Hyppää pääsisältöön

Wapice Oy:n henkilöstöjohtaja Kati Korolainen-Kujala: "Tekemällä oppii, jos kulttuuri sallii kokeilut"

Julkaistu 9.3.2020
,
päivitetty 9.3.2020
Tampereen korkeakouluyhteisö
Wapice Kati Korolainen-Kujala
Sanapari ’demand and care’ kuvaa Kati Korolainen-Kujalan mukaan modernin työnantajan roolia osaamisen kehittämisessä. Se näkyy myös Wapicella: työntekijöiden odotetaan olevan aktiivisia oman osaamisensa kehittämisessä, mutta työnantaja välittää, tukee ja tarjoaa mahdollisuuksia monin eri tavoin.

It-alalla eletään vauhdikasta aikaa. Ala on kasvussa, ja töitä riittää – enemmänkin, kuin osaavia tekijöitä olisi tarjolla. Kun työntekijöiden osaaminen muodostaa koko liiketoiminnan ytimen, sen rooli on erittäin kriittinen.

Ohjelmistot ja digitaalisuus ovat yhä useammalle yritykselle strateginen osa liiketoimintaa. Siksi myös ohjelmistokumppanilta odotetaan ymmärrystä entistä laajemmista ja monimutkaisemmista kokonaisuuksista.

Wapicen arjessa tämä näkyy lisääntyneinä vaatimuksina osaamisen jatkuvalle kehittämiselle. Yrityksen säännölliseen arkeen kuuluvatkin muun muassa kollegapalautteen antaminen, sisäinen tiedonjako sekä esimiesten valmentaminen osaamiseen liittyvissä asioissa.

Oppimiseen vauhtia kokeiluista

Esimiestyöllä vaikutetaan esimerkiksi siihen, että yksilön omat kiinnostuksen kohteet saadaan sovitettua yrityksen liiketoiminnan tavoitteisiin. Näin yhdistyvät työntekijän motivaatio sekä yrityksen osaamispohjan vahvistuminen. Wapicella kehitetään parhaillaan erilaisia tapoja yhdessä oppimiseen ja osaamisen jakamiseen.

Meillä osaamista kehitetään tekemällä. Uudet työntekijät ja opiskelijat pääsevät nopeasti vastuullisten tehtävien pariin kokeneemman henkilön tukemana. Tällaisen toimintatavan mahdollistaa kulttuuri, jossa virheiden tekeminen on positiivinen ja sallittu asia. Virheet nähdään oppimistilanteina. Virheen satuttua pohditaan järjestelmällisesti, mitä ensi kerralla tehdään toisin.

Työn kautta oppimisen lisäksi Kati Korolainen-Kujala mainitsee oppimiselle tärkeäksi kokeilumyönteisen toimintatavan. Aloitettu työ ei kuitenkaan saa jäädä kesken. Pilotointien ja ketterien kokeilujen kautta saadaan oppi talteen vain silloin, kun kokeilu jaksetaan viedä loppuun saakka.

Osaamisen ylläpito on koko yhteiskunnan asia

Kun muutosvauhti kiihtyy ja ihmisiltä vaaditaan jatkuvasti nopeampaa ja ajantasaisempaa osaamisen uudistamista, moni pohtii, miten yhtälö työpaikoilla ratkaistaan. 

”Osaaminen ja oman kehittämisvastuun oivaltaminen ovat oikeastaan koko yhteiskunnan asenne- ja ilmapiiriasia, johon tulisi panostaa jo perusopetuksesta asti.  Meillä Wapicella on hyvin osaamismyönteinen yrityskulttuuri. Se lähtee ylimmästä johdosta, jossa toimii kehittämishenkisiä, vahvasti aikaansa seuraavia henkilöitä. Johto hyödyntää omassa työskentelyssään esimerkiksi skenaarioajattelua, jonka kautta tulevaisuuden osaamistarpeita ymmärretään paremmin.”  

Kati Korolainen-Kujala korostaa osaamistarpeiden muuttuvan niin nopeasti, ettei kukaan voi koskaan olla taidollisesti valmis. Tärkeintä on oppimaan oppimisen taito; kyky uudistaa ja syventää olemassa olevaa osaamistaan.

Koulutuksen tulisi luoda pohja erityisesti oppimisen taidoille sekä vahvistaa asennetta, jossa yksilö ottaa itse vastuun osaamisensa kehittämisestä. Oppiminen ei siis lopu koulusta valmistumiseen, vaan jatkuu edelleen työelämässä.

Korolainen-Kujala korostaa oppilaitosten ja työnantajien vuoropuhelun jatkuvuutta ja tiiviyttä. Vain sen avulla taataan, että koulutuksen tarjoajat pystyvät tukemaan yritysten kilpailukykyä. Yritykset, työnantajat ja koulutusorganisaatiot voisivat hyödyntää toistensa osaamista paljon nykyistä laajemmin esimerkiksi yritysten tarjoamien asiantuntijaluentojen kautta.

Kati Korolainen-Kujalan terveiset kaikille, jotka työskentelevät osaamisen kehittämisen parissa:

  1. Nykymaailman nopea tahti vaatii jokaiselta jatkuvaa aktiivisuutta osaamisen kehittämisessä. Työnantajan rooli on mahdollistaa osaamisen kehittäminen sekä sovittaa jokaisen yksilöllisiä kiinnostuksen kohteita palvelemaan yrityksen liiketoimintaa.
  2. Pelkkä työuran pituus ei enää anna täyttä kuvaa osaamisesta. Nuorikin tekijä voi olla teknologiaosaamisiltaan konkareita edellä. Toisaalta pitkä kokemus antaa perspektiiviä ja ymmärrystä erilaisista toimintaympäristöistä.
  3. Myös verkostot ovat tärkeitä paikkoja osaamisen kehittämiseen.

 


Kati Korolainen-Kujala

  • Toiminut henkilöstöjohtajana Wapice Oy:ssä vuodesta 2012 alkaen. Koulutukseltaan psykologi ja EMBA.
  • Wapice tarjoaa ohjelmistokehityspalveluita, konsultointia ja tuotekehitystä pääasiassa teollisuusasiakkaille. Yrityksen tarjooma koostuu sekä omista tuotteista että projektiliiketoiminnasta.
  • Wapicen henkilökuntaan kuuluu n. 330 työntekijää. Kati Korolainen-Kujalan talossaolon aikana yritys on tuplannut henkilöstönsä koon.