Hyppää pääsisältöön

Aurinkokennoteknologian pioneerille Millennium-teknologiapalkinto

Julkaistu 26.10.2022
Tampereen yliopisto
Professori Martin Green, UNSW Sydney, sai vuoden 2022 Millennium Teknologiapalkinnon.
Miljoonan euron Millennium-teknologiapalkinnon 2022 voitti australialaisen UNSW Sydney yliopiston professori Martin Green. Palkinto myönnettiin Greenin ansioista aurinkokennoteknologian tienraivaajana. Tampereen yliopistossa tutkijat kehittävät aurinkokennomateriaaleja, jotka ovat aiempaa vakaampia ja vähemmän myrkyllisiä. Esimerkiksi perovskiitista valmistetut aurinkokennot ovat osoittautuneet tehokkaiksi, kevyiksi ja joustaviksi.

Suomalaisen Millennium Teknologiapalkinnon voi saada ihmisten elämänlaatua parantava ja kestävää kehitystä edistävä teknologian innovaatio.

Martin Greenin yhdessä tiiminsä kanssa kehittämä PERC-kenno (passivated emitter and rear cell) lanseerattiin vuonna 1983. Siitä lähtien se on ollut tehokkain ja kaupallisesti menestyksekkäin piipohjaisten aurinkokennojen teknologia aurinkopaneeleihin ja energian massatuotantoon. PERC-teknologia kattaa lähes 90 % aurinkokennojen nykymarkkinasta.

Greenin innovaatio on vähentänyt merkittävästi aurinkopaneelien käyttökustannuksia ja tehnyt siten aurinkosähköstä fossiilisia vaihtoehtoja edullisempaa.

Tampereen yliopistossa tutkitaan perovskiitista tehtyjä aurinkokennoja

Aurinkokennoteknologiaan erikoistunut tenure-track professori Paola Vivo tutkii perovskiittikennoja (perovskite solar cells, PSC) Tampereen yliopistossa.

– Vaikka perovskiitti-aurinkokennot löydettiin vasta muutamia vuosia sitten, niiden hyötysuhde on saatu kasvatettua jo yli 25 prosenttiin, joka lähentelee piikennojen tasoa. Ne ovat osoittautuneet myös tehokkaiksi, kevyiksi ja joustaviksi materiaaleiksi, Vivo sanoo.

Perovskiittisiru pinseteissä laboratoriossa
Hybrid Solar Cells -tutkimusryhmän kehittämä lasiin painettu perovskiittiaurinkokenno. Kuva: Arto Hiltunen / Tampereen yliopisto

Nyt Vivon 12-henkinen tutkimusryhmä kehittää uusia myrkyttömämpiä ja vakaampia perovskiittimateriaaleja.

– Olemme kehittäneet useita uusia perovskiitti-ohutkalvoja ja nanokiteitä erilaisiin optoelektronisiin sovelluksiin. Onnistuimme parantamaan perovskiittiaurinkokennojen vakautta virittämällä perovskiitin ja aurinkokennolaitteen muiden ainesosien rajapintaa, hän kuvailee.

Lokakuun lopussa alkaa uusi Solar-Driven Chemistry -kurssi, jonka Tampereen yliopiston ja ECIU järjestävät yhdessä. Tulossa on myös väitöskirjat sekä perovskiitti-nanokiteistä että sisätiloissa käytettäviin laitteisiin tarkoitetuista perovskiitin kaltaisista puolijohteista.

Lue uutisia Tampereen yliopiston aurinkokennotutkimuksista.

Millennium-palkinnon perustana on yhteiskunnallinen vaikuttavuus

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö luovutti miljoonan euron arvoisen palkinnon Greenille PERC-kennon (Passivated Emitter and Rear Cell) kehittämisestä palkintoseremoniassa Helsingissä 25.10.2022. Edellisen kerran palkinto myönnettiin virtuaaligaalassa vuonna 2021, jolloin sen saivat brittiläiset professorit Shankar Balasubramanian ja David Klenerman kehittämästään nopeasta ja edullisesta DNA:n sekvensointitekniikasta. https://www.tuni.fi/fi/ajankohtaista/millennium-teknologiapalkinto-nopean-dna-sekvensoinnin-kehittajille

Tampereen yliopisto on Millennium-teknologiapalkinnon 2022 ja Millennium Innovation Forumin kumppani.

Lue lisää Millennium Technology Prize verkkosivustolta.