviä kokemuksia on saatu esimerkiksi Opinnäyterupeamista, joissa opiskelijat edistävät yhdessä opinnäytetöitään vertaisohjaajien johdolla. Toiminta on suunnattu erityisesti opiskelijoille, joilla on aikaansaamisen ja aikatauluttamisen haasteita.

Toinen hyvä esimerkki on neuromoninaisten opiskelijoiden ryhmä, joka tarjoaa vertaistukea ja käytännön vinkkejä oman toiminnan ohjauksen ja jaksamisen tueksi. Toimintaan voi osallistua, vaikka ei olisi saanut mitään diagnoosia, mutta epäilee itsellään neurokirjon piirteitä.

Merkityksellisiä kohtaamisia

Mikko Salminen korostaa, että ohjausta tehdään aina yhdessä opiskelijoiden kanssa. Asioita ei tehdä opiskelijoiden puolesta, vaan ohjaajat kulkevat rinnalla ja auttavat asioissa eteenpäin.

– Koen, että jokainen keskustelu, jonka käyn opiskelijoiden kanssa, on todella merkityksellinen. Opiskelijoille tulee kokemus, että he tulevat nähdyksi, vaikka asia ei sillä käynnillä ratkeaisikaan. Olen myös huomannut, että asiantuntijoiden kanssa käytäville keskusteluille on kasvava tarve.

Salminen on huolestunut siitä, että opiskelijat halutaan yhteiskunnassa puristaa yhteen muottiin. Paine nopeaan valmistumiseen on kova, eikä opiskelijoiden jaksamista aina huomioida riittävästi.

Koen, että jokainen keskustelu, jonka käyn opiskelijoiden kanssa, on todella merkityksellinen. Opiskelijoille tulee kokemus, että he tulevat nähdyksi, vaikka asia ei sillä käynnillä ratkeaisikaan.

Asiantuntija Mikko Salminen, Opettajien ja ohjauksen palvelut

Myös Simo Ahonen toivoo, että opiskelu ei olisi vain kiireessä juoksemista. Opiskelijoilla tulisi olla rauha myös tuumailla ja pohdiskella asioita.

– Yliopiston pitäisi tarjota ajattelun kehittymistä, ei vain konkreettisia tietoja ja taitoja. On tärkeää, että sillekin olisi aikaa, hän pohtii.

Lahjoittamalla voit tukea opiskelijoiden jaksamista ja hyvinvointia

Yliopisto-opiskelijoiden elämä on tasapainoilua opiskelun, työn ja vapaa-ajan välillä. Opintojen etenemistä ja valmistumista tukeville palveluille on kova kysyntä. Haluamme taata, että jokainen opiskelija saisi tukea opiskeluelämän haastavien tilanteiden selvittämiseen ja opinnoissa etenemiseen. Lahjoittamalla mahdollistat tämän. Tuetaan yhdessä opiskelijoiden hyvinvointia ja jaksamista matkalla kohti kestävää työelämää!

Kirjoittaja: Virpi Ekholm