Hyppää pääsisältöön

Haku tutkijakollegiumiin alkoi

Julkaistu 6.2.2024
Tampereen yliopisto
Talvinen kampus
Tampereen yliopiston tutkijakollegiumin (Tampere IAS) hakuaika alkoi maanantaina 5. helmikuuta 2024. Tarjolla on yhdeksän Postdoctoral Research Fellow’n kaksivuotista ja kuusi Senior Research Fellow’n kolmivuotista tehtävää teknologian, terveyden ja yhteiskunnan tutkimuksen aloilla. Hakuaika päättyy maanantaina 4. maaliskuuta.

Haku on kansainvälinen.

Tutkijakollegium tarjoaa parhaille tutkijoille mahdollisuuden keskittyä häiriöttä tutkimustyöhön ja siten edetä seuraavalle tasolle urallaan.

Kollegium tukee yliopiston tutkimuksen tieteellistä laatua.

– Laatua saadaan parhaiten, kun tarjotaan innostuneille tutkijoille mahdollisuus keskittyä puhtaasti heidän omaan tutkimukseensa, sanoo tutkijakollegiumin johtaja Juha Teperi.

– Annamme tutkijoille työrauhan. Samalla ymmärrämme, että yksi kollegiumin tutkimuskausi on tutkijan elämässä ja tutkimuksen dynamiikassa lyhyt aika. Tarjoamme tutkijoille tukea myös pitemmän tähtäyksen urasuunnitteluun.

Tutkimusjakson aikana kollegiumiin valittavat ovat sekä kollegiumtutkijoita että jonkin tiedekunnan jäseniä. Kollegium tukee tutkijoitaan mentoroinnilla, vertaistuella, kuukausittaisilla kollokvioilla sekä kohtuullisten tutkimuskustannusten kattamisella.

Yliopiston 12 professorin muodostama valintaryhmä valitsee lähes sata hakijaa, jotka etenevät kansainvälisen arviointiryhmän tarkasteluun. Valintapäätösten odotetaan valmistuvan toukokuun puolivälissä. Kollegiumtutkijan tehtävät täytetään 1.9.2024 lähtien.

Hakemukset jätetään sähköisesti yliopiston rekrytointijärjestelmään:

Postdoctoral Research Fellows
Technology
Health
Society

Senior Research Fellows
Technology
Health
Society