Suomen, EU:n ja muiden maiden lippuja

Human Resources Strategy for Researchers (HRS4R) -laatutyö

HR Excellence in Research -laatuleima on Euroopan komission myöntämä tunnustus tutkijoiden työolojen ja uran kehittämistyöstä. Se on osoitus siitä, että Tampereen yliopistossa on innostava, toimiva sekä tasa-arvoinen työympäristö ja rekrytointimme hoidetaan avoimesti, ammattimaisesti ja läpinäkyvästi. Human Resources Strategy for Researchers (HRS4R) -työ perustuu Tutkijoiden eurooppalaisen peruskirjan arvoihin. Tampereen yliopistossa tämä työ on osa yliopistomme laatutyötä, jossa pyritään toiminnan jatkuvaan kehittämiseen arviointien kautta.

Tampereen yliopiston toimintasuunnitelma kehittämiskohteineen on toimitettu komissioon tammikuussa 2020. Uuden yliopiston ensimmäinen toimintasuunnitelma pohjautuu pitkälti yhdistymisprosessin aikana esille nousseisiin kehittämiskohteisiin.

Tampereen yliopiston edeltäjät, Tampereen teknillinen yliopisto ja Tampereen yliopisto saivat HR Excellence in Research -laatuleimat vuosina 2014 ja 2015. Nykyinen yliopisto saa Euroopan komission luvalla käyttää laatuleimaa osoituksena perustajayliopistojen ansiokkaan kehittämistyön jatkajana.

Miksi valita yliopisto, jolla on HR Excellence in Research -laatuleima?

1. Tunnustamme oikeutesi tutkijana
2. Arvostamme kokemustasi kansainvälisestä liikkuvuudesta
3. Kunnioitamme työn ja vapaa-ajan tasapainoa
4. Rekrytointimme on läpinäkyvää
5. Liityt osaksi yleiseurooppalaista tutkimusorganisaatioiden ja tutkijoiden verkostoa

Haluatko lukea lisää meistä?

Lue lisää rekrytointiemme periaatteistaTutustu opetusosaamisen arviointiin yliopistossammeTutustu tenure track -urapolkuummeTutustu tasa-arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelmaamme

Lue lisää tutkijan vastuullisesta arvioinnista yliopistossamme (linkki tulossa 1/2021)

Tutustu henkilöstöohjelmaamme (linkki tulossa 1/2021)