Hyppää pääsisältöön

Matematiikka tarjoaa laajoja näköaloja – stipendejä pitkän matematiikan laudatureille

Julkaistu 5.6.2021
Tampereen yliopisto
Kuvituskuva, henkilö ja liitutaulu jolla laskuja.
Lukion pitkä matematiikka antaa hyvät eväät kehittää paitsi laskutaitoaan, myös esimerkiksi ongelmanratkaisukykyään. Vuorineuvos Paavo V. Suomisen rahasto palkitsee jälleen stipendein laudaturin kirjoittaneet ylioppilaat.

Tampereen yliopiston energia-alan tutkimusta ja opetusta tukeva, Tampereen teknillisen yliopiston tukisäätiön rahastoihin kuuluva Vuorineuvos Paavo V. Suomisen rahasto haluaa ylioppilaiden stipendeillä kiinnittää huomiota matematiikan opintojen tärkeyteen. Matematiikka on universaali kieli, joten sitä osaavalle koko maailma on avoinna.

– Matematiikan opiskeluun kannattaa panostaa koulussa ja opiskeluaikana, kun siihen on parhaat mahdollisuudet ja eniten aikaa. Matematiikan osaaminen kertautuu: mitä enemmän oppii, sitä enemmän voi oppia. Matematiikan opiskelu on pitkäjänteistä työtä, mutta erittäin palkitsevaa, koska osaaminen ja valmiudet kasvavat voimakkaasti opintojen myötä, pohtii tekniikan ja luonnontieteiden tiedekunnan koulutusvaradekaani Esa Räsänen.

Laskennallisen fysiikan professorina Räsänen tuntee matematiikan tarjoamat mahdollisuudet. Matematiikan hallinta ja matemaattinen ajattelu antaa pohjan suurelle joukolle muita tieteenaloja, kuten esimerkiksi Räsäsen omalle alalle fysiikalle, kemialle ja biotieteille, lääketieteille, talous- ja kauppatieteille sekä kaikille tekniikan aloille.

– Matematiikka ei ole vain numeroita ja laskemista, vaan abstraktia ajattelua, monimutkaisten käsitteiden, rakenteiden ja riippuvuuksien hallintaa ja ongelmanratkaisua. Näin ollen matematiikan osaamisesta on hyötyä kaikilla aloilla. Matemaattinen ajattelu auttaa myös ymmärtämään paremmin sitä monimutkaista maailmaa ja yhteiskuntaa, jossa elämme, professori kertoo.

– Matemaattisia aloja arvostetaan yhteiskunnassa, ja matematiikan osaajille riittää aina töitä.

81 pitkän matematiikan laudaturia

Vuorineuvos Paavo V. Suomisen rahaston stipendin saa tänä keväänä 81 ylioppilasta yhteensä 17 eri Tampereen kaupunkiseudun lukiosta. Stipendi on suuruudeltaan 200 euroa.

Eniten stipendejä, yhteensä peräti 29 kappaletta, saavat Tampereen klassillisen lukion ylioppilaat. Toiseksi eniten stipendejä, yhteensä 11 kappaletta, saivat Tampereen lyseon lukion oppilaat. Stipendin saajia oli tänä keväänä Hatanpään lukiossa, Kalevan lukiossa, Kangasalan lukiossa, Lempäälän lukiossa, Nokian lukiossa, Pirkkalan yhteislukiossa, Oriveden lukiossa, Sammon keskuslukiossa, Tammerkosken lukiossa, Tampereen aikuislukiossa, Tampereen klassillinen lukiossa, Tampereen lyseon lukiossa, Tampereen steinerkoulun lukiossa, Tampereen teknillinen lukiossa, Tampereen yhteiskoulun lukiossa, Tampereen yliopiston normaalikoulun lukiossa sekä Ylöjärven lukiossa.

Lisätiedot stipendeistä:

Tampereen teknillisen yliopiston tukisäätiö, toiminnanjohtaja Mira Toroi, mira.toroi [at] tuni.fi,
p. 040 553 2344