Hyppää pääsisältöön
Kokemuksia

Ville Uusimaa: ”YAMK-tutkinto antaa laajan kuvan energia-alasta ja valmiudet tehdä strategisia päätöksiä”

Julkaistu 26.5.2025
,
päivitetty 26.5.2025
Tampereen ammattikorkeakoulu
Ville Uusimaa
Ville Uusimaa opiskelee TAMKissa energiamurroksen johtamisen ylempää AMK-tutkintoa. Uusimaa hakeutui opintoihin, jotta saisi laaja-alaista tietämystä uusiutuvan energian alalta. ”Uskon, että tulevaisuudessa toimin energia-alalla strategisissa tehtävissä”, hän kertoo. Myös mahdollisuus verkostoitua alan ammattilaisten kanssa ja etäopiskelu tekivät koulutuksesta houkuttelevan.

Kuka olet, mistä tulet?

Olen Ville Uusimaa, 40-vuotias kahden lapsen isä Oulusta. Työskentelen Fortumilla tuulivoiman parissa hankekehityspäällikkönä sekä toimin sivutoimisesti projektijohtajana minun ja vaimoni sisustusarkkitehtitoimistossa. 

Töiden ohessa rakennan Asuntomessutaloa ja opiskelen. Minua voi sanoa ikuiseksi opiskelijaksi. Ylioppilastutkinnon jälkeen suoritin metallialan perustutkinnon. Sitten hakeuduin ammattikorkeakouluun, jossa opiskelin koneinsinööriksi. Jatkoin opintoja ja valmistuin yliopistosta tuotantotalouden diplomi-insinööriksi. Lisäksi olen täydentänyt tekniikan opintoja kauppakorkeakoulun ja oikeustieteellisen opinnoilla.  

Mitä teit ennen nykyistä työtäsi?

Tein 14 vuotta pitkän työrupeaman autojen jälkimarkkinoilla. Aloitin autojen fiksauksella ja pienillä huolloilla, josta siirryin vähitellen työnjohtoon. Uran lopuksi vedin yksikköä huoltopäällikön roolissa.

Opintoja olen tehnyt aina työn ohessa ja niiden kautta päädyin Lehto Asunnoille hankepäälliköksi asunto- ja hoiva-asuntohankekehitykseen.

Rakennusalan ahdingon alettua siirryin uusiutuvan energian pariin Enersenselle tuulivoiman hankekehitykseen. Enersensellä toimin noin pari vuotta projektipäällikkönä ja vedin tuulivoimahankkeita.

Mikä sai sinut hakemaan energiamurroksen johtamisen YAMK-tutkintoon?

Haluan pysyä maailman menossa mukana ja päivittää osaamistani jatkuvasti. Lisäksi innostun uusista asioista helposti.

Tutkinnon avulla voin laajentaa osaamistani tuulivoiman lisäksi laajemmin uusiutuvan energian alalla sekä saada lisää teknistä tietämystä.

Halusin myös laajentaa omaa verkostoani energia-alalla. Edellytys opiskelupaikan saamiselle on alan kokemus, joten opiskelukavereina on alan ammattilaisia ympäri Suomea.

Ehdoton plussa opinnoissa on mahdollisuus opiskella etänä.

Mikä on ollut parasta opinnoissa?

Kurssit ovat olleet tähän asti hyvin valmisteltuja ja ajankohtaisia. Olen saanut laajennettua omaa tietämystäni jo paljonkin.

Eri alojen opiskelukaverit ovat tuoneet luentojen aikana ja niiden ulkopuolella monipuolisesti erilaisia näkemyksiä alalta.

Kuinka töiden ja opiskelun yhdistäminen on sujunut?

Työn ja opiskelun yhdistäminen on sujunut hyvin. Olen opiskellut jo pitkään työn ohessa ja siihen on jo tietyt rutiinit. Kaiken muun yhdistäminen onkin ollut hieman tiukempaa. Kunnallisvaaliehdokkuus, perhe, tiukka rakentamisaikataulu Asuntomessujen vuoksi…

Mistä aiot tehdä opinnäytetyösi?

Aikaisempi diplomityöni koski sidosryhmätyöskentelyä ja sen merkitystä suurten kaupunkien keskustoissa tapahtuvien kaavoitushankkeiden eri vaiheissa. Opinnäytetyössäni laajennan aihetta. Tutkin eri sidosryhmien tunnistamista ja heidän kanssaan toimimista uusiutuvan energian hankkeissa.

Mikä on energiamurroksen johtamisen opintojen merkitys omalle urallesi?

Energiamurroksen opintojen avulla saan laajennettua osaamistani uusiutuvan energian alalla. Nyt toimin tuulivoiman hankekehityksessä, mutta YAMK-tutkinto antaa minulle isomman kuvan koko energiajärjestelmän toiminnasta. Uskon, että tulen tulevaisuudessa toimimaan energia-alalla strategisissa tehtävissä.

Kenelle suosittelet energiamurroksen johtamisen YAMK-tutkintoa?

Suosittelen opintoja kaikille, jotka haluavat laajentaa osaamistaan energia-alasta ja -järjestelmästä. Opinnot sopivat hyvin esimerkiksi sellaiselle henkilölle, joka toimii tällä hetkellä kapeassa tehtävässä energia-alalla ja haluaa päästä laajempiin tehtäviin.

Voisin hyvin verrata energiamurroksen opintoja tuotantotalouden DI-opintoihini: Tietää paljosta vähän, mutta pystyy näkemään ison kuvan ja tekemään strategisia päätöksiä.


 

Energiamurroksen johtamisen tutkinto-ohjelma

Ylempi AMK-tutkinto, 60 opintopistettä, verkkototeutus

Haluatko ymmärtää energiamurroksen vaikutuksia ja olla mukana muovaamassa tulevaisuuden sähköntuotantoa? Koulutus antaa sinulle monipuoliset valmiudet toimia menestyksekkäästi alan erilaisissa johto- ja asiantuntijatehtävissä. 

Tutustu energiamurroksen johtamisen tutkinto-ohjelmaan