Hyppää pääsisältöön
Tutkimus

Etäjohtaminen ja digitaalinen viestintä – uutuuskirja korostaa vuorovaikutustaitoja etäjohtamisessa

Julkaistu 12.11.2025
Tampereen yliopisto
 Etäjohtaminen ja digitaalinen viestintä -kirjan kansi
Koronapandemia pakotti lukuisat yritykset ja organisaatiot ottamaan käyttöön uusia etäjohtamisen käytäntöjä. Etäjohtaminen ja digitaalinen viestintä -teoksessa markkinoinnin ja digitaalisen murroksen professori Jonna Koponen, tutkijatohtori Lotta Salin ja viestinnän professori Pekka Isotalus käyvät tutkittuun tietoon perustuen läpi viestinnän ja vuorovaikutusosaamisen merkitystä sekä tekoälyn kasvavaa roolia etäjohtamisessa. Myös eri toimialojen kokeneet etäjohtajat kertovat haastatteluissa oppejaan etäjohtamisesta.

 

Etätyön johtaminen vaatii taitoa. Digitaaliset alustat vaativat panostusta vuorovaikutukseen, se on keskeistä sekä organisaation sisäisillä keskustelualustoilla että sosiaalisessa mediassa. 
 

Pekka Isotalus


Suomalaiset ovat innostuneita tekemään etätyötä, ja etätyöskentelyn yleistyminen sekä digitaalinen murros ovat ravistelleet työyhteisöjen totunnaisia toiminta- ja johtamistapoja. Muutos vaatii johtajilta uudenlaista osaamista: sujuvaa viestintää ja taitoa johtaa etä- ja hybridityötä. 

Jonna Koposen, Lotta Salinin ja Pekka Isotaluksen kirja Etäjohtaminen ja digitaalinen viestintä tarjoaa tutkittua tietoa etäjohtamisesta, digitaalisesta viestinnästä sekä vuorovaikutuksen merkityksestä etäjohtamistyössä. Tutkimustiedon ohella kokeneiden etäjohtajien haastatteluista ammentava teos antaa konkreettisia vinkkejä etä- ja lähityön yhdistämiseen, digitaaliseen viestintään ja eri viestintäkanavien käyttöön. 

– Johtajalle vuorovaikutusosaaminen on aina ollut tärkeää, mutta näyttää vahvasti siltä, että etäjohtaminen korostaa entisestään sen merkitystä, tekijät kertovat. 
 

Etäjohtamisessa menestymistä edesauttaa etäjohtamisosaaminen

Kirjassa esitellään etäjohtamisosaamisen kuusi ydintaitoa, jotka auttavat johtajia menestymään muuttuneessa työelämässä: 

  1. etäviestintätaidot 

  2. etäsosiaaliset taidot 

  1. viestintäteknologiset taidot 

  1. etätiimin rakentamisen taidot 

  1. etämuutosjohtamisen taidot 

  1. etäluotettavuus 

Kirja on tutkitun tiedon ja käytännön kokemusten yhdistelmä. Teos perustuu laajaan tutkimustyöhön, jota on tehty Itä-Suomen yliopistossa ja Tampereen yliopistossa usean vuoden ajan. Tutkimustiedon ohella se sisältää kokeneiden etäjohtajien haastatteluja eri aloilta – muun muassa IT-, terveydenhuolto- ja korkeakoulusektorilta – sekä käytännön vinkkejä etä- ja lähityön yhdistämiseen ja digitaalisten viestintäkanavien hyödyntämiseen. 
 

Tekoälyn hyödyntämistä etäjohtamisen tukena

Koponen, Salin ja Isotalus käsittelevät myös tekoälyn hyödyntämistä etäjohtamisen tukena. Etäjohtaminen voi tässä yhteydessä tarkoittaa esimerkiksi algoritmista johtamista ihmisjohtamisen sijaan, jolloin algoritmi on ohjelmoitu toteuttamaan tiettyjä johtamisen toimintoja. Viime vuosina algoritmeja on alettu käyttää yhä laajemmin aiemmin johtajien vastuulle kuuluneiden tehtävien hoitamiseen, kuten työn seurantaan, tehtävien, tavoitteiden tai aikataulujen jakamiseen sekä tuottavuuden ja suoritusten arviointiin. Tekoälyn entistä vahvempi hyödyntäminen näyttäisi lisäävän vuorovaikutustilanteiden ja vuorovaikutusosaamisen merkitystä:

– Kun tekoäly suorittaa paljon muita työtehtäviä, niin johtajille jäävät edelleen vuorovaikutusta vaativat työt. Tältä pohjalta voisi jopa ennakoida, että vuorovaikutusosaamisesta voi tulla ratkaiseva tekijä tulevaisuuden etäjohtajan menestymisessä.



Kirjan julkistustilaisuus on 20.11.25 klo 17 Rosebud Sivullisessa. Paikalla ovat kirjoittajat Jonna Koponen, Lotta Salin ja Pekka Isotalus sekä johtajia edustamassa Liinu Lehto. Tilaisuus myös strimataan.

Lisätietoa kirjasta ja sisällys Gaudeamuksen verkkosivuilla.


 

Kirjoittajat: 

  • Jonna Koponen, markkinoinnin ja digitaalisen murroksen professori, Itä-Suomen yliopisto 

  • Lotta Salin, tutkijatohtori, Itä-Suomen yliopisto 

  • Pekka Isotalus, viestinnän professori, Tampereen yliopisto