Podcast transkriptio: KiVi-kasvot #2: Kuinka motivoida AMK-opiskelijoita suomen opiskeluun

2. Kuinka motivoida AMK-opiskelijoita suomen opiskeluun

Henri: Tervetuloa kuulolle Kivikasvot podcast-sarjaan. Mun nimi on Henri Annala ja toimin TAMKissa englannin opettajana ja isännöin tätä podcast-sarjaa. Ja vaikka sarjan nimenä on KiVi-kasvot, niin mehän ollaan täällä koko ajan ihan hymyhuulilla täällä studiossa, eli ei olla niin kivikasvoina. Termi KiVi tulee nimittäin tässä podcastin nimessä sanoista kielet ja viestintä. Ja tässä podcast-sarjassa siis tutustutaan TAMKin kielten ja viestinnän opettajia ja heidän työhönsä ja keskustellaan erilaisista kielten, viestinnän opetuksen oppimiseen liittyvistä aiheista. Ja yleensäkin opettajuudesta ammattikorkeakoulukentässä erityisesti, mutta miksei myös laajemminkin. Ja joka jaksossa käydään läpi hieman ensin aina sen päivän vieraan omaa stooria, että kuka hän on, tutustutaan vähän häneen ja sen jälkeen pureudutaan sitten siihen jakson teemaan. Ja teemat vaihtuu tosiaan jaksojen vieraan mukaan. Tänään meillä on lähetyksessä vieraana Maiju Paldán. Lämpimästi tervetuloa.

Maiju: Kiitos paljon.

Henri: Tiesitkö muuten Maiju, että Kivikasvot oli suosittu viihdeohjelma ysärillä?

Maiju: Ei ole mitään hajua.

Henri: Sä olet syntynyt joskus 2010-luvulla.

Maiju: Ei nyt sentään, mutta hetkinen, oliko se siis joku sketsiohjelma vai mikä se oli?

Henri: Mä en siis tarkalleen edes muista, mutta mä sain tämmöisen palautteen yhdeltä kuulijalta, että hei, että sehän olikin silloin ysärillä hyvää viihdettä se Kivikasvot, että oliko tämä nimi mielessä meillä kun tätä nimettiin. No siis tuota sanottakoon, että ei ollut kyllä.

Maiju: No mutta se oli hyvä yhteensattuma.

Henri: Kyllä, onhan tämä vähintään yhtä hyvää viihdettä varmasti.

Maiju: Kyllä.

Henri: Mutta hei, nyt kun puhutaan näistä palautteista, niin mä sen verran vielä ennen kuin lähdetään, niin sanon, että kaikenlaista palautetta otetaan ilman muuta mielellään vastaan. Eli jos olet kuulolla ja haluat jotain kommenttia, kysymystä, palautetta laittaa, niin ilman muuta saa lähettää. Mutta hei, aloitellaan vähän ja kerro Maiju meidän kuulijoille vähän, että kuka on Maiju Paldán?

Maiju: Joo, eli mä olen suomen kielen ja viestinnän lehtori TAMKissa. Ja mä ehkä kerron sen verran henkilöhistoriasta, että alun perin pohjoisesta kotosin, Pohjois-Pohjanmaalta. Ja sitten menin opiskelemaan Jyväskylän yliopistoon ja päädyin noin kahdeksan vuotta sitten Tampereelle töiden perässä. Että silleen mä lyhykäisesti kertoisin mun henkilöhistoriaan.

Henri: Onko Pohjois-Pohjanmaa juuret selkeä osa sun identiteettiä edelleen?

Maiju: Hyvä kysymys. Musta tuntuu, että jossain vaiheessa mä pyrin pois siitä. Ja nyt sitten kiinnostus sitä kohtaan on palannut takaisin. Tämä on vähän random juttu, mutta mä olen tosiaan tosi pieneltä paikkakunnalta. Ja mä tajusin, että Tampereelta on suora bussiyhteys sinne mun kotiseudulle. Mikä ei ole mikään itsestäänselvyys, jos asuu tosi pienellä paikkakunnalla. Nyt tuli sellainen olo, että tekisi mieli tehdä kesäreissu sinne pitkästä aikaa.

Henri: Eikö tämä ole niin, että Suomessa kaikki kaupungit on kivoja kesäkaupunkeja? Varmaan tämä sun kotipaikkakunta on myös kesällä erityisen kiva.

Maiju: No joo, kyllä. Se on ihan totta. Mutta se on vähän sellainen paikka, että kun sinne menee, niin siellä oikeasti melkein tuntee kaikki.

Mulla on käynyt sillä tavalla, että kun mä olen ollut siellä, niin menee kymmenen minuuttia, niin jostain tulee täti. En ole edes ilmoittanut, että olen tulossa, mutta ne vaan putkahtaa jostain paikalle. Se on vähän sellainen paikka.

Henri: Paikka, jossa tädit putkahtelevat.

Maiju: Se on ihan älytöntä.

Henri: Kuulostaa kivalta.

Maiju: Joo, siellä on vähän mahdotonta olla, ettei törmäis kenenkään tuttuun. Mutta ehkä mä olen nyt valmis uudestaan käymään läpi tämän kokemuksen.

Henri: Hyvä. Miten sä päädyit TAMKiin töihin?

Maiju: No mä tosiaan tulin Tampereelle kahdeksan vuotta sitten. Aloitin silloin kansalaisopistossa työskentelyn ja olin siellä aika monta vuotta. Sitten päädyin TAMKiin aika vähän hassustikin. Mä seurasin sellaista Suomen opettajien Facebook-ryhmää. Sinne tuli ilmoitus eräältä opettajalta, että hän oli päässyt TAMKiin töihin, mutta päätti perua tulonsa. Sitten hän oli laittanut, että jos kiinnostaa tämä työ, niin soita numero se ja se. Sitten mä olin silleen, että joo, nyt mä soitan. Mä en hirveästi miettinyt edes, että mitä tässä tapahtuu. Mä vaan päätin, että nyt pitää soittaa nopeasti ja päästä työhaastatteluun. Sitten mä päädyin tuntiopettajaksi tänne.

Henri: Okei. Aika hauska stoori. Välillä voi käydä noinkin.

Maiju: Joo. Nykyään kun puhutaan siitä, että sosiaalinen media on huono paikka ja ihmiset laiskistuu ja näin. Mä olen löytänyt vähän jänniäkin tilaisuuksia somen kautta. Sitten kun mä selaan Facebookia, niin sen takia mä huomasin sen ilmoituksen. Päädyin tänne töihin puolessa tunnissa.

Henri: Eli kaikille kuulijoille muistakaa olla siellä somessa koko ajan.

Maiju: Sanotaanko näin, että jos on osa-aikatöissä ja etsii töitä, niin se ei välttämättä ole huono juttu. Mutta nimenomaan siellä oman alan ihmisten ryhmässä, koska siellä mä olen saanut paljon vinkkejä. Siellä on ollut tämän tyyppisiä ilmoituksia ja saanut kollegiaalista tukea ja näin.

Henri: Eli oikeissa paikoissa, oikeissa ryhmissä siellä somessa, niin se on varmaan se tärkein.

Maiju: Joo, kyllä.

Henri: Mitäs sitten sun toimenkuva TAMKissa? Mitä kaikkea siihen kuuluu? Jos puhutaan tämmöisestä tyypillisestä työviikosta, en tiedä onko sellaisia olemassakaan, mutta millainen se olisi sulla?

Maiju: No sehän on tietysti vaihdellut tässä kaiken aikaa. Mutta jos mä nyt keväällä kuvailisin tyypillistä työviikkoa, niin mä sanoisin, että mulla on aika paljon S2-opetusta. Nyt on ollut kolmelle ryhmälle S2-opetusta, mutta silleen aika paljon. Mä opin tuntemaan opiskelijani aika hyvin. Ja sitä lisäksi mulla on ollut viestinnän opetusta, puhetestejä tai semmosia ohjaus- ja arviointikeskusteluita. Niitä on ollut myös tässä paljon kevään mittaan. Ja lisäksi mä oon suunnitellut suomen kielestä stipendikoetta. Eli se on tällainen koe, mikä TAMKissa järjestetään kansainvälisille opiskelijoille, jotta he voivat todistaa suomen kielen taitonsa. Ja sitten sen perusteella saada, no sitä voi kutsua stipendiksi. Englanniksi siitä on käytetty myös nimitys The Refund. Eli mä oon siihen liittyviä juttuja järjestellyt, aikataulua miettinyt ja vastannut opiskelijoiden sähköposteihin. Ja käynyt tarkistamassa tilat ja laitteet ja muut. Sanotaanko näin, että mulla on ollut vähän kaksijakoinen fiilis, että mulla on se opetus ja sitten on ollut tää koe. Koska mä ekaa kertaa järjestin mitään tämän tyyppistä, niin mä olin ehkä vähän stressaantunut siitä.

Henri: Joo, se on aina kun ekaa kertaa jotain tekee, niin siinä on oma semmoinen lisäjännityksensä mukana kyllä.

Maiju: Joo kyllä ja sitten kun se on kuitenkin, sen ottaa jotenkin niin paljon vakavammin. Musta tuntuu, että sitten kun on kurssilla ja näin, niin totta kai senkin ottaa vakavasti. Mut se on kuitenkin, että me ollaan niinku porukkana siellä ja jotenkin nauretaan yhdessä ja näin. Mut se stipendikoe tuntui semmoiselta, että nyt oikeasti täytyy järjestää asiat hyvin ja täytyy miettiä etukäteen kaikkia mahdollisia juttuja. Ja sitten me oltiin vähän uusissa tiloissa yliopistolla ja joo, kaikenlaista piti miettiä etukäteen.

Henri: No puhutaan seuraavaksi vähän ammatillisen kielitaidon opettamisesta. Ja tota aika monella ihmisellä on jotenkin jonkunlainen käsitys siitä, että mitä kielten opetus ja viestinnän opetus on vaikka perusopetuksessa, koska on itse mennyt sen polun läpi. Mut miten sun mielestä ammatillisen kielitaidon opettaminen eroaa siitä? Tai vaikka nyt kansalaisopistossa opettamisesta, kun sä oot siellä ollut, niin miten näitä vertaisit ja myöskin, että miltä se näyttää tänä päivänä?

Maiju: Joo, musta tuntuu, että mun on helpompi verrata siihen kansalaisopiston kokemukseen, kun siitä on vähemmän aikaa. Ja siinä oli aika syvällä mukana, että piti miettiä paljon myös, että mitä se kansalaisopisto-opetus on. Ja silloin, kun mä tulin tänne TAMKiin, niin se ensimmäinen ajatus, mikä itselle tuli opetuksesta täällä, on se, että täällä täytyy miettiä tavoitteita tosi tarkasti. No tietystikään opetus ei koskaan voi olla vaan sellaista leikkimistä tai muuta, mutta ehkä tuli semmoinen olo, että nyt täytyy miettiä monia eri tahoja. Täytyy miettiä tietysti opiskelijoiden asemaa, mutta myös sitä, että mitä odotetaan työharjoittelupaikoilla ja mitä työelämässä vaaditaan. Ja mitä esimerkiksi noilla koulutusaloilla odotetaan. Tuli semmoinen olo, että tavoitteita täytyy miettiä tosi tarkasti. Sitten täytyy miettiä sitä yhteistyötä myös tarkemmin ja sitä yhteistyötä täytyy myös olla tosi paljon. Jos mietin vaikka hoitoalan koulutusta, niin minusta tuntuu, että olen käytännössä joka päivä yhteyksissä hoitoalan opettajiin. Se on ihan sellaista todella runsasta vuoropuhelua meidän kesken.

Henri: Eli nimenomaan, jos puhut yhteistyöstä, niin opettajien välistä yhteistyötä.

Maiju: Joo, ja sitten toki meillä on paljon yhteistyötä myös harjoittelupaikkojen kanssa. Minulla on tällä hetkellä työkavereita, jotka ovat sellaisessa hankkeessa, missä pyritään kehittämään yhteistyötä harjoittelupaikkojen kanssa. Ja yritän myös itse olla kartalla siitä, mitä harjoittelupaikoilla tapahtuu, koska haluan huomioida sen minun opetuksessani. Sitä olen välillä miettinyt, että kun puhutaan ammatillisesta kielitaidosta, niin en jotenkin osaa laittaa sitä kovin tiukkaan boksiin. Se olisi vaikka jotain ammattisanasto-opettelua tai jotenkin kielenkäyttötilanteiden opettelua. Sitten kun mietin opiskelijoiden tätä, että miten he pääsevät työelämään ja mitä tässä matkan varrella on, niin kuitenkin esimerkiksi täytyy huomioida se, että opiskelijat ovat usein työyhteisöissä, missä suomea käytetään taukotiloissa ja vähän niin kuin työtehtävien ulkopuolella. Se saattaa olla hyvinkin vapaamuotoista suomea, että siinä ei pärjää pelkästään sillä, että tietää vaikka työvälineiden nimet tai työmenetelmien nimet. Lisäksi aika monet menevät näihin YKI-testeihin, että heidän täytyy osoittaa kielitaitonsa virallisesti. Sekin on sellainen asia, että se ei tavallaan liity siihen työhön, mutta sitten se voi muuttua esteeksi siinä, että saako työpaikan vai ei. Jos työpaikka vaatii virallista kielitodistusta, niin sitten minulla on sellainen olo, että minun täytyy huomioida se myös siinä opetuksessa, että se on jotenkin tosi monisyinen asia itsellä, ainakin hoitoalalla.

Henri: No ihan varmasti, ja tämähän on se juttu, mikä on paljon ollut tietysti mediassakin, niin kuin tämä suomen kielen rooli ja sen tärkeys siinä, että jos tullaan muista maista tänne ja halutaan työllistyä Suomeen, niin se näyttelee vaan tosi isoa osaa. Ja niin kuin kaikki meistä tietää, niin Suomi ei välttämättä ole se helpoin kieli oppia. Mutta toisaalta minä olen kuullut, että tämä on vähän sellainen myytti myöskin tietyllä lailla, että sitä ehkä liikaakin demonisoidaan. Että tämä on jotenkin ihan mahdoton oppia maailman vaikein kieli -tyyliin. Ainakin siis S2-opettajilta olen kuullut, että tämä ei ehkä ole kauhean hyvää puhetta sinänsä. Että sitten tehdään siitä jotenkin sellaista hirveän maagista, että tätä ei voi oppia vaan. Oletko sinä samaa mieltä tästä?

Maiju: Joo. Minä sanoisin, että ylipäätään se, että demonisoidaan joku asia, että se on tosi vaikea oppia, niin se ei ole hyvä lähtökohta opetukselle. Mutta sitten kun minä mietin suomen kieltä, niin suomen kielessä on kuitenkin myös piirteitä, jotka voivat helpottaa opiskelua. Ja kaiken kaikkiaan eniten on kyse siitä, että tekee töitä, käyttää kieltä ja osaa myös suhtautua armollisesti niihin virheisiin, mitä tekee. Että suomen kielessä on tosi paljon sijapäätteitä, taivutusmuotoja, jotain erityispiirteitä, mitä ei välttämättä muissa kielissä. Esimerkiksi olen huomannut, että suomi on aika passiivinen kieli. Me tykätään käyttää passiivia. Mutta se ehkä tärkein olisi, että opiskelija pystyisi hyväksymään sen, että ei välttämättä osaa täydellisesti sitä kieltä tai välttämättä edes edistyneellä tasolla, vaan kuitenkin pyrkii käyttämään kieltä sillä tasolla, kun on. Ja sitä olen yrittänyt myös opiskelijoille muistuttaa, että hei, me ollaan nyt tässä, että kala on hyvää -vaihe. Ja se on ihan hyvä. Nyt ollaan tässä vaiheessa ja hienoa, muistat kalan, muistat hyvän. Ja nyt tästä voidaan mennä jo vähän pidemmälle, että minusta kala on hyvää. Ja jes, nyt ollaan jo vähän askeleen pidemmällä.

Henri: Kyllä, minä allekirjoitan tämän kyllä ihan täysin. Tämä on kaikessa kielten opetuksessa mun mielestä ihan ehdoton lähtökohta Suomessakin, koska Suomen opetushistoria tai se, mitä on ollut paljon Suomessa kielten opetus, on ollut hyvin virhekeskeistä ja sellaista kielioppi edellä, joka on johtanut ehkä siihen, että ihmiset kauheasti miettii päässään, että onko tämä nyt sataprosenttisesti oikein tämä lause ennen kuin uskaltaa avata suunsa. Ja mikä sitten taas kielen käyttämisen kannalta, niin se keskusteluhan on siinä vaiheessa jo mennyt ihan muualle. Ja sitten lopputulos on se, että sinä et saa yhtään mitään sanottua, kun ei ole saanut hiottua päässään sitten valmiiksi. Että pitäisi vaan rohkeasti alkaa käyttää sitä kieltä sillä taidolla, mikä sillä hetkellä on. Jes, ja jos sitten seuraavaksi puhutaan vähän kielten opetuksen, ammatillisen kielitaidon opettamisen tulevaisuudesta. Ja isoja teemoja on ollut, mitkä on ollut esillä viime aikoina, esimerkiksi haasteina tai jopa mahdollisuuksina, niin opiskelijaryhmien heterogeenisuudesta on puhuttu, tekoäly on tietysti ollut iso teema nyt viime vuosina, eri-ikäiset jatkuvat oppijat, ryhmäkokojen kasvaminen on sellainen tyypillinen, mitä paljon tulee esiin. Onko sinulla tästä jotain ajatuksia, että miltä tulevaisuus näyttää?

Maiju: No, aika paljonkin ajatuksia ja valitettavasti olen itse ehkä sellainen huoli-ihminen, että minä lähden usein liikkeelle siitä, että mitkä ovat uhkakuvia, mutta ehkä minä nyt tässä yritän miettiä erityisesti sitä, mitä itse opetan ja millaisia ryhmiä on. Ja siellä ehkä se suurin huoli tai pohdinnan aihe itselle on, että mitä tapahtuisi, jos etäopetus lisääntyisi radikaalisti suomen opetuksessa. Ja minä olen itse asiassa nyt saanut jo vähän kokemusta siitä, että minulla on ollut vähän enemmän etäopetusta erään ryhmän kanssa. Ja kyllä minä olen kokenut sen aika hankalaksi. Ja jopa osa opiskelijoista laittoi palautetta, että voisiko tätä etäopetusta olla nyt vähemmän, että he saavat niin paljon enemmän irti siellä luokkahuoneessa. Sitä olen miettinyt, että se on sellainen ratkaisu, joka voi tuntua aika tehokkaalta, että noin laitetaan etäopetukseen monia ihmisiä. Välillä olen kuullut jostain sadan hengen ryhmistä, että on samaan aikaan etäopetuksessa. Mutta sitten kun mietin just kielen opiskelua ja viestintää ja toki muitakin aineita, että en usko, että tämä on pelkästään meidän huoli. Vai ylipäätään opetusta, että miten paljon tehokkaampaa se kuitenkin on siellä luokkahuoneopetuksessa. Toki vähän riippuen ryhmästä ja siitä, mitä opetetaan ja mitä tehdään. Mutta se on se minun oma kokemus, että minä lähiopetuksessa olen saanut jotenkin sen opetuksen toimimaan paremmin. Ja tuntuu, että opiskelijat ovat myös siellä enemmän läsnä.

Henri: Mikä sinun mielestä on perimmäinen syy siihen, että miksi se on jotenkin laadukkaampaa lähiopetuksessa kuin siellä verkossa?

Maiju: Minä olen miettinyt vähän itseni kannalta ja opiskelijan kannalta. Että yksi on tietysti se, että jos olen ihan täysin rehellinen itseni kanssa, niin en välttämättä ole paras etäopetuksen vetäjä. Että en ole ehkä ihan täysin edes selvillä siitä, mitä kaikkea siellä täytyy tehdä. Ja siinä täytyy tietysti kehittyä. Mutta toisaalta olen miettinyt, että jos minä menen opiskelija-asemaan ja hän on vähän väsynyt. Ja siellä se opettaja puhuu ja nyt ollaan jossain ryhmätehtävässä. Ja tekisi vähän mieli olla vähän ehkä rennommin kuin yleensä. Ja on kaikkia kotitöitä ja muita, jotka stressaa siinä taustalla. Minusta tuntuu, että se ei vaan sido ihmisiä yhtä paljon. Ja ehkä se riippuu opiskelijasta, että osa tietää, miten siinä kannattaa tehdä. Ja tietää, että nyt täytyy olla tosi läsnä. Mutta se vaikutelma, mikä itselle on tullut, on se, että se ei ole mikään itsestäänselvyys. Siinä on varmaan monia syitä, mutta jotenkin se sellainen läsnäolon puute. Minusta tuntuu vain, että se tekee ihmisistä vähän vähemmän keskittyneitä.

Henri: Varmasti on tosi montaa syytä. Ja tosiaan niin kuin sanoit, niin eri ihmisillä ehkä eri syyt. Miksi joku asia sopii ja miksi se ei sovi. Mutta allekirjoitan kyllä tuon, että ajattelen itse ihan samoin. Varsinkin jos lähdetään alkeisopetukseen ja pohjia tehdään. Silloin olisi kyllä hyvä, että ollaan livenä samassa paikassa. Pystyy saman tien antaa palautetta. Ja on se yhteisöllinen meininki siinä. Eikä ole sitä vaaraa, että sitten ehkä harhautuu johonkin netin syöväreihin, kun pitäisi olla jossain muualla. Että näinhän se menee.

Maiju: Ja toinen asia, minkä haluaisin lisätä. Yllättävän monella opiskelijalla saattaa olla myös aika heikko internetyhteys. Tai jotenkin, että ne välineet eivät ole kunnossa. Ja sitten jos yritetään vaikka laittaa opiskelijoita tekemään jotain ryhmätehtävää, niin sieltä voi kuulua ihan vain sellaista katkonaista puhetta tai suhinaa. Ja sitten toinen on se, että olen huomannut, että valitettavasti opiskelijat joskus kokevat, että jos on etäopetusta, niin he voivat olla samaan aikaan töissä. Tai tekemässä jotain muuta. Että he vähän niin kuin tekevät sitä opetusta ohessa. Luokkahuoneopetus voi tuntua aika perinteiseltä. Mutta minä koen, että se on usein sellainen toimiva ratkaisu.

Henri: Kyllä ja se ohjaa siihen, että tehdään yksi asia kerrallaan kuitenkin. Minulla on myös näitä kokemuksia, että opiskelija on pannut kameran päälle, niin se on ollut jossain varastossa työvaatteissa siellä samaan aikaan jotain duunannut. Nyt olet sitten tässä pitämässä suullista esitystä samalla.

Maiju: Joo, minullakin on näitä kokemuksia, että kuuluu jotain semmoisia ravintolan astioiden kilinää ja hilausääniä. Ja sitten yksi kollega kertoi, että oli kuulunut, olikohan se vuohien tai lampaiden mäkimistä. Opiskelija oli kai ollut jossain farmilla. Ja näin, että sieltä voi kuulua aika monenlaista.

Henri: Joo ja sitten se, että jos ne on ne kamerat pois päältä, niin eihän me tiedetä, että missä siellä ollaan ja mitä siellä tapahtuu. Ja joku opiskelija sanoikin joskus, että voit sitten tietää, mitä kaikkea siellä on samaan aikaan käynnissä.

Maiju: Joo ja sitten on näitäkin kokemuksia, että opettaja on jotenkin itse unohtanut laittaa se yhteyden poikki. Ja kun tulee takaisin sitten, että voi ei se on ollut koko ajan päällä, että pitäisi sammuttaa, niin siellä se opiskelija vieläkin. Opiskelijan nimi näkyy ja sitten saa arvailla, että onko se nukahtanut. Joo ja sitten täytyy lisätä vielä tähän, kun tosiaan itse tykkään olla luokkahuoneessa, tiedän, että monet työkaverit tykkää olla siellä. Niin meillä on vielä se, että meillä on aika paljon pelikortteja tai jotain paperia tai kuvia. Se on tavallaan tosi ristiriitaista, että nykyään pitäisi olla jotenkin tosi paljon tässä digipedagogiikassa kiinni. Ja toki itsekin haluan olla, mutta sitten mä huomaan, että jotenkin se opetus sujuu melkein paremmin, kun tehdään ainakin välillä sellaista hyvin perinteistä opetusta.

Henri: Jees, mutta hei mennään sitten tämän jakson teemaan nyt käsiksi. Ja se teemahan on meillä nyt tänään se, että kuinka motivoida AMK-opiskelijaa suomen opiskeluun. Ja usein kuulee ihmisten sanovan, että suomen opiskelu on vaikeaa. Me vähän sivuttiin tätä tuossa aiemmin jo. Mutta miten tämä näkyy siinä suomen opetuksessa, tämä tämmöinen ennakkoajatus?

Maiju: No toi on itse asiassa mielenkiintoinen kysymys, koska mä muistan jossain vaiheessa, että mä kuulin vähintään viikoittain, ellei jopa päivittäin sitä, että suomi on niin vaikeaa. Ei tästä tuu mitään. Mutta se tuntuu, että se oli enemmän silloin joskus vähän niin kuin kansalaisopisto-aikoina. Ja nyt sitten mä oon huomannut, että opiskelijat, ainakin jos mä mietin hoitoalan opiskelijoita, niin ei he hirveästi juutu siihen, että se on vaikeaa. Että ehkä meillä on niin kuin, kun mä opetan opiskelijoita, jotka on kaksikielisessä koulutuksessa, niin ehkä heillä on jotenkin saatu se asenne, että tätä vaan täytyy opiskella. Ja sitten se menee eteenpäin. Että ehkä he on kuullut muitten kokemuksia, että kun kielitaito on kehittynyt nopeastikin, niin he on saanut sen uskon siihen, että heidänkin kielitaito voi kehittyä. Että mä en ehkä enää kamppaile senkaan niin paljon. Mutta muistan jossain vaiheessa, että melkein meinasin tehdä siitä jo kielletyn sanan, että sitä ei enää saa mainita tunneilla. Mutta nyt on ehkä enemmän päästy, tai ainakin omien opiskelijoiden kanssa on se olo, että siitä ollaan päästy yli ja nyt mietitään, että miten opitaan.

Henri: Joo. No kuinka paljon suomea voi oppia vaikka parissa vuodessa, jos on motivoitunut oppimaan?

Maiju: Toi on hyvä kysymys, koska tuntuu, että siinä on ihan hirveästi vaihtelua. Hurjin esimerkki, minkä mä oon TAMKilla kuullut. Ja mä en ole nyt ihan täysin varma, että lähtikö opiskelija nollasta, kun hän tuli TAMKiin. Mutta käsitykseni mukaan hän aloitti ihan alkeista silloin, kun hän aloitti TAMKissa opiskelua. Ja sen ensimmäisen vuoden jälkeen hän siirtyi suomenkieliseen koulutusohjelmaan opiskelemaan.

Henri: Kyllä, nyt on aplodien paikka.

Maiju: Kyllä.

Henri: Siis niinku vuodessa, nollatasolta korkeakoulutasolle.

Maiju: Joo, tää on se mun käsitys, mutta mä tiedän myös, että hän oli tosi monella suomen kurssilla. Hän niinku tavallaan tehosuoritti niitä kursseja. Ja nyt on hyvin mahdollista, että on sellainen opiskelija, joka on vaan poikkeuksellisen lahjakas. Että ei ehkä voi ottaa perusoletukseksi tällaista. Mutta tavallaan tää on se hurjin esimerkki, mitä mä oon kuullut. Ja sitten ehkä vähän tavanomaisempi esimerkki on se, että opiskelija voi päästä vaikka lähelle B1-tasoa jo vuodessa. Ainakin puhumisessa, ei välttämättä kaikilla osa-alueilla. Mutta hoitoalan opiskelijat saattaa kehittyä aika nopeastikin, koska heillä on harjoitteluita ja he on kaksikielisessä koulutuksessa. Heille ehkä laitetaan vähän myös paineita oppia suomen kieltä nopeasti. Niin ei se ole mitään mahdotonta, että pääsee ainakin lähelle keskitasoa.

Henri: Tää on tosi rohkaiseva esimerkki. Jos täällä on linjoilla kuuntelemassa joku, joka on suomea opiskelemassa tai haluaisi opiskella tai mitä vaan, niin toivon mukaan nämä esimerkit myös sitten motivoi. Sä mainitsit tosta, että se tavanomainen esimerkki oli B1-tasolle. Jos meillä on joku täällä linjoilla, joka ei tiedä, mikä on B1, niin miten sä kuvailisit, mikä on B1-taso?

Maiju: Ajatellaan, että meillä on peruskielitaito. Sanotaan, että se on keskitason kielitaito, josta on edistynyt kielitaito. B1-taso on siinä keskitaidon alkupuolella. Sehän on se kielitaito, mitä vaaditaan kansalaisuushakemuksessa. Täytyy saada testissä vähintään tietyillä osa-alueilla se B1-taito. Se, miten mä kuvailisin sitä ehkä konkreettisemmin, on se, että periaatteessa B1-taitotason kielenkäyttäjä pystyisi pärjäämään arjessa jo aika hyvin sillä kielellä, mitä he opiskelee tai mitä he kehittää. Se ei yleensä riitä siihen, että voi tehdä korkeakouluopintoja ainakaan erityisen helposti, tai että pystyisi vaikka työskentelemään sellaisissa tehtävissä, missä vaaditaan paljon kieli- ja viestintätaitoja tai ainakaan korkeamman tason kieli- ja viestintätaitoja. Periaatteessa tällä taitotasolla voisi tehdä joitakin töitä. Esimerkiksi pärjätä vaikka virastossa tai vastaavassa. Se on jo aika korkea kielitaidon taso. Mehän Suomessa odotetaan, että ruotsin kielen taito olisi sillä tasolla, mutta se ei ole kauhean helppo saavuttaa. Ehkä mä ajattelen omia opiskelijoita, että sinne tasolle välttämättä ei pääse ihan vielä vuodessa, mutta tavallaan lähelle sitä, että pystyy näkemään, että opiskelija pääsee tälle tasolle jo ihan kohtalaisessa ajassa.

Henri: Mitä tämä vaatii opiskelijalta? Jos vaikka pääsee näihin tavoitteisiin, mitä just tässä sanoit, mitä se vaatii?

Maiju: Itse asiassa haluaisinkin tähän lisätä, kun puhuttiin tästä, että mihin opiskelijat pääsevät. Tämä on siinä mielessä hankala tavoite ja varsinkin ehkä korkeakouluopiskelijoille, koska meidän opiskelijoilla on niin monta asiaa menossa elämässään, että mä en halua odottaa opiskelijalta, että hän pääsee tälle tasolle, koska ihmisten elämäntilanteet vaihtelevat ja se, miten helposti pystyy keskittyä kielen opiskeluun, vaihtelee. Se on mun mielestä yksi asia, että siihen pitää oikeasti pystyä keskittymään. Ei pelkästään se, että on aikaa, vaan se, että pystyy käyttämään henkistä energiaa siihen opiskeluun. Sitten tietysti opiskeluvalmiudet, nekin vaihtelevat ja ne vaikuttavat siihen, miten pystyy oppimaan kieltä. Ja se, että onko opiskellut aiemmin jotain kieltä tavoitteellisesti, sekin voi vaikuttaa. Ja kyllä musta välillä tuntuu, että jopa opiskelijan äidinkielikin saattaa vaikuttaa, ainakin puhumisessa, että on joitakin kieliä, jotka ovat äänteellisesti lähempänä suomea kuin toiset. Ja se voi sitten helpottaa puhumisen aloittamista ja kehittämistä. Tai ainakin tuoda sellaista itsevarmuutta, kun huomaa, että hei, mähän kuulostan jo aika suomalaiselta ilman suurempaa harjoittelua. Siihen vaikuttaa tosi monet asiat. Ja sen takia mä en halua luoda opiskelijoille sitä mielikuvaa, että heidän kaikkien täytyy olla tällä tasolla vuoden kuluttua. Koska mä tiedän, että osa tekee parhaansa. Ja tekee sen, minkä pystyy. Ja se ei välttämättä sitten riitä ihan sille B1-tasolle. Tai ei aina välttämättä edes A2.2-tasolle. Mutta se ei välttämättä tarkoita, että se opiskelu ei etenisi. Vaan että se etenee vähän hitaammin.

Henri: Kyllä. Jokaisella on oma aikataulunsa. Ja vähän sama, kun jos miettii ihan, että miten me vaikka ihmiset kasvetaan fyysisestikin, niin murrosiässä toiset kasvaa nopeasti yhtäkkiä, ja toisilta se tulee vähän myöhemmin se pyrähdys sieltä. Että näinhän se menee.

Henri: Millaiset asiat sit motivoi suomen opiskeluun, jos sä mietit vaikka omia opiskelijoitas, niin mikä heitä ajaa eteenpäin?

Maiju: No tää on tietysti vähän tämmönen epävirallinen fakta tai ei ole mitään tutkimusta itsellä tästä mielessä, mutta se mikä havainto mulla on ollut ihan arkielämästä, niin on se, että jos löytyy kavereita tai kumppani tai joku semmonen yhteisö, jossa puhutaan suomea, niin se vie suomen kielen opiskelua todella paljon eteenpäin. Että mulla on ollut opiskelijoita, jotka on aluksi vaikuttanut aika epämotivoituneilta ja yhtäkkiä ne alkaa opiskelemaan suomea ihan täysillä. Ja ne on tosi kiinnostuneita. Ja sit mä mietin, että mitä on tapahtunut? Tää opetus ei ole muuttunut kauheasti, että nyt on jotain tapahtunut siellä opiskelijaelämässä. Ja aika usein käy ilmi, että opiskelija on vaikka löytänyt suomenkielisen kumppanin tai jonkun todella tärkeän kaverin tai harrastusseuran. Ja sitten etenkin yksi semmonen klassinen esimerkki on se, että opiskelija ryhtyy seurustelemaan suomenkielisen henkilön kanssa. Ja sitten tapaa apen ja anopin ja huomaa, että he ei puhukaan englantia kauhean hyvin. Ja sitten tulee se paniikki, että nyt täytyy pystyä kommunikoimaan näiden puolison vanhempien kanssa ja sukulaisten kanssa. Niin se on aika tärkeä motivaattori. Mutta sitten toinen on tietysti tämmöiset pragmaattiset syyt. Niin kuin töiden saaminen tai ihan vaikka tämän stipendin saaminen, sekin on aika monelle semmonen iso motivaatio.

Henri: Hyvä. Eli jos täällä on tämmöisiä ape- tai anoppiehdokkaita linjoilla, niin puhukaa vaan sitä suomea, älkää puhuko englantia.

Maiju: Joo kyllä. Ihan voi luopua englannista siinä suhteessa.

Henri: Kyllä, kyllä. Olette hyvällä asialla. Nyt vahvistetaan se täältä. No mitä jos katsotaan sitten toista, kolikon toista puolta, että mitkä asiat on semmosia, mitkä toisaalta jarruttaa sitä suomen opiskelua?

Maiju: No mä vähän viittasinkin tähän, että elämäntilanteet on meidän opiskelijoilla välillä hyvin haastavia. Ja en voi yhtään syyttää, jos suomen opiskelu jää sinne sijalle kymmenen tai vastaavaa. Koska monella on perheen kanssa kaikenlaista selvitettävää. Sitten opiskelijoiden täytyy usein käydä töissä tässä opintojen ohessa. Ja muutenkin heitä saattaa taloudelliset huolet painaa. Ja ylipäätään semmoinen epävarmuus tulevaisuudesta. Ylipäätään, että jatkaako opiskelua Suomessa. Sekin voi olla monelle kysymysmerkki. Mä veikkaan, että sellainen yleinen epävarmuus ja asioista huolehtiminen latistaa sitä opiskeluintoa aika paljon. Tai suomen opiskeluintoa. Mutta sitten ehkä toinen tärkeä asia, mihin ehkä kuulijatkin voi vaikuttaa. On se, että opiskelijat joskus kertoo, että he kokevat, että he eivät edes saa tilaisuutta puhua suomea. Tai käyttää suomea. Musta tuntuu, että Suomessa on ainakin jonkun aikaa ollut jo vähän semmoinen ristiriitainen tilanne. Me odotetaan, että maahanmuuttajat opiskelee suomea tosi innokkaasti ja kehittyisi siinä nopeasti. Mutta sitten me ei välttämättä haluta itse käyttää suomea. Ja se on todella surullinen tilanne, koska on tosi vaikea oppia kieltä, jos ei saa autenttisia mahdollisuuksia käyttää sitä. Tietysti osa opiskelijoista kykenee oppimaan vaikka mitä ihan vain itsekseen olemalla kotona. Mutta silloinkin se kielitaito jää tietylle tasolle. Jotta se kielikehitys etenee, niin tarvitsee joitakin ihmisiä, jotka haluaa kommunikoida. Ja jotka suostuu näkemään sen vaivan, että on kärsivällisiä. Kuuntelee, korjaa. Ja ei heti vaihda kieltä, kun huomaa, että toinen ei välttämättä osaa puhua kieltä äidinkielisellä tasolla.

Henri: Joo, tämä on tuttu ilmiö arjesta. Ja itsekin kun miettii, että tällaisia tilanteita on ollut, niin siinä tulee jotenkin helposti se, että nyt vaihdanpa englantiin. Mutta mikä se pohjimmainen syy siinä oikeastaan on, että miksi ihmiset vaihtaa? Onko se enemmän se, että ajatellaan, että nyt toi toinen taistelee tuon suomen kielen kanssa, että haluan olla kohtelias ja auttaa? Että vähän semmoinen, että on epäkohteliasta nyt vaan pitäytyä siinä suomessa, kun toinen on vaikeuksissa siinä. Vaikka olisikin hyvä sitten oikeasti vain tukea siihen suomen käyttämiseen. Ja jotenkin yhdessä mennä sen vaikka nyt tämmöisen vaikean kohdan yli siinä keskustelussa. Vai onko se toisaalta sitten sellainen, että onko siinä vähän sellainen kiusallinen olo itsellä? Että jotenkin haluaa päästä pois siitä semmoisesta kiusallisesta tunteesta. Kun ei tiedä, että meneekö tämä, että ymmärtääkö toinen ja saako se sanottua, ymmärränkö minä. Että se semmoinen kommunikaatiokatkos, mikä on uhkaamassa siinä. Mitä sinä ajattelet tästä?

Maiju: No, minä olen miettinyt just näitä molempia vaihtoehtoja. Ja jotenkin, no tähänkään ei ole itsellä mitään tutkimustuloksia tai vastaavaa. Mutta sanotaanko näin, että olen itteni kautta huomannut, että itsellä se jälkimmäinen vaihtoehto on kuitenkin ehkä se todennäköisin selitys. Että jotenkin kun tietää, että olisi niin paljon helpompaa, jos minä vaihdan kieltä. Se tuntuu tosi oudolta yrittää mennä vaikeamman kautta. Että minusta tuntuu, että meillä on joku semmoinen sisäänrakennettu halu tehdä kommunikaatiosta mahdollisimman helppoa. Ja sehän on tavallaan järjetöntä yrittää puhua sillä kielellä, mikä on toiselle selkeästi vielä kehitysvaiheessa. Että jos tietää, että me molemmat voitaisiin vähän tasa-arvoisemmin puhua englanniksi. Että tavallaan se on mun mielestä jollain tasolla ihan tosi loogista, että sitten käytetään sitä kieltä, joka on molemmille suht koht helppoa. Mutta siinä on sitten tosiaan se ongelma, että jos kuitenkin odotetaan, että tänne muuttavat ihmiset oppisivat suomea. Niin ei voi samaan aikaan ajatella, että tehdään helpoimman kautta ja sitten kuitenkin laitetaan odotukset korkealle. Se on ehkä se itsellä se ristiriita, mikä tässä on tullut.

Henri: Joo, tässä on paljon hyviä pointteja. Tuo oppimisen helppous, oppimisen ei tule olla helppoa, tämä jotenkin resonoi itsellä ainakin. Nyt on paljon viime aikoina ollut siitä lukenut hyviä kirjoituksia siitä tavallaan kitkan konseptista. Jotenkin tämä nykyinen teknologian aikakausi ja se, että kaikki on tuossa peukalon päässä, kun scrollaat niin helposti saatavilla. Se jotenkin on poistanut sellaista kitkaa elämästä, mikä ei ole ainoastaan hyvä asia, vaan se itse asiassa toimii jopa itseään vastaan. Se ehkäisee sitä, että ei enää pystytä näkemään vaivaa, pienintäkään vaivaa asioissa, vaan ajatellaan, että ne pitäisi saada tosi helpolla. Tämä on jotenkin puhutellut tällainen kitkan konsepti itseä ainakin tässä. Mutta tuo, mitä sanoit tuossa siitä, että helposti vaihdetaan siihen englantiin. Muistan, että itsellä oli lukioaikana yksi luokkakaveri, joka lähti vaihtoon silloin vuodeksi Ecuadoriin. Siellä ei kukaan osannut englantia ja tämä luokkakaveri ei osannut espanjaa. Hän meni sinne ja totesi, että ei hän täällä englannilla tee yhtään mitään. Ei sinne paljon auttanut, kun ruvetaan sitten opettelemaan sitä espanjaa. Kukaan ei vaihtanut muuhun kieleen, koska espanja oli se ainoa, mitä siellä pystyi sitten puhuun. Hän tuli takaisin vuoden päästä puhua erittäin sujuvaa espanjaa. Siinä käy niin kyllä, että kun sitä vaivaa näkee, niin kyllä sitä oppimistakin sitten tapahtuu. Tämä on varmasti näin.

Maiju: Minulla itse asiassa oli kerran sellainen yhdysvaltalainen yksityisopiskelija, joka puhui siitä, että tämä suomen opiskelu on vaikeaa. Sitten minä kysyin, että mikä siinä on vaikeaa. Hän sanoi, että hän on asunut Venäjällä ja hän oli asunut, olikohan Saudi-Arabiassa. Hän oppi paikallisia kieliä tosi helposti, koska kukaan ei suostunut puhumaan hänelle muuta. Sitten hän sanoi, että hän tuli Suomeen ja hän voi tehdä todella monet asiat englanniksi. Tavallaan minä en haluaisi nähdä siinäkään mitään huonoa. Sehän on tavallaan Suomelle myös sellainen myyntivaltti, että täällä pärjää englanniksi. Mutta siinä on ehkä sellainen, että olisi hyvä ehkä miettiä ihmisten kanssa, että mikä se suomen kielen asema on, mikä englannin asema on. Halutaanko me sellainen yhteiskunta, missä suomesta tulee ehkä vähän semmoinen, mitä mä sanoisin, ei ehkä ylhäisön kieli, mutta jotenkin semmoinen, että se ei ole arkikieli välttämättä enää. Se on semmoinen tietyn ryhmän kieli. Siinä on mielestäni todella paljon yhteyksiä myös politiikkaan ja siihen, että millainen valtio Suomesta tulee ylipäätään. En ehkä lähde sinne, mutta tavallaan ehkä se, mitä mä haluaisin herätellä tai mitä itse olen paljon miettinyt, on se, että kun puhutaan kielistä, niin ei voi aina miettiä sitä, mikä on helpointa. Ja mikä on niin sanotusti käytännönläheisintä, koska kieli liittyy myös tosi paljon kulttuuriin ja yhteiskunnan muuttumiseen.

Henri: Nämä on semmoisia teemoja, että näistä voitaisiin tosiaan puhua vaikka kuinka paljon ja lähteä avaamaan uusia tonne vaikka politiikan suuntaan. Mutta ehkä me ei tässä jaksossa tehdä sitä, ehkä joskus toisessa sitten. Jos palataan vielä tuohon, puhuttiin tuossa siitä, mikä voi motivoida suomen kielen opiskeluun, mikä toisaalta voi jarruttaa sitä. Mutta jos mietitään sitä, että sulla on jotenkin alhainen suomen kielen taito, niin millaisia ongelmia siitä voi koitua?

Maiju: Tähän on tosi vaikea antaa mitään yksiselitteistä vastausta, koska musta tuntuu, että mulla on ollut opiskelijoita, jotka on pärjännyt tosi hyvin ilman suomea. Se on vaan fakta, että osa pärjää tosi hyvin ilman. Osalle taas on ollut oikeasti melkein elämän ja kuoleman kysymys. Tai ainakin sillä tavalla, että työllistyminen on ollut kiinni siitä ja integroitumisen tunne on ollut kiinni siitä. Siitä voi tulla myös todella tärkeä osa elämää. Heillä menee monta vuotta, että he ei välttämättä tarvitse suomea älyttömän paljon. Sitten yhtäkkiä joku asia elämässä muuttuu, työtehtävä muuttuu, kumppani muuttuu ja yhtäkkiä he tarvitsevat kaiken suomen, minkä he saavat irti. Olen välillä miettinytkin opiskelijoiden kohdalla, että osa ehkä jää korkeakoulukuplaan, missä he pärjäävät englanniksi tosi hyvin. Sitten sanotaanko näin, että kun tarjotaan opetusta ja yritetään saada heitä opiskelemaan vaikka perussuomea, niin he ei välttämättä ota sitä vastaan, koska he kokevat, että he eivät tarvitse sitä. Yhtäkkiä heille tuleekin se tilanne, että he tarvitsevat edistyneemmän tason suomea. Tai että heidän pitäisi tähdätä siihen. Sitten pitääkin miettiä, että mistä minä aloitan tämän opiskelun, mistä minä lähden liikkeelle. Se on aina vähän kysymysmerkki, että mikä sen kielen rooli on. Tavallaan minä toisaalta ajattelen, että jos asuu Suomessa ja suomi on täällä toinen kotimaisista kielistä, tärkeä kieli, niin jotenkin itse haluaisi saada opiskeluissa sen ajatuksen, että kyllä se nyt on kuitenkin tärkeää, että tietää ainakin perusteita. Se on kuitenkin monessa paikassa. Se voi tuntua siinä korkeakoulukuplassa, että sitä ei oikein kuule ja näe välttämättä, mutta kyllä se on sellainen perustaito, että tietää ainakin jotakin siitä oman uuden asuinmaansa kielestä.

Henri: Miten voit parhaiten tukea, jos on vaikka kaveri tai kollega tai joku, joka opiskelee suomen kieltä? Miten voitaisiin tukea heitä?

Maiju: Ykkösohjeeni olisi se, että ei kannata tehdä oletuksia liikaa siitä, mitä toinen osaa tai mitä toinen haluaa. Se olisi ihanaa, että pystyisi, ja sanon tämän oikeastaan itsellekin, että pystyisi vähän avoimemmin keskustelemaan siitä, että mitä ajattelet, millä tasolla sun kielitaito on ja mitä haluaisit erityisesti oppia ja miten haluaisit oppia. Se on tosi tärkeää. Sitten olen yrittänyt opiskelijoillekin välillä muistuttaa, että eihän se ole mikään sellainen on-off, että nyt tehdään kaikki suomeksi tai ei tehdä mitään suomeksi. Se olisi tosi ihanaakin, jos pystyisi vaikka jonkun kaverin kanssa sopimaan, että aina kun me mennään pelaamaan tennistä, niin me vain puhutaan suomea niin paljon kuin mahdollista. Sitten kun me puhutaan meidän tunteista ja politiikasta ja muusta, niin sitten me vaihdetaan toiseen kieleen ja ehkä joskus myöhemmin sitten puhutaan siitä suomeksikin. Nyt me ollaan ihan vain sillä tavalla, että hei, saanko mailan? Tässä on maila. Se on ehkä vähän se. Ymmärrän sen, koska tiedän itsekin sen tunteen, kun haluaisin päästä askeleesta yksi askeleeseen sata. Mutta siinä pitää kehittyä vaiheittain. En tiedä, onko tämä vähän outo vertaus, mutta kun olen käynyt kuntosalilla, niin siellä huomaan sen saman, että eihän sielläkään pysty heti tekemään kaikkea sitä, mitä haluaa. Siellä pitää olla aika maltillinen, jotta ei loukkaa itseään tai vastaavaa. Minusta tuntuu, että kielen opiskelussa on vähän jotain samaa. Pitää hyväksyä, että olen tällä tasolla ja nyt tehdään tämän tason juttuja.

Henri: Tämä on juurikin näin. Ei voi laittaa 200 kiloa penkkiin ihan kylmiltään.

Maiju: Ei välttämättä vielä. Ei välttämättä vielä monen vuoden treenaamisenkaan jälkeen. Siinä on sekin samanlaisuus, että on myös hyvä miettiä, mikä on itselle se riittävän hyvä taso. Tavallaan miettiä, mikä olisi se lopullinen taso. Mitä se on mielessä ja miettiä, miten sinne pääsee. Minusta tuntuu, että sellaiset opiskelijat, jotka pystyvät visualisoimaan oman oppimisensa ja miten se kehittyy, tuntuu, että he etenevät aika hyvin.

Henri: Toinen hauska esimerkki on, että jos lähdetään tennistä pelaamaan, niin puhutaan suomea. Siinä on tosiaan tiettyjä tilanteita, missä käytetään kieltä. Rupesin miettimään, että alkaako tulla sellaisia assosiaatioita, että aina kun kuulee jotain tiettyä kieltä, niin se liittyy johonkin tiettyyn tekemiseen, vaikka sitten tennikseen. Toisaalta mietin sitä, että olen ymmärtänyt näin, että on sellaisia ihmisiä, jotka ovat vaikka oppineet jonkun kielen ja käyttävät sitä arjessaan. He ovat käytännössä jo sillä tasolla, että se on heidän toinen äidinkielensä. Mutta sitten, kun on tilanne, että on tunteet pinnassa, niin sitten se vaihtuu siihen. Yleensä se on se äidinkieli, minkä on oppinut ekana. Se on se jonkinlainen tunnekieli. Tämä menee vähän ehkä sivuraiteille tässä, mutta juuri olen ymmärtänyt, että kun on hirveä suuttumus päällä ja kiroilee tai jotain, niin se tulee aina sillä ensimmäisellä kielellä jostain syystä. Mutta en tiedä, onko kuullut tästä tai liittyykö se jotenkin tähän sinun mielestä?

Maiju: Joo, totta kai se on sillä tavalla, että jos opiskelee uutta kieltä, niin se ei välttämättä näy kaikilla elämän osa-alueilla. Tosin minun täytyy mainita vähän omasta elämästä hassu fakta, että tuossa aika hiljattain minulla oli paljon vaikeita tunteita, joita halusin ilmaista jonnekin. Tuntui, että en pystynyt ilmaisemaan niitä suomeksi. Englantikin tuntui jotenkin liian läheiseltä. Sitten minä tein ruotsinkielisen audion. Minusta tuntui, että joskus jos on läheinen kieli, niin se on helppo ilmaista. Joskus se tuntuu, että ne sanat painavat ihan eri tavalla, kun ne on suomeksi tai vaikkapa englanniksi. Kun ne sanoo vähän köykäisellä ruotsinkielellä, niin jotenkin keveni se tunne, että ehkä ihmiset ovat erilaisia. Yleensä ottaen tunnekieli on nimenomaan äidinkieli. Jos opiskelee uutta kieltä, niin sille voi tulla oma paikkansa. Minulla oli esimerkiksi yksi opiskelija, joka tykkäsi jalkapallosta tosi paljon. Hän alkoi pelaamaan jalkapalloa myös Suomessa. Sitten minä annoin kurssitehtävän, johon sai tehdä koosteen suomenkielisistä teksteistä, videoista ja muista, mitä olen katsonut. Niitä piti vähän ehkä analysoida tai kommentoida. Hänellä oli ihan vain täysin jalkapalloon liittyviä tekstejä. Siellä oli joku sata vuotta vanha teksti potkupallosta. Potkupallo on joku vanha juttu. Minusta se oli jotenkin niin ihanaa, että hänelle suomesta oli tullut sellainen jalkapallokieli.

Henri: Tämä on ihan loistavaa. Paljon on tuskailtu siitä Suomen jalkapallokulttuurin puutteesta ja siitä, miten me ollaan niin paljon enemmän telineissä vielä kuin esimerkiksi naapurimaamme tässä Pohjolassa. Tämä antaa meille toivoa tulevaisuuteen. Ehkä Suomesta on tulossa pikkuhiljaa tällainen jalkapallomaa ja jalkapallokieli myöskin. Tässä kuulijoille hyvät tärpit. Jos on tosiaan vaikeita tunteita, niin ruvetkaa ruotsiksi. Tämä on tosi hyvä. Tähän kohtaan on varmaan hyvä ruveta lopettelemaan. Kiitos Maiju tosi paljon mielenkiintoisesta keskustelusta. Me ollaan puhuttu tänään ammatillisen kielitaidon opettamisesta. Ensin vähän yleensä ja toisaalta myös opiskelijoiden motivoinnista suomen opiskeluun. Haluaisin pyytää sinua vielä kiteyttämään yhteen lauseeseen viestin kuulijalle. Mikä se olisi, jos minä pyytäisin tällaista?

Maiju: Nyt onkin vaikea kysymys. Minulla on ajatus päässä, mutta miten minä kiteytän sen? Se on se haaste. Ehkä se, että älä tee oletuksia.

Henri: Hyvä. Älä tee oletuksia.

Maiju: Puhu ihmisten kanssa avoimesti. Mitä heidän päässä liikkuu?

Henri: Hyvä. Tämän muistamme ja lähdemme toteuttamaan tätä omassa elämässämme. Lämmin kiitos tästä haastattelusta Maiju Paldán ja kiitokset kuulijoille, kun olette olleet linjoilla. Toivottavasti olette jatkossakin meidän tässä podcastissa mukana. Tämä oli tosiaan meidän toinen jakso ja lisää on tulossa. Ei muuta kuin kuulemiin. Moi moi.