Hyppää pääsisältöön
Ajassa

Kuvakooste: Tohtoripromootiota juhlittiin perjantaista sunnuntaihin

Julkaistu 9.6.2025
Tampereen yliopisto
Juhlakulkue kirkkoon kävelee Tampereen kadulla
Kuvat promootiojuhlallisuuksista: Eino Ansio
Tohtoripromootio on akateemisista juhlista arvokkain ja sillä on vuosisatojen perinteet. Monitieteisen Tampereen yliopiston toisessa tohtoripromootiossa 6.–8. kesäkuuta 2025 vihittiin 209 tohtoria ja 13 tiedekuntien kutsumaa kunniatohtoria.

Tampereen yliopiston kaikkien tiedekuntien yhteinen tohtoripromootio alkoi valmistelujuhlalla perjantaina 6. kesäkuuta. Keskustakampuksen Päätalossa pidetyssä juhlassa toivotettiin promovoitavat tohtorit ja kunniatohtorit ja heidän kumppaninsa tervetulleiksi kolmipäiväisiin juhlallisuuksiin ja seurattiin miekanhiojaisnäytöstä. Näytöksen jälkeen ne kunniatohtorit ja tohtorit, joiden tieteenalan perinteisiin tohtorinmiekka kuuluu, hioivat oman miekkansa.

Valmistelujuhlaan osallistuneita kuuntelemassa puhetta
Kaksi henkilöä hioo tohtorinmiekkaa tahkolla

Varsinainen promootiopäivä, lauantai 7. kesäkuuta, alkoi seppeleen laskulla Kalevankankaan hautausmaan sankarihaudoilla. Seppeleen laskivat juhlamenojen ohjaaja, professori Maija Hirvonen, yliairut, professori Lasse Laurson ja promoottori, professori Juha Suoranta.

Kolme henkilö laskee seppelettä sankarihaudoille

Tohtoripromootion päätapahtuma, juhlallinen promootioakti alkoi Tampere-talossa lauantaina puoliltapäivin. Promootioaktissa vihittäville kunniatohtoreille ja tohtoreille luovutettiin oman alansa tohtorin tunnusmerkit eli tohtorinhattu ja tekniikan alalta valmistuneita lukuun ottamatta tohtorinmiekka. Uuden monitieteisen Tampereen yliopiston tohtorinhattu- ja miekkakäytännöissä yhdistyvät aiempien yliopistojen perinteet.

Ensimmäisenä hattunsa saivat 13 kunniatohtoria. Yliopiston seitsemän tiedekuntaa olivat kutsuneet kunniatohtoreiksi henkilöitä Suomesta ja ulkomailta yliopiston edustamien alojen saavutuksillaan tai muiden erinomaisten tieteellisten, taiteellisten tai yhteiskunnallisten ansioiden perusteella. Kunniatohtorien edustajien puheenvuoron promootioaktissa piti kansliapäällikkö Anita Lehikoinen. Lue lisää kunniatohtoreista ja heidän nimittämisperusteistaan

Kunniatohtorien edustaja pitää puhetta ja muut kunniatohtorit istuvat esiintymislavalla

Kunniatohtorien jälkeen vihittiin 209 tohtoria, jotka ovat valmistuneet uudesta Tampereen yliopistosta tai sen jommastakummasta edeltäjästä eli aiemmasta Tampereen teknillisestä yliopistosta tai aiemmasta Tampereen yliopistosta.

Tohtorit jonottavat lavalle promovoitavaksi, heidän takaansa näkyy parhaillaan promovoitava tohtori
Promovoidut tohtorit istuvat penkkiriveillä, takana näkyy lavalle jonottavia promovoitavia

Promootioaktin jälkeen promoottori, vihityt kunniatohtorit ja tohtorit, yliopiston johto, professorit ja muu juhlaväki siirtyivät kulkueena Tampereen tuomiokirkon puistoon tuomiokirkossa pidettyyn promootiojumalanpalvelukseen ja Tampereen klassillisella lukiolla pidettyyn tunnustuksettomaan tilaisuuteen.

Tohtorit kulkevat jonossa Tampereen kadulla

Lauantain päätteeksi vihityt kunniatohtorit, tohtorit, heidän kumppaninsa ja muut juhlavieraat kokoontuivat Tampere-taloon promootioillalliselle.

Juhlaväkeä istuu illallispöydässä

Illallisen jälkeen tanssittiin vanhoja tansseja ja niiden päätyttyä promoottori ja airueet vapautettiin tehtävistään ja promovoidut tohtorit kantoivat promoottorin ulos. Illan ohjelma päättyi aamukolmelta Keskustorilla puheeseen auringolle.  

Tohtorit tanssivat vanhoja tansseja
Tohtorit kantavat promoottoria tuolissa kunniakujan läpi

Sunnuntaina 8. kesäkuuta matkustettiin laivoilla huviretkelle Viikinsaareen.

Huviretkelle osallistuvia saapumassa laivasta Viikinsaareen

 

Onnittelut kaikille tohtoriksi tai kunniatohtoriksi promovoiduille, ja kiitos osallistumisesta arvokkaaseen juhlaan!
 

Juhlallisen promootioaktin tallenne on katsottavissa 23. kesäkuuta saakka.