Hyppää pääsisältöön

Alumnimme Matti Parjanen: Yhteiskuntatieteiden tohtori ja yliopisto-opetuksen laadun kehittäjä aloitti alumnitoiminnan Suomessa

Julkaistu 3.5.2022
,
päivitetty 9.5.2022
Tampereen yliopisto
Tampere_Alumni_Matti
Kamarineuvos Matti Parjanen on yksi Tampereen yliopiston pitkäaikaisista voimahahmoista. Parjanen on paitsi väitellyt Tampereen yliopistossa yhteiskuntatieteiden tohtoriksi, hän myös teki yliopistossa monipuolisen, yli 40-vuotisen työuran ja toimi aikanaan yliopiston vararehtorina. Lisäksi Matti Parjanen on suomalaisen alumnitoiminnan kantaisä: hän perusti vuonna 1987 Suomen ensimmäisen akateemisen alumniorganisaation – vaikka hanke kohtasikin alkuun vastustusta.

Matti Parjasen, 83, aloittaessa korkeakouluopintonsa vuonna 1959 oppilaitos sijaitsi vielä Helsingin Kalliossa, ja se oli nimeltään Yhteiskunnallinen Korkeakoulu. Hän kertoo leikillisesti tuoneensa oppilaitoksen nuorena opiskelijana mukanaan kotikaupunkiinsa Tampereelle, kun pitkään valmisteltu siirto toteutui vuonna 1960. Samana vuonna, jona yliopiston päätalon rakennustyö valmistui. Vuonna 1966 YKK:n nimi muuttui Tampereen Yliopistoksi.

Koulutussosiologiksi itseään kuvailevan Parjasen pääaineena oli alkuun aikuiskasvatus. Merkittävä ero nyky-yliopistoon oli, että pääaineita saattoi vaihtaa kuinka monta kertaa tahansa. Vasta opintojen loppuvaiheessa täytyi tehdä virallinen päätös. Tätä hienoa vapautta Parjanenkin käytti hyväkseen ja valitsi lopulliseksi pääaineekseen sosiologian, aina maisterista tohtoriin saakka.

Pääainepäätöksen taustalla oli henkilö, joka kulki tiiviisti mukana Parjasen myöhemmissäkin elämänvaiheissa ja vaikutti merkittävästi Parjasen koko työuraan.

– Paavo Koli oli juuri valittu sosiologian professoriksi Tampereelle ja hän teki minuun, kuten niin moneen muuhunkin opiskelijaan, suuren vaikutuksen loistoluennoitsijana. Ja myös karismaattisena persoonana, Amerikan muistoillaan ja sotasankarin kokemuksellaan. Ei ollut mitään haluja enää kokeilla muita pääaineita, Parjanen toteaa.

Paavo Kolin jalanjäljissä

Tarina Matti Parjasesta on väistämättä myös tarina teollisuussosiologi, Mannerheimin ristin ritari ja yliopiston rehtori Paavo Kolista. Parjanen harmittelee heidän yhteisen polkunsa jääneen vain seitsemän vuoden pituiseksi. Nuori oululainen lukiolainen Paavo Koli oli joutunut sodassa vastaamaan satojen miesten elämästä ja kuolemasta. Vuonna 1969 rehtori menehtyi 47-vuotiaana.

Kolista tuli Tampereen yliopiston rehtori vuonna 1962. Hän perusti uuden viran, rehtorin assistentin, ja valitsi tehtävään 24-vuotiaan ylioppilaan, Matti Parjasen. Kolin värikäs elämäkokemus opetti assistentille paljon sellaista, mitä hän ryhtyi toteuttamaan omassa työelämässään.

– Rehtori Koli oli hieno yhdistelmä lujuutta ja ystävällisyyttä. Hän oli karismaattinen henkilö, joka herätti kunnioitusta sekä sodan kokeneissa ihmisissä että nuorissa opiskelijoissa. Pääsimme molemmat jopa ylioppilaskunnan kunniajäseneksi. Rehtori oli poikkeus kollegoidensa joukossa, sillä hän vaati ja sai opiskelijoille edustuksen yliopiston kaikkiin hallintoelimiin. Tänä päivänä moni professori ja opiskelija tunnistaa Kolin vain hänen mukaansa nimetystä luentosalista tai Hervannassa sijaitsevasta Paavo Kolin kadusta. Rehtori Paavo Koli on kuitenkin mielestäni ehdottomasti monialaisen Tampereen yliopiston perustaja. Siinä työssä edessä oli jatkuvasti monia henkisiä ja hallinnollisia esteitä, mutta entisenä pioneeriupseerina Koli räjäytteli nämä yliopistobarrikadit. Hänestä tuli valtakunnallinen kuuluisuus, joka voitti eräässä pienessä gallupissa muun muassa toisen sosiologin, Mauno Koiviston. Kyse oli siitä, kuka olisi sopivin tasavallan presidentiksi Urho Kekkosen jälkeen vuoden 1974 vaaleissa, Parjanen toteaa.

Parjanen seurasi monin tavoin rehtori Kolin oppeja ja teki itsekin merkittävän, monipuolisen työuran Tampereen yliopistossa. Yli 40-vuotiseen elämänuraan mahtui lukemattomia eri tehtäviä muun muassa tutkijana, Täydennyskoulutuskeskuksen johtajana, professorina ja vararehtorina. Hän on eläkkeellä ollessaan kirjoittanut Paavo Kolin kaksi elämäkertaa, Kolin roolista johtajana sodassa ja siviilissä. Kirjoitustyö vei yhteensä 16 vuotta. Elämäkerrat ovat Tampere University Pressin nettisivuilla ilmaiseksi luettavissa.

– Päivitin joskus CV:täni, ja olin unohtanut, missä kaikessa olen ollut mukana 50 vuoden aikana. Monet tehtävät, toimikunnat, valtion komiteat ja kansainväliset aktiviteetit ovat jo ehtineet kadota muististakin. Erityisen ylpeä olen kuitenkin yliopiston valtuuston puheenjohtajan tehtävästä, johon tulin valituksi kahdesti. Tuohon aikaan kolmivuotinen valtuusto valittiin opiskelijoiden ja henkilöstön suorilla vaaleilla, ja sillä oli käytännössä korkein valta päättää yliopiston keskeisistä asioista, mukaan lukien kanslerin ja rehtorin valintapäätökset, Parjanen toteaa.

– Myös 10 vuoden aktiivisesta ylioppilaspäällikkyydestäni olen ylpeä. Tuolloin yo-johtajat olivat tohtoreita ja maistereita. Toivoisin, että nykyistä enemmän opiskelijat hankkisivat hallinto- ja suhdetoimintakokemusta ylioppilaskunnissa. Monet yo-päälliköt ovat edenneet urallaan aina ministereiksi saakka. Olen eri mieltä nykysuuntauksen kanssa. Opiskelun nopeutta ei saisi ylikorostaa. Vuosikymmenten työuran menestyksessä ei ole merkitystä, onko valmistunut maisteriksi neljässä vai seitsemässä vuodessa. Ihmisen elämässä ei ole toista niin vapaata sosiaalista ajanjaksoa kuin opiskeluaika on. Silloin on luvallista asettaa sellaisia kyseenalaisuuksia, joita ”työn orjana” ei enää voi tehdä, Parjanen sanoo.

Koulutussosiologi ja opetuksen laadun kehittäjä

Matti Parjanen väitteli Tampereen yliopistossa yhteiskuntatieteiden tohtoriksi sosiologiassa vuonna 1979. Aiheena oli alumneja kiinnostava ongelma: miten yliopistokoulutus vaikuttaa ammattiuran kehitykseen. Ensi alkuun hän ei tuntenut tutkijan tehtävää oikein omakseen, mutta rehtori Kolilla oli tässäkin asiassa vahvat sormensa pelissä.

– Rehtori Koli melkeinpä pakotti minut tekemään väitöskirjaa, hän kertoi häpeilevänsä joutuessaan esittelemään neuvotteluissa minut maisterina. Olinhan vasta opiskelija. Myöhemmin huomasin työpaikoilla painostavani omia opintojensa keskeyttäneitä alaisiani ihan samalla ahdistavalla tavalla, Parjanen myöntää.

Urautumista ja tylsistymistä estääkseen Parjanen vaihteli myöhemmin työtehtäviä muutaman vuoden välein, välillä hallinnollisiin rooleihin ja välillä tutkimustehtäviin. Yksi Parjasen erikoisaloista ja koko uran punaisista langoista oli yliopistokoulutuksen ja opetuksen laadun tutkiminen ja käytännön toteutus. Vuoden 2002 alussa Parjanen jätti yliopistovirkansa, samaan aikaan kuin Suomi markkansa. Hän jäi eläkkeelle koulutuksen arvioinnin professorina.

– Urani alkuaikoina hyvän opettajuuden määrittely vielä puuttui Suomen yliopistoissa. Professorin viran täytössä 90 % määräsi tutkimustoiminta. Pidin tärkeänä painottaa rinnalla myös opetustaitoja ja yliopistopedagogiikan kehittämistä. En ole varma, mikä on tilanne nykyään Tampereella.

Yliopiston ”opetuksen laatujohtajan” ei aina niin kehutussa tehtävässään Matti Parjanen sai aikaan vaatimuksen siitä, että professorien valintakriteereissä vaadittaisiin hakijoilta myös opetusportfolio, joka sisältäisi muun muassa opiskelijapalautteet. Parjanen perehtyi Fulbright-stipendiaattina vuonna 1983 Yhdysvalloissa näihin asioihin ja toi sieltä mukanaan matkalaukullisen opiskelijapalautteiden lomakemalleja.

– Tämä ajatus ei ollut silloin kaikille opettajille mieleen. Päädyin vastustuksen takia väsähtäneenä polttamaan kaikki tuomani palautelomakkeet. Myöhemmin sainkin sitten etsiä ne uudelleen netistä, kun julkaisin palautevertailun USA:n ja Suomen välillä, Parjanen kertoo.

Alumnitoiminta alkaa Suomessa

Matti Parjasella oli vahvasti kätensä pelissä yliopistollisen alumnitoiminnan alkamisessa Suomessa. Hän oli Yhdysvaltain-matkoillaan tutustunut paikalliseen alumnitoimintaan eri puolilla suurta maata. Kaikki ei kuitenkaan ollut suoraan sovellettavissa Suomen oloihin.

– Minusta oli hienoa, miten Yhdysvalloissa myös pienempien yliopistojen opettajat ja opiskelijat osoittivat ylpeytensä omaa oppilaitosta kohtaan. Siellähän asiaan liittyy vahvasti myös urheilu, professorit pitivät kaulassaan omien yliopistojoukkueidensa kaulahuiveja. Kulttuuriin kuului myös se, että varakkaat alumnit tekevät suuria lahjoituksia yliopistoilleen. Kun ehdotin alumnitoiminnan aloittamista Suomessa, idea kohtasi alkuun kovaa vastustusta ja kyseltiin, etten kai ole tuomassa samaa rahankeräysmekanismia Suomeen. Eikä se ajatuksenani toki ollutkaan. Nythän tilanne on toinen, amerikkalaisempi, Parjanen kertoo.

Parjanen päätti pitää alumniasiaa esillä viisi vuotta vastarinnasta huolimatta. Vuonna 1987 hänen painostuksestaan perustettiin Tampereen yliopiston Alumni, joka oli Suomen ensimmäinen akateeminen alumniorganisaatio. Ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin kansleri Kauko Sipponen. Parjanen ryhtyi itse puheenjohtajaksi vasta paljon myöhemmin, vaikka olikin palvellut vuosien ajan taustalla toiminnan moottorina.

– Teimme alumnitoiminnan merkeissä monia suosittuja ryhmämatkoja ulkomaille, muun muassa Viipuriin, Pietariin, Petroskoihin, Viroon ja Italiaankin. Yhä tänäkin päivänä kadulla tulee vastaan alumni, joka kysyy, emmekö voisi entisen viestintäpäällikkö Timo Malmin kanssa järjestää vielä edes yhden reissun. Matkamme keräsivät aikanaan alumneja ympäri Suomen, varauslistat täyttyivät hetkessä.

Parjanen puhuu Tampereen yliopiston alumneista ylpeällä äänellä. Hän kertoo seuraavansa alumnien edesottamuksia mielenkiinnolla ja on muun muassa huomannut, että valtakunnan politiikassa Tampereen yliopisto on varsin näyttävästi edustettuna. Monet kansanedustajat ja ministerit ovat opiskelleet Tampereella, tällä hetkellä pääministeri mukaan lukien. Myös lukumääräisesti alumneja on kertynyt Parjasen aikana varsin vaikuttava määrä. Parhaimmillaan 38 kansanedustajaa ja neljä ministeriä.

– Tohtoreitakin alkaa olla jo massoittain. Toimin vuonna 2000 juhlamenojen ohjaajana Suomen kaikkien aikojen suurimmassa tohtoripromootiossa, jossa promovoitiin 300 tohtoria. Heidän vihkimisensä neljän tunnin ajan olisi väsyttänyt yleisön. Muutimme vihkiseremonian niin nopeaksi, että tohtori tuli vihityksi 14 sekunnissa. Näin aika saatiin puolitettua ja koko promootio saatiin vietyä läpi parissa tunnissa.

Parjanen muistelee, miten hän väsyneensä promootioharjoituksissa totesi mikrofonissaan: ”Nyt tuntuu kuin kastaisi pakanoita paloruiskulla!” Rehtori Paavo Koli koulutti Parjasen sellaiseksi seremoniamestariksi, että yliopiston ehdotuksesta tasavallan presidentti myönsi hänelle vuonna 2007 kamarineuvoksen arvonimen.

Matti Parjanen syntyi Helsingissä ennen talvisotaa, mutta on asunut lähes koko aikuisen ikänsä Tampereella. Työvuosina monia virkoja olisi ollut tarjolla muuallakin, mutta Parjanen viihtyi Tampereella. Kaupunki on hänen mielestään samaan aikaan riittävän iso ja sopivan pieni. Yhä nykyään hän asuu vaimonsa kanssa pitkäaikaisessa kodissaan Pyynikintorin laidalla.

– Kaikki lapsemmekin asuvat nykyään perheineen Tampereen seudulla, ja heistä tyttäreni ja pojantytär ovat myös Tampereen yliopiston alumneja. Perheessämme on jo neljä polvea, kaksi viimeistä ovat syntyneet tänä talvena. Heille olen nyt isotaata, Parjanen toteaa lämpimästi.

 

INFOLAATIKKO

Kuka: Kamarineuvos Matti Parjanen

Työ: Yli 40 vuoden ura Tampereen yliopistossa mm. tutkijana, täydennyskoulutuskeskuksen johtajana, professorina, vararehtorina ja valtuuston puheenjohtajana. Nykyisin eläkeläinen, isotaata ja kalamies.

Tutkinto: Yhteiskuntatieteiden tohtori (sosiologia)

Muuta: Hänen aloitteestaan perustettiin vuonna 1987 Suomen ensimmäinen akateeminen alumniorganisaatio, Tampereen yliopiston Alumni.

Yllättävää: Finlaysonin punatiilirakennuksen seinässä Satakunnan sillalla on metrin pätkä Parjasen muuraamaa seinää. ”Olin muurarin repsikkana vuonna 1961, ja pinnasin (olinhan sosiologi) yhtenä päivänä 15 minuuttia etuajassa ruokatunnille. Nousin sillan alta tehtaan likaviemärin työmaalta tikapuita pitkin sillalle. Kadulla tapasin yllättäen varusmieskaverini, maisteri Seppo Randellin. Hän tarjosi töitä professori Kolin suuressa tutkimusprojektissa, ja siitä alkoi yli 40-vuotinen urani yliopistossa. Vanhassa 20 markan setelissä on muuten kuva urani alkuhetken kansallismaisemasta tehtaineen ja koskineen. Setelin toisella puolella on Väinö Linnan kuva. Hän oli vuonna 1965 YKK:n kunniatohtori promootiossa, jossa toimin itse gratistina (pääjärjestelijänä).”

Elämänohje: ”Toivoisin, etteivät nykyopiskelijat urautuisi liian aikaisin. Kannustan miettimään rauhassa ja laveasti omaa suuntaa ja tekemään yllättäviäkin valintoja oppiaineissaan. Se aineyhdistelmä, mikä juuri nyt näyttää parhaimmalta tulevassa työelämässä, ei ehkä olekaan sitä kymmenen vuoden kuluttua.”

 

 

Teksti: Tiina Leivo
Kuva: Rami Hanafi

Tutustu muihin alumnitarinoihin