Hyppää pääsisältöön

Juha Raitanen: Hengähdyshetki arjen keskellä vai oikeita oppeja johtamiseen? (osa 1)

Julkaistu 27.6.2019
,
päivitetty 17.2.2020
Tampereen yliopisto
Valkoisten origami-veneiden joukko seuraa johtavaa violettia origami-venettä
Vuoden 2017 syksyllä olin kahden vaiheilla, kun mietin lähdenkö mukaan Kiinkon KiRa JOKO -koulutukseen. Olin juuri keväällä 2017 suorittanut kiinteistöjohtamisen PGP23 -koulutuksen ja tuo kurssi oli ollut aika työläs, mutta erittäin hyödyllinen. Toisaalta minua houkutteli myös uuden oppiminen, jota tiesin KiRa JOKO:n tarjoavan ja erityisesti myös itse johtamisen opiskelu.

Olen toki toiminut johtajana erilaisissa rooleissa yli 15 vuoden ajan ja saanut Kauppakorkeakoulussa perusjohtamisen koulutuksen (ekonomi), mutta puhtaasti johtamiseen keskittyvää koulutusta en ollut aikaisemmin käynyt. Myös Tiia Nurminen onnistui vakuuttamaan minut Kiinkon Vuosiseminaarissa, että tämä ei ole lähellekään yhtä työteliäs kurssi kuin PGP.

Näiden lisäksi tiesin toki myös, että meillä tulisi liiketoiminnassa tapahtumaan muutoksia yrityskaupan muodossa seuraavana vuonna. Olin koko alkusyksyn käynyt pitämässä esittelyjä Tampuuri-liiketoiminnasta kiinnostuneille ostajille ja mietin, että mitähän tulevaisuus tuo tullessaan. Näistä epävarmuustekijöistä huolimatta tai niistä johtuen päätin kuitenkin lähteä mukaan KiRa JOKO -koulutukseen ja voin sanoa, että tämä oli erittäin hyvä päätös.

Aivan kurssin aluksi laadimme henkilökohtaisen opintosuunnitelman eli HOPSin, jonka johtolause kuului omalta osaltani näin juhlavasti ja kunniahimoisesti: ”Agenteq Solutions Oy:n ohjelmistoliiketoiminta toimimaan omana itsenäisenä yhtiönä. Kannattavuuden parantaminen sekä Tampuuri järjestelmän liiketoiminnan kasvattaminen sekä kehitys myös uusille asiakassegmenteille.

Jo heti ensimmäinen lähijaksomme marraskuussa 2017 Långvikin kartanossa osoitti, että olin päässyt osallistumaan erittäin tasokkaaseen ja hyvää koulutukseen, jossa opiskelijoiden keskuudessa vallitsi hyvä yhteishenki ja tekemisen meininki. Ensimmäisellä jaksolla kävimme läpi strategiatyötä, tarkastelimme megatrendejä sekä niiden vaikutuksia toimintaympäristöön, työntekemiseen sekä johtamiseen.

Erityisen mielenpainuvaa oli niin sanottu Legojen hyödyntäminen innovoinnissa sekä strategiatyössä opettajamme Marko Rillon vetämänä otsikolla: ”Strategic Thinking and Innovating in Changing World”.

Niin ja se toinen mieleenpainuva asia ensimmäisellä jaksolla oli, kun minut valittiin vuosikurssin vanhimmaksi ja sain mukavia pieniä tehtäviä sekä velvollisuuksia koko kurssin ajan hoitaakseni

Oman osaamiseni kehittämisen kannalta tähän astisista jaksoista paras on ollut mielestä Tampereella tammikuun lopussa 2018, kun paneuduimme erityisesti erilaisiin johtamisen sekä organisaation ongelmatilanteisiin sekä haasteisiin.

Pekkä Järvisen ”Toimivan työyhteisön kantavat rakenteet” tulivat erittäin tutuiksi samoin kuin erilaiset työmotivaatioon sekä -ilmapiiriin vaikuttavat asiat. Myös omaan osaamiseen sain todella hyödyllisiä neuvoja, niin ammatillisen käytöksen kuin johtamisen tyypillisten puutteiden ja kehittämistarpeiden osalta.

Toisella KiRa JOKO 1 -jaksolla opettelimme coachingin eli valmentavan johtamisen käytäntöjä myös niin sanotun GROW-mallin hyödyntämistä ongelman ratkaisussa. GROW-malli on siis tunnettu coaching-malli. GROW tulee englannin kielen sanoista: Goal (tavoitteet), Reality (nykytilanne), Options (vaihtoehdot), Will/Wrap up (yhteenveto/mitä tehdään seuraavaksi).

Kolmas jakso huhtikuussa 2018 oli minulle henkilökohtaisesti tuttua asiaa, mutta sisälsi myös minulle uusia näkökulmia. Jaksolla perehdyimme projekti- ja tietojohtamiseen sekä niihin liittyviin asioihin. Erityisen mieleenpainuva oli Firan Sami Kokkosen luento ”Putkiremontin toimitus kolmesta kuukaudesta kahteen viikkoon, miten?” Oppina tästä jäi erityisesti mieleen hyvä etukäteissuunnittelu ja erittäin tärkeä asia eli asiakaskokemus ja asiakkaan kuunteleminen.


Juha Raitanen (KiRa JOKO 1:sen vuosikurssin vanhin)

Toimitusjohtaja, Visma Tampuuri Oy

Ps. Kurssia aloittaessani toimin Talokeskuksella Kiinteistöjohtamisen palveluiden liiketoimintajohtajana.